BONUSOSA 13 - DEVIN JA MEGON HAHMOJÄRJESTYS (osa 2)
Eli numero ensimmäinen on se ärsyttävin hahmo eli järjestys on se, että mennään ärsyttävimmästä hahmosta kivoinpaan. Mukana arvostelussa on toisen hahmojen lisäksi myöskin omat hahmot ärsyttävimmistä kivoinpaan.
DEVIN HAHMOJÄRJESTYS (Megon hahmot)>
1. Kekäle (ärsyttävin)
Kekäle nyt ei oo ollu mitenkään hirveesti vielä mukana ja mieli voi muuttua roolipelin edessä vaikka mihin suuntaan vielä. Mutta koska hahmolla ei nimenomaan ole roolattu hirveästi ja muo vaan otti ihan hirveesti päähän tää hahmo Kekäleen ensimmäisien roolaamisien jälkeen, niin sen takia se on tässä. Okei, jos mä nyt kuitenkin avaan asiaa vähän enemmän. Kyseessä on se kohta, jossa Noki ja Kekäle tapas ekaa kertaa siellä metikössä ja Noki juoksi sitä päin kuin päätönkana. Mutta vaikka kuinka Noki yritti selittää ja kertoa, et kuinka pahoillaan oli ja se ei ollu tarkotus, niin Kekäle vaan inis siitä mekostaan ja kukistaan ja mikään ei kelvannu ja maailmanloppu koitti tai jotain. Kekäle halus selvästi eroon Noesta ja juu, kyllä mun teki mieli viskata hanskat tiskiin siinä kohassa, et inise sitte siinä ja lähtee menemään. Tai niin mä olisin tehny oikeessa elämässä, jos joku inisijä ei mistään mitään tajua. Mutta, koska roolipeli tai toi kysenen kohta ei ois toiminu, jos Noki olis vaan ottanu ja lähteny, joten oli pakko keksii joku väkisin väännetty syy, miks Noki ylipäätään ees halus enää yrittää. Toi kohta sieppaa siinä mielessä, et jonkinlaisella toimivammalla suunnitelmalla se kohta olis toiminu ehkä paremmin eli kukaan ei olis juossu ketään päin eikä kukaan olis jääny inisemään turhia, mut koska se meni miten meni, niin näillä mennään ja näin se vaan on. Muuten Kekäle ei oo tehny viel mitään merkittävää tai kiinnostavaa, joten ainoo, mitä se on koskaan tehny, on tää, mistä valitin just, niin niillä pisteillä ei hirveen korkeita sijoja kyllä kurkotella. Toiseks... inisijä hahmot on hahmoja, jotka oikeesti kaikista ärsyttävämpiä, et edes Masamunen riidanhaasto ei ärsytä niin paljoo.
2. Masamune
Masamune oli viime kerralla se ärsyttävin, mut nous se nyt sentään yhen sijan, vaikka syyt nyt oikein viime kertaan nähden ole muuksikaan muuttuneet. Masamune riitelee edelleenkin Rokuron kanssa suunnilleen vessavuoroista ja niiden kohtaaminen roolipelissä hirvittää aina sen suhteen, ettei koskaan voi tietää varmasti, mihin suuntaan se kääntyy lopulta. Plussaa on toki se, että kun viime kerran arvosteluun vertaa, niin nyt kun Masamune ja Rokuro tapaa, niin ne ei ehkä aina riitelekään. Mutta vaikka se ei ookkaan sanallista, Masamunen mielessä kuitenkin on joka kerran käynyt ties mitä ajatuksia aiheista, jotka ääneen sanottuna oisivat riidan nostattaneet jälleen kerran. Ja juu, vaikka ajattelu on ajattelua eikä sanallista turhan riidan haastamista, niin ei niitäkään ajatuksia aina jaksa. Ja kun se riita sitten puhkeaa tai jos on puhjetakseen, niin edelleenkin se on enemminkin turhaa jahnausta kahden kakaran välillä eikä siihen riitaan jaksa ees yrittää roolata mitenkään kypsästi enää sen jälkeen, kun se raja tulee vastaan sen yhen ja saman riidan kohalla. Ei siinä mitään, jos riita on jotenkin kehittävä tai siinä on jotenkin selvästi perusteltu kanta ja tietää, mitä toinen oikeesti haluaa siltä tilanteelta, mutta noi riidat ei oo sellasia. Ne on vaan tyhjänpäiväsiä jahnauksia siitä, kumpi on parempi ja sen riidan edetessä, voin vaan todeta, ettei kumpikaan. Seuraava ärsytyksen aihe ei sitten ookkaan muuttunut oikeastaan mihinkään sitten viime arvostelun eli siis se, että Masamune edelleenkin yrittää kovin nostaa itteensä jollekin jalustalle ja luulee olevansa parempi kuin muut. Ja juu, edelleenkin se on luonteenpiirre, mut muo ärsyttää aika helvetisti kyseinen luonteenpiirre ihan oikeissakin ihmisissä ja sitä vaan haluaa vääntää sellasilta niskat nurin.
3. Komatsu
No juu niin tai näin, en nyt tiedä, että kuinka superhyvä syy on pitää jotain hahmoa ärsyttävänä sen takia, että se on turha. Mut Komatsun kohdalla voin sanoo, et se on oikeesti tosi turha hahmo. Ei, että sen tehtäväkään nyt olis ollu mitenkään hirveen tärkee kuitenkaan tai no onhan siitä hyötyä lastenhoidossa tokikin, mut se ei riitä, koska aika moni muukin osaa sen homman eli ilman Komatsua pärjäis silti vallan mainiosti. Eli toisin sanoen, ei ne pisteet silmissä nouse sillonkaan, kun hahmo on korvattavissa toisella. Ja muuta se ei sit oikeesti olekaan tehnyt ja sen roolit on tylsiä, joten ei ne pisteet tosiaan taaskaan kovinkaan korkeelle voi mitenkään nousta. Mut no... Komatsun on tarkotus olla tylsä tossun alle jäänyt nainen, että saakoot siitä säälipisteen, mut ei se kyl sen turvin korkeemmalle nouse.
4. Hoshiyomi
Hoshiyomi... Taas se on tässä... Tällä kertaa sijan alempana jopa. Emmä edelleenkään sano, että hahmo olisi jotenkin ärsyttävän olonen, mutta siinä ärsyttää kuitenkin se, että se ei ole viime arvostelusta muuttunu yhtään mihinkään. Se tulee edelleenkin vaan perässä ja luuhaa yksin aina jossain pimeessä kolossa ja haluu olla koko ajan vaan yksin, vaikka seuraa tyrkytetäänkin ja se vaan jää taka-alalle ja nöpöttäjät roolipeleissä ei vaan yleensä toimi. Edelleenkin Hoshiyomi on hahmona kuitenkin kiinnostavan oloinen ja on sille nyt sitä tulevaisuuttakin toki mietitty, mut se on tulevaisuutta, joten sitä ei voi arvostella tässä, mut tulevaisuus näyttää... Ehkä seuraavalla kerralla Hoshiyomi saattaa olla korkeemmalla sijalla.
5. Asamihime
Juu... Viime kerralla arvostelin Asamihimen tylsähköksi naiseksi eikä Asami oo ollu hirveesti mukana. Mut nyt ollaan edetty jo yli 300 sivun verran eikä asia oo muuttunu vieläkään mihinkään, joten siitä sijojen lasku (plus osa kuoli välistä pois). Toki tylsästä vois saada edelleenkin kivemmankin, mut en sit tiiä, et onks se joku naishahmojen kirous, koska en saa omistakaan naishahmoista yhtään sen kiinnostavampia. On Asamilla toki edelleenkin niitä hyviäkin puolia, että ei tää hahmo nyt ihan tuhoontuomittu kuitenkaan ole, vaikka sijotus onkin mitä on. Edelleenkin se on hyvä, että jollain hahmolla on aivot. Asami myös on toki hyödyllinen nainen siinä mielessä, että päiväsaikaan se kykenee liikkumaan nopeesti paikasta toiseen ja tutkimaan näin ollen ympäristöä, mikä tekee Asamista samalla ehkä ainoon naisen, jota ei voi korvata noin vaan toisella. Mut ei se kuitenkaan oo asia, joka tekee tylsästä yhtäkkiä kivan.
6. Myrkkymuratti
Tää on uus hahmo ja juu, harvoin on tilanteita, jossa uus hahmo voiskaan olla heti kärkijoukossa ja juu, tääkään ei tee poikkeusta. Mut miten tää hahmo on ollu mukana, niin ei se oo yksinkertasesti herättäny mitään ajatuksia. Ei siis oikeesti yhtään mitään, mikä tekee samalla arvostelusta vähän vaikeen ja tylsän puoleisen, kun ei oo kritisoitavaa, mut ei oo mitään hyviäkään puolia, koska tää hahmo ei oo tehny mitään. Se vaan on... tekee jotain... ei mitään hajua, et mitä ja missä kulloinkin ees on. Se vaan on ja siinä se. Eli tää on tällänen kuutos sijan häntäheikki, josta mulla ei oo mitään mielipidettä.
7. Nobuyoshi
Se on sulonen lapsihahmo ja Sayurille just täydellinen leikkikaveri, mut noilla sanoilla ei kovinkaan korkeita sijoja taaskaan havitella, vaikka positiivisia asioita oliskin, mutta tokikaan parin roolauksen hahmoja ei kovinkaan helposti edes kykene arvostelemaan. Ei mulla kuitenkaan oikeen muuta sanottavaa ole.
8. Takara
On kans yks uusista hahmoista, joten roolauksia ja sisältöä ei voikaan olla paljon, minkä takia mä en taaskaan oikeen kykene arvostelemaan hirveen tarkasi tätäkään hahmoa. Mutta positiivista on se, ettei mulla kuitenkaan ole mitään negatiivista sanottavaa tästä hahmosta tai mitään sellasta ylitsepääsemättömän negatiivista ainakaan. Hahmo nyt ei ole kovinkaan mielenkiintoinen tapaus ja juu, se on ehkä vähän tylsän puolinen, mutta sanotaanko vaikka niin, että on se kuitenkin selvästi hyväsydäminen ja harttanen tapaus. Mutta juu... uusi kun on, niin ei se kai oo mikään ihmekään, ettei kovinkaan korkeella sijalla oo tai että arvostelussa olis enemmän sanottavaa.
9. Tsukihiko
Tsukihiko on edelleenkin hahmona hauska ja sen roolaukset saa edelleenkin naurattamaan aina välillä, mutta en sit tiiä, jotenkin sen jotkut roolaukset on kääntyny enemminkin omahyväsyyden puolelle. Ei niitä sellasia roolauksia tokikaan oo ollu ku muutama, että ei se nyt kokonaiskuvaa tokikaan latista, mut omahyväsyys on aika perseestä oikeesti. Ja juu, saa sitä toki sellasiakin olla, tylsäähän se olis, jos kaikki olis samanlaisii hahmoja ja ei, että tää nyt mitenkään pahalla tulis. Hyvä hahmo kaikin puolin enkä toki mitään vaihtais toisenlaiseen, mut jotenkin se on nyt se omahyväsyys, johon tartuin vähän liiankin kanssa, vaikka ei se nyt huono puoli sisänsä ookkaan. Ainoo vaan, et mä en ite tulis toimeen omahyvästen ihmisten kanssa. Mut juu, mainio hahmo ja vaikka onkin vähän mukana, niin onhan Tsukihikossa edelleenkin sisältöä.
10. Kamanosuke
Kamanosuke oli viimeks 4. sijalla eli tää on aika moinen hyppäys sijoissa eteenpäin. Viime arvostelu kuitenkin piti sisällään lähinnä sen, että Kamanosuke otti liian helposti itteensä ja kun tilannetta yrittää korjata, ottaa se itteensä viel enemmän. Ja juu, noi on edelleenkin sen hahmon ongelmat, mut jotenkin tuntuu siltä, ettei se oo nyt Saizon kuoleman jälkeen ottanu enää itteensä niin pahasti, kun otti silloin. Ja sit ne Saizon kanssa käydyt kärhämät ja turha jahnaus... Ne on jäänyt nyt pois, koska Saizo kuoli, joten ei oo Saizoa, jonka kanssa jahnata turhuuksia, mikä on toki hyvä juttu eli hyvä, et se kellari kuoli. Toi Raizo-Kamanosuke-suhdesysteemi on ehkä antanu jotain uutta, koska Kamanosuke ei tosiaankaan oo enää yhtä vaikee tapaus ja sen kanssa kykenee keskustelemaan ihan järkeviäkin asioita ja Raizo ja Kamanosuke on vaan täydellinen pari. Positiivista, et mä voin vihdoin sanoo olevani tyytyväinen Kamanosuken suhteisiin, koska Saizon kanssa se oli yhtä tuskaa.
11. Saeryoselinermayorshiwalerierna
Saeryos ei ole muuttunut mihinkään suuntaan tälläkään kerralla, mutta kun sijoitus on 11., niin se ei ole mitenkään huono asia, päinvastoin. Saeryos on pysynyt samanlaisena eikä ole siis muuttunut ja yleensä on jotenkin ehkä jopa saavutus saada pidettyä pidetty hahmo pidettynä 300 sivun verran. Saeryos on siis edelleenkin helposti lähestyttävä hahmo ja symppis. Se tulee hyvin kaikkien kanssa toimeen ja juttu rullaa hyvin edelleenkin. Mutta turha tätä nyt on sanasta sanaan tuoda tänne kuitenkaan uudestaan, joten lyhyesti: hyvä hahmo ja toimii kerrassaan mainiosti, plus parannusvoimista plussaa. Vois kuitenkin olla ehkä vielä enemmänkin mukana.
12. Susumu
Susumu näkyy olevan jälleen 12. sijalla tälläkin arvostelukerralla. Hahmo on pysyny samanlaisena tämäkin, mikä on jälleen plussaa, kun sijoitus on suhteellisen korkea. Tykkään edelleenkin Susumun herttasuudesta ja viattomuudesta. Sen ajattelutapa on kans edelleenkin toimiva, mutta vähän kuitenkin pelottaa, et mitä sit tapahtuu, ku Mai astuu kuvoihin mukaan ja kolmiodraamat on tulilla, mut se on taas sitä tulevaisuutta, jota on turha alkaa analysoimaan ja miettimään sen tarkemmin nyt viel tässä kohassa. Hieman on ehkä toki takertuvainen hahmo ja ehkä vähän Zukon suhteen omistamishaluinen, mutta ei se nyt sinänsä huono puoli kuitenkaan ole. Susumu vois toki kuitenkin olla myös enemmän mukana.
13. Anastasi
Ana nyt näköjään otti vähän takapakkia, mut ei sen takia olis jotenkin yhtäkkiä vaan epäonnistunu. Hyvä se on edelleenkin eikä siitä edelleenkään oo huonoo sanottavaa ja arvostelu on edelleenkin aikalailla sama, mitä viimekski, koska hahmo ei oo muuttunu. Ainoo syy tähän sijaan on se, et noi jotkut hahmot noilta alemmilta sijoilta on vaan noussu korkeemmalle sijalle, mikä aiheutti Anan putoomisen kolmen sijan verran. Mut saakoot silti olla ylpee siitä, et tän korkeemmilta sijoilta ei löydy naisia tälläkään kerralla. Emmä nyt sit kuitenkaan tiiä, et onks mun järkee luetella se kaikki sama löpinä tähänkin, mitä viime arvostelussa kerroin, koska ne faktat ei tosiaan oo muuttunu. Mut sanon kuitenkin, et Ana on ehkä ainoo naishahmo, josta oon koskaan tykänny jossain sarjassa. Anaaki sais kyl olla vähän ainakin viel enemmänkin tarjolla.
14. Tenzen
Sanottakoot jälleen, että yleensä oon vahvasti sitä mieltä, et vallanahneet pallinaamat vois painua sinne, mistä tulikin tai ne vois kuristaa, mut Tenzen ei vielkään aiheuta kyseisiä tuntemuksia, koska se osais kyllä sen homma... Tai ainakin mulla on kova luotto. Ainoo vaan, et se ei tee sitä ja no... Ehkä se ei hirveen kannattavaa sisänsä oliskaan... ainakaan tossa linnassa ja noiden hahmojen kesken, että ihan fiksu mies, koska hirveen moni tuolla ei varmaankaan kattos hymyillen vallanahneita tapauksia ja niistä kai yrittettäs päästä eroon jotenkin. Mutta siis, hahmo toimii edelleenkin, se ei kyllästytä. Ei siitä ehkä mitään uutta oo kyl löytynyt, mutta joku yllätyspuoli tässä vaiheessa Tenzeniltä olis enemminkin vaan hämmentävää ku sellanen, jota odottaa ku kuutanousevaa.
15. Nobuyuki
Mahtava hahmo, ei siinä mitään ja toimii loistavasti edelleenkin. Arvostelu nyt taas on ehkä aikalailla sama niin kun viimeksikin oli ja koska auktoriteettihahmoja on edelleenkin kiva palvella (harmi vaan, et tällä hetkellä ei oo sellasta hahmoa D:), mut Nobuyuki toimii sellasena hahmona kuitenkin hyvin ja tietää, mitä haluaa eikä luovuta hevillä. Mut sit kuitenkin se juttujen juttu Nobuyukin arvostelussa on se, et seki osaa olla herttanen ja se, jos joku on jotain. En tiiä, mut se vaan on jotenkin jääny niin palavasti mieleen, ku Rokuro halus Nobuyukin kainaloon eikä se työntäny sitä pois, vaan anto sen tulla kainaloon, niin se on jotenkin herttasta ja herttasia hetkiä tahtoo lisää!
16. Dorian
Mä nyt jotenkin koin, et Dorian ei ehkä viime kertasen sijotuksensa takia saanut ihan tarpeeksi sille kuuluvaa rispektii tai kunnioitusta - miten sen nyt suomeks vääntääkään -, koska no siis, onhan Dorian hieno ja oikeesti toimiva hahmo ja sitä tosiaan on mietitty. Se ei oo hahmo, joka olis vaan hutasemalla suhastu vähän sinne päin tai juosten kustu, vaan oikeesti mietitty hahmo, jota arvostan kyl. Sen tausta toimii ja ulosanti kuvaa hyvin luonnetta ja joka siis tosiaan toimii täydellisenä juuri tollasena kun se on nyt. Harmillista on kuitenkin se, et se ei ole päässyt mukaan kuitenkaan kovinkaan paljoa, vaikka suunnitelmat luokin ja pitää porukan kasassa ja jonkunlaisen järjestyksen tuolla, ettei porukka tapa vaan toisiaan ja ala ihan täysin mahottomiks. Mutta silti, olis toki kiva, jos se olis enemmän mukana, vaikka edelleenkin ongelma on se, että yöeläjä on yöeläjä ja yö yleensä skipataan, ellei oo joku poikkeustapaus, mut koska se on poikkeustapaus, niin se, että yöt roolittais, ei oo kovinkaan yleistä.
17. Hyoma
Hyoma oli viime arvostelussa näköjään ihan vaan kiva hahmo, joka kuitenkin jäi muiden varjoon. No, kun se nyt on päässy tokaksi tällä arvostelulistalla tai sijotushommalla, niin tokihan sillä täytyy nyt olla enemmän jotain, mitä viimeks ei ollu. Ja tokihan sillä onkin. Se on päässy enemmän mukaan ja se on saanut enemmän sisältöä, vaikka onkin edelleenkin hiljainen, rauhallinen eikä lörpöttele turhia ihan vaan, koska se vois. Mut Hyoma osaa selvästi ajatella ja tuo asiansa julki oikeella tavalla ja se on jotenkin kyl sympaattinen ja herttanen kans, et ei Hyomasta voi muuta kun tykätä nyt, kun se on päässy enemmän mukaan eikä vaan oo ja möllötä jossain. Ei sillä, ei se huono hahmo viime arvostelussakaan ollu, mut sen sijotus oli sillon 8. sija ja nyt se on noussu melkeen kymmenen sijaa, joten onhan siinä täytyny tapahtuu vaikka ja mitä kehitystä eli hyvä suunta. Ja nyt kun sille on saatu joku taustakin eli miks joku asia on niin kun on ollu ja sen menneisyyttä on käyty läpi ja niin edelleen, niin pääseehän siihen enemmän sisällekin, että eipä siinä... samaan malliin eteenpäin, niin hyvä tulee.
18. Yukimura (kivoin)
Yukimura on selvästi mies, joka on pitäny pintansa ku se vaan on arvosteluista seuraavaan aina ekana ja se jos mikä on saavutus yheltä yksittäiseltä hahmolta, kun muut tappelee tuolla ekasta sijasta vaan vieläkin. Mut luulen kuitenkin, et Yukimuran sijotus ei tälläkään kerralla tullut yllätyksenä. Syyt nyt kuitenkin on edelleenkin samat, kun viime kerralla, koska olishan se nyt ikävää, jos Yukimura olis muuttunut joksi muuks eli ehkä niitä ei tarvii erikseen luetella tässä, koska ei mulla sisänsä oo lisättävää, mut ei oo kyl mitään, mitä viimearvostelussa jättäisin poiskaan. Mut mun mielestä hahmossa on parasta se, et sen kanssa on helppoa roolata lähes mitä vaan. On niitä ilosia hetkiä, surullisia hetkiä, ongelmia, draamaa ja niin edelleen, mut Yukimura kuitenkin on selviytyny niistä kaikista... ja ns. negatiivisimmistakin hetkistä, kuten vaikka ongelmien ongelmista. Emmä nyt tokikaan sano, et ongelmien selvittely olis mitään nannaa tai ainakaan, jos ongelmia on koko ajan, mut Yukimura kyl handlaa homman selvästi... Ja niin... Tykkään. Sitä sit ootellessa, et meneeks kukaan koskaan ohi XD
DEVIN HAHMOJÄRJESTYS (omat hahmot)>
1. Sakura (ärsyttävin)
Juu... Tästä se kai sitten lähtee ja onhan tää melkonen harppaus ja viel huonompaan suuntaan, jota kukaan ei varmaan toivois hahmolleen, mut onneks tää on mun hahmo, niin kukaan ei loukkaannu. Viime arvostelussa Sakura oli peräti 12. sijalla, mut se on nyt tässä. Mut miks sit tapahtu näin, niin luulen kuitenkin, ettei asia oo mikään yllätys... ehkä. Mutta no siis, kuten mun kaikki naishahmot (omat sellaset, ellei Ruita lasketa mukaan), niin myös Sakura oli lopulta yllättäjä huonompaan suuntaan ja se vaan taantu yhtäkkiä teini-ikäsen kakaran tasolle. Kukaan tuskin kykenee ottamaan Sakuraa enää vakavasti sen jälkeen ja kun totuuskin on se, et Sakura on vuosissa teini. Mä en suunnitellu tätä ja mä en tajunnu miettii ehkä sit kuitenkaan asiaa loppuun asti, kun päätin, et "hahaa, mikä nerokas ratkasu, et ghoulithan saavuttaa viiden vuoden iän viidessä kuukaudessa, mikä neronleimaus!" Ja joo, kyllä se sillon kuulosti hyvältä ja on se kai periaatteessa edelleenkin sitä, koska se on jotain erilaista, jota tavottelinkin. Mut kun se erilaisuus johti nyt siihen, et mä todella haluun vaan päästä Sakurasta eroon ja se ottaa päähän eli joo... no vituiks meni sit se erilaisuus. Mä en osaa ajatella Sakuraa enää kypsänä aikusena, minä mun pitäs pystyy ajattelemaan se, koska sen juttu ei ollu taantuu teinin tasolle, mut sit tapahtu hupsista ja tässä ollaa. Kyllä voi pienetki asiat näköjään vaikuttaa siihen, et mitkä hahmot musta on kivoja ja mitkä toimii ja mitkä sit kusee ja huolella. Ennen Sakuran teinimutaatiota Sakura oli oikeesti kiva hahmo ja no onhan se vähän sääli, et näin kävi, mut Sakura todennäkösesti lähtis kuitenkin paikalta sitte seuraavan suhdeongelman ilmetessä, joten ei sinänsä enää harmita, et Sakura lähtiski sit.
2. Pakkasukko
Vähän itkettää tän hahmon puolesta, koska käytin paljon aikaa tän suunnitteluun ja luomiseen ja sit se oliki vaan yks hiton iso vitsi. Tää hahmo ei siis toimi... ei niin kun mitenkään päin, mut kai se olis pitänyt tajuta, jos ees puoletkaan linnan väestä ei ees nää koko äijää, niin siinähän sitä jo mentiin ryteikköön ja kovaa muuten mentiinkin tän hahmon kanssa. Seuraava vitsi oli se, et Pakkasukosta piti jotenkin muka tulla joku Kamanosuken Saizon korvaava mies. No tuliko? No ei todellakaan... Mä en siis loppuen lopuks oikeesti tiiäkään, mitä mä tän kanssa oikein kelasin vai kelasinko muka oikeesti mitään. Vähän luulen, etten kelannu joten sekin on vaan yks iso vitsi. Ei siinä mitään toki, jos hahmon tarkotus olis ollu olla vaan joku vitsi kaikessa yksinkertasuudessaan, mut kun ei ollu ja se kusi siinä. Olkoonkin, et mun vihalistalle on helppoa päästä... Ainakin, jos kyseessä on mun omat hahmot ja välillä toistenkin hahmot päätyy sille listalle alta aikayksikön.
3. Geralt
Geralt tuli vasta... juu, se on totta ja mä en ole roolannu sillä paljoa, sekin on totta. Mutta mä olen huomannut sen pienen ajan sisällä, että mä en saa tähän hahmoon tuntua, mä en pääse tän sisälle roolipelatessa sillä. Se onnistu kuitenkin helposti pelin nimeltä The Witcher kohalla, joten kelasin, et kyl se roolipelissäki toimii. Geralt on loistava hahmo, kun sillä pelaa kysesessä pelissä ja homma toimii, mut se ei toiminukaan niin kun mä oletin tässä roolipelissä. Ois ehkä voinu toimia jossain toisessa roolipelissä paremmin, kuten keksiaikameiningeissä, jossa pelin mukaan olis vaikka ollut jotain hirviöitä, jota teurastaa, mut kun tässä ei oikeen ole ja mä en enää tiedä, mitä Geralt tuolla linnassa tai ylipäätään Japanissa tekee, niin se siitä hienosta suunnitelmasta. Eli Geralt on tässä sen takia, koska mä en saa toimimaan sitä tässä ja se ärsyttää muo. Eikä sen taustatarinakaan oikein toimi tässä toisin kuin pelissä, koska pelin maailmaa ei oikeesti ole olemassa, se on luotu maailma.
4. Oboro
Pörrö-Boboro voi laittaa vaikka teekestit pystyyn Gennosuke-saman kanssa, ku on onnistunu nousemaan kolme sijaa ärsyttävimmästä hahmosta ylöspäin. No, vitsi vitsi... ei se noussu saavutuksillaan mihinkään. Se nous, koska oli jopa Boboroa ärsyttävämpiä hahmoja tai hahmoja, jotka toimii tässä roolipelissä paljon huonommin kuin Boboro, et se niistä saavutuksista. Mut myönnetään nyt kuitenkin, et onhan Boboron tyhmyyttä ja dilleyttä ihan kiva roolata ja heittää väleihin jotain kevennystä ja sitä rataa, mut se, et hahmon typeryys tekee hahmosta ns. maininnan arvosen, ei oo syy nostaa sitä tän korkeemmalle. Ja typeryydelläkin on aina rajansa, koska kaikki typeryys nyt ei toimi ees vitsin muodossa, vaikka Boboro onkin yks iso vitsi, niin kun oli tarkotuskin, et siitä pisteet sit.
5. Noki
Noki on edelleenkin herttanen ja suhteellisen kiva hahmo, mut mä nyt oon jotenkin alkanut kyllästymään näihin, jotka vaan laahaa perässä eikä niillä sinänsä oo mitään vaikutusta mihinkään. Mä oon jo pari kertaa jopa harkinnu, että poistaisin Noen koko roolipelistä, koska ei se nykyää vie muuta kuin tilaa ja sen taidot on korvattavissa, joten menetys ei olis suuri. Toisella kerralla mä oon alkanu harkittemaan sitä jopa enemmän tai vähemmän tosissani, koska nyt on 300 sivuu jo roolattu, mut Noki ei kehity mihinkään suuntaan, joten se alkaa olemaan jo tässä vaiheessa miinusta. Toisaalta kuitenkaan en sit haluis poistaa Nokea, mut toisaalta kyllä... En vaan tiiä viel, et kummin sit lopulta tulis käymään. Mut en kuitenkaan voi laittaa Noen kohalla senkään piikkiin, että se olis jotenkin muka uus hahmo, koska se on ainoo hahmo enää multa, joka kuuluu alkuperäseen jengiin eli se on yhtä uus kun tää roolipeli eli hahmo ei roolipelissä ole uus missään kohassa ollukaan. Mut vaikka Noki on alkuperänen, niin se junnaa silti ja mitä pidemmälle tää roolipeli on edenny, sen vähemmän Noki on ollu mukana. Se on karu totuus.
6. Cirilla
On uus hahmo ja on tässä nyt lähinnä se, josta en oikeen oo mitään mieltä vielä. Samasta pelistähän Ciri on niin kun on Geraltkin ja pelissä taas aivan mahtava hahmo ja vieläpä nainen, joita yleensä vihaan sarjoissa ja peleissä, mut Ciri on ensimmäinen jonkun toisen luoma naishahmo, josta oon jopa oikeesti tykänny. Mut tässä nyt ei ollu pelii tarkotus arvioida tai sen hahmoja, mut emmä sit tiiä... Emmä osaa muuta tästä sanoa. Toivon vaan, et edes Ciri pääsisi paremmin mukaan.
7. Mitsuhide
On myös uus ja on Cirin tapaan tässä kohassa siks, että se ei oo päässy viel kunnolla mukaan, joten en sinänsä osaa oikein sanoa viel Mitsuhidestä tai sen toimimisesta tässä roolipelissä mitään, mut ehkä seuraavassa arvostelussa sitten. Tosin ainoo huono puoli on se, et jossain kohassa Mitsuhiden jostain roolista tuli Envy-fibat ja ku se ei ollu tarkotus, niin se on miinus puoli, mut se on suhteellisen helposti korjattava asia. Tykkään hahmosta joka tapauksessa.
8. Yashamaru
Viime arvostelu Yashamarun kohalla oli lähinnä sitä, et se oli masentunu ja sen takia niin alhaisella sijalla. No ei se nytkään huimaa harppausta oo tehny ja Yashamaru olis varmaan vieläkin alemmalla sijalla, jos noita uusia ei olis tullu mukaan tai vanhat ei olis sössiny, että siinä varmaankin suurimmat syyt Yashamarun nykyseen sijotukseen. Yashamaru ei oo edelleenkään hirveesti mukana ja kuten sanottua, hännystelijät on alkanu tökkimään ja pahemman kerran. Mutta Yashamaru on nyt kuitenkin eka mun hahmoista, joita en ihan lyttyyn hauku tai hauku ja hauku. Siinä on sentään viime arvosteluun verrattuna se hyvä puoli, ettei Yashamaru oo yks masennus koko ajan tai ei juurikaan enää kärsi masennuksesta ja on alkanu pääsemään jaloilleen, joten sillä on ehkä helpompi roolata nykyään... siis jos roolaisin sillä, eikä se vaan tulis perässä.
9. Yuri
Yuri on nyt mun mielestä päässy mukaan paremmin, jos viime arvosteluun vertaa, jossa se tais olla ennemminkin hännystelijä. Ja nyt se on saanu enemmän virkaa, kun Yuri on Hyoman kanssa ja ne on menossa naimisiin ja ne on saamassa lapsen. Ei Yuri nyt edelleenkään mikään huipputyyppi oo, mut ihan suhteellisen kiva ja ainakin Yuri toimii hahmona, joten ei siinä mitään... Toki Yurikin vois olla viel vähän enemmän mukana.
10. Rozu
Sama, kun Yurilla ja oikeestaan en taaskaan ollu varma, et kumminpäin nää laitan. Mulla oli viime arvostelussa sama ongelma ja arvostelu on Rozulla aikalailla sama niin kun Yurilla. No Rozu ei tokikaan oo menossa naimisiin eikä se oo saamassa lasta, mut ehkä Yurin ja Rozun erottaa se, että Rozulla on jotenkin helpompi roolata ja Rozu ei ehkä oo yhtä hännystelijä, jos Yuriin vertaa, vaikka ei sekään mikään hännytelijä oo enää.
11. Gennosuke
Gennosuken arvostelu ei kaiketi oo muuttunut sitten viime arvostelun eli edelleenkin Gennosuke on Basiliks-sarjassa toka lemppari, mutta tässä kivempi, kiinnostavampi ja helpommin roolattavissa oleva hahmo kuin Yashamaru. Gennosukea ei vieläkään oo kukaan kaiketi vihannut missään välissä (ellei Igoja taaskaan lasketa, koska se kuuluu hommaan), joten se on edelleenkin plussaa ja on se ollu edelleenkin aika hyvin mukana. Mutta Gennosuke saattaa kuitenkin olla vähän niin kuin tätä Yuri-Rozu-kastia.
12. Wakasa
Wakasa on masennushahmo, totta. Masannushahmot on yleensä... no ei niin toimivia, totta sekin. Mutta vaikka molemmat asiat nyt onkin totta, niin en tiiä. Oon vaan jotenkin tästä kaikesta huolimatta oppinu tykkäämään Wakasasta enemmän sen jälkeen, kun tein siitä ihan roolattavan hahmon ja sain selitettyä Wakasan masennuksen syytä ja sitä, millanen se on ollu menneisyydessä ja mitä nykyään. Wakasalla nyt on masennuksen lisäks ollu myös paniikkihäiriöitä ja juu, se on myös itsetuhonen tapaus ja osin ongelmahahmo kysesien syiden mukaan. Mutta henkilökohtasesti muo ei kiinnosta roolata hahmoilla, joilla on kaikki hyvin aina ja elämä on kun ruusuillatanssimista. Ei, koska ei se oikeessakaan elämässä ole sitä. Lisäksi on tullu varmaan monesti ilmi, että muo kiinnostaa erilaiset mielenhäiriöt ja -sairaudet ja niiden moninaiset selitykset ja syyt ja oon tykänny tutkia kyseisiä mielen sairauksia ihan huvikseniki, joten Wakasa on periaatteessa niillä verukkeilla kiinnostava hahmo.
13. Ichiro
Oli ilmeisesti viime arvostelun mukaan kärkiviisikon viides, mutta eipäs olekaan enää, koska hahmoja on tullut vähän lisää ja kuollut sitten viime arvostelun. Ichirosta ei kuitenkaan ole tullut tylsempi ja sen arvostelu on edelleenkin saman moinen kuin viimeksikin. Olkoonkin, että viime arvostelun mukaan Ichiron ns. pimeä puoli oli hyvä juttu, niin todellisuudessa ei ehkä ollut kuitenkaan ja se on ehkä jotenkin jäänyt kummittelemaan sinne taustalle, mutta voin nyt rehellisesti sanoa, ettei millään Ichirolla ja Jirolla ole suhdetta ainakaan enää keskenään, joten siitä plussaa kuitenkin.
14. Zuko
Zuko, Zuko, Zuko CX ja sitä rataa, mutta asiaan, joka ei oo muuttunu sitten viime arvostelun muuten kuin, että Zuko on nyt vähän alemmalla sijalla kuin viime kertaseen vertaa. Ei siitä kuitenkaan oo tylsempi tullu hahmona ainakaan ja arvostelu on sama niiltä osin. Muo vaan vähän kuitenkin pelottaa se tuleva kolmiodraama ja se, että pilaako se hahmoa ja olis sinänsä harmillista, koska Zuko on muuten aina ollu kiva ja ja toimiva hahmo alusta alkaen. Mut liian helpot suhteet olis taas liian helppoja.
15. Jiro
Jiro oli viimeksi arvostelussa ensimmäinen. No, mutta kaikkea sattuu ja mielipiteet muuttuu. Jiro on ehkä ollu vähän liian Jiro viime kerroilla ja kaikilla on vähän niin kuin menny hermot siihen. Ei, että ihmettelisin yhtään. Mutta oli miten oli, tykkään Jirosta edelleenkin ja on Jiro edelleenkin aika korkealla sijalla, vaikka olihan se pudotus kyllä aika jyrkkyä ihan kärjestä. Mutta kun ottaa huomioon senkin seikan, että osa on kuollut välistä ja hahmoja on tullut lisää ja osa on tehny parannuksia elämäänsä ja osasta on tullut kiinnostampia kuin Jiro. Jiro nyt ei myöskään ole muuttunut kehityksensä suhteen mihinkään, mutta karu totuus kaiketi sekin, ettei ole ollut tarkoituskaan. Jiron on ollu tarkoitus olla vähän liiankin rento bilettäjä, jota ei vastuut kiinnosta ja sitä se toden totta onkin eli onnistunu hahmo.
16. Nanakuma
Nanakuma oli tokana viime kerralla, mutta on nyt Jiron tapaan pudonnut alemmaksi. Syyt pudokseen eivät ole se, ettenkö hahmosta tykkäisi. No ehkä Nanakumaa syö hieman se, että se on vähän valittajahahmo, mutta täyttyy jonkun sekin rooli ottaa. Tykkään kuitenkin hahmosta edelleenkin, sääli, että se ei saa olla palvelijana tällä hetkellä, koska tykkään edelleenkin roolata toisten tossun alla olevilla hahmoilla, mutta ei se nyt tokikaan ole syy olla tykkäämättä jostakusta hahmosta, plus viime kertasen arvostelun muut löpinät.
17. Zelfa
Zelfa on se sama Zelfa edelleenkin, jolla on miekat mielessä vähän liiankin useasti, mutta mikäs siinä, jos miekat on elämä. Mutta Zelfa edelleenkin on kiinnostava hahmo luonteeltaan ja kirsikkana kakun päällä on edelleenkin se jokin mielensairaus miekkoja kohtaan ja koska mielen sairaudet on edelleenkin kiinnostavia, niin Zelfa on siltä osin kiinnostava. Pakkomielle Hoshiyomiin on myös jonkinlainen lisä ja sitten tulevaisuuden lemmenjuomaleikit, että niitä odotellessa.
18. Rui
Rui oli viime kerralla sijan alempana kuin Sakura, joka meni ja kovaa sinne ärsyttävimmän hahmon paikalle tällä kertaa. Rui on pysynyt edelleenkin kivana, vaikka se kaappihärdelli on Ruin miinuspuoli ja sitä kaappijuttua ei olisi tarvinnut edes tapahtua. Mutta kaappijuttu on kuitenkin haudattu ja Rui on onnistunut muuten naishahmona, että on siis yllättävää, että joku naishahmo multa pääsee näinkin korkealle sijalle. Mutta Rui on kuitenkin edelleenkin kiva ja herttanen nainen eikä siinä nyt sinänsä ole sellasia asioita, jotka jotenkin olis joskus ärsyttänytkään. Pitää vaan toivoa, ettei Ruissa ole mitään yllätyspuolta, joka tekee pahaa jälkeä, kuten yleensä naishahmoille on vähän käynyt. Kai se vaan on joku naisten kirous.
19. Sayuri
Sayuri on ensimmäinen lapsihahmo, joka on alle 10-vuotias, jolla olen roolannut. En uskonut, että olisin koskaan osannut näinkin nuorilla hahmoilla roolata, koska nykyään roolaan mieluummin yli 20-vuotiailla hahmoilla. Mutta Sayurilla on helppoa roolata ja se on oikeastaan melkoisen suloinen lapsi ja kaikki, mitä se tekee, on vaan ihastuttanut ja on ollut söpöä ja Sayurista on hahmona tykätty ja tykkään itekin. Helppo roolattava ja ilonen tapaus ja leikkisä myöskin. Sillä ei ole ollut huonoja puolia kertaakaan.
20. Raizo
Raizo on vielä aika uus hahmo, joten on ihme, että Raizo on päässyt toiselle sijalle näinkin nopeasti roolipeliin tulon jälkeen. Mutta Raizosta on kuitenkin tullut kiva ja kiinnostava hahmo lyhyessä ajassa. Lisäks Raizo peittoo Saizon mennen tullen ja vielä palatessakin ja vaikka Kamanosuken ja Raizon suhdetta ei juurikaan oo vielä roolattu, niin mulla on kuitenkin tunne siitä, et se onnistuu varmasti, vaikka alkuvaikeuksia olikin. Mut ne on kaiketi nyt voitettu tai selätetty ja hyvä niin. Raizossa on myös ikään kuin se verenvuodatuspuoli, jonka nyt oon vieny aika äärimmilleen, mut taistelut ja tappelut ja verenvuodatus on jees ja Raizolla niitä saa aika helposti aikaan, joten kiva hahmo siltäkin kannalta.
21. Rokuro (kivoin)
Rokuro oli ongelma ja Rokurolla oli ongelma viime arvostelun perusteella ja olihan sillä. Rokuro oli pitkään ongelmatapaus, joka söi hermoja, koska ongelmiin ei tuntunut olevan loppua ja sitte se itsesääli oli loppuen lopuks aika puuduttavaa. Mutta en sit tiedä, että olenko se vaan mä, mutta jotenkin oon ehkä saanut nyt Rokuroa paremmalle puolelle niistä ongelmista eikä se oo enää rypeny itsesäälissä ongelmiaan sun muuta. Se on selvästi alkanut pääsemään taas sellaseks hahmoks, kun sen ehkä pitäs olla. No on sillä vielä matkaa sinne, mut nyt mä voin kuitenkin surutta myöntää, että Rokuro on se, josta tykkään omista hahmoista eniten. Kai se on roolausmäärässäkin näkynyt, kun tulee heti toisena roolaustilastossa eli Rokurolla mä oon eniten roolannut kaikesta huolimatta, vaikka se onkin ongelmakohdissa syönyt kiinnostusta. Mut nyt ei oo ongelmia kuitenkaan ilmenny ja Rokuro on selvästi kasvattanu aivot... ja sitä on odotettu. Mutta kaikesta kurasta huolimatta, Rokuro on kuitenkin aina ollu kiva mun mielestä ja sen tappaminen olis todella ollu väärin.
MEGON HAHMOJÄRJESTYS (omat hahmot)>
18. Kekäle (ärsyttävin)
Kekäle on melko uusi hahmo ja en ole oikein saanut siihen tuntumaa, joten en oikein osaa sanoa siitä mitään. Se luotiin Noelle kaveriksi, mutta Nokikaan ei nyt Kekäleen tulon jälkeen hirveästi ole ollut mukana juonellisesti, joten kekälekin on jäänyt sen kanssa nyhväämään taustalle. On viimeisenä lähinnä siksi, että tuntuu, että on aika samantekevää onko se tässä roolipelissä vai ei, mutta mieluummin on, niin Noen ei tarvitse tehdä muista menninkäisiä.
17. Takara
Takaralla vähän sama tilanne kuin Kekäleellä, mutta se on ollut enemmän mukana ja siihen on ehkä hiukan saanut paremmin tuntumaa. Vaikka Takaran idea oli saada Wakasa pois masennuksesta, niin tuntuu, ettei se ole tilannetta juuri auttanut ja Hyoma on nyt enemmän avuksi, joten vähän turhalta hahmo tuntuu.
16. Asamihime
Asamihimellä on roolauksia aika keskivertaisesti, mutta hän on alkuperäinen hahmo, joten siihen mennessä aika onneton saavutus. Hoshiyomikin on mennyt rytinällä ohi. Asamihime on vain taustahahmo, joka on mukana oikeastaan enää vain siksi, että naisia ei viitsi karsia, kun niitä on muutenkin vähemmistö ja ei oikein ole syytä, miksi hän lähtisi tai kuolisi pois, joten hän vain on… Asamihimellä ei juuri ole mitään hyviä hetkiä ja hänellä roolataan lähinnä silloin, kun tarve vaatii.
15. Komatsu
Komatsukin pysyy taustahahmona, mutta se on ehkä tarkoituksellakin sellainen hahmo, jolla ei ikinä ollut tarkoitus alkaa roolaamaan hulluna. Edelleen siksi mukana, että kuuluu Nobuyukin perheeseen ja on tarpeellinen hahmo lastenhoidon kannalta. Ja pidän kyllä Komatsulla roolaamisesta, jotenkin kiva, että on edes yksi perinteinen hahmo, joka palvoo miestään kuin jumalaa. Mitään ihmeellistä parisuhdetta näillä kahdella yksikseen ei juuri innosta roolata, mutta Komatsu on hyvä sivuhahmo ja sellaisena todennäköisesti pysyy.
14. Nobuyoshi
Nobuyoshilla on äitinsä kanssa hiukan sama tilanne, että on mukana, koska kuuluu Nobuyukin perheeseen. Ja roolattavaksi hahmoksi tuli siksi, että halusin Sayurille leikkikaverin. Juurikaan roolauksia ei ole ollut, mutta ei se oikein ole ihmekään, kun roolipeli ei keskity lasten leikkeihin ja näen tämän sillä lailla, että Nobuyoshin tarkoitus ei vielä olekaan olla taustahahmoa kummempi, ehkä joskus jos roolipeli tarpeeksi pitkälle etenee ja hän varttuu vanhemmaksi, niin hänen roolinsa voi muuttua tärkeämmäksi. Hänen ja Sayurin kaveruus on kuitenkin tosi söpöä <3
13. Myrkkymuratti
Myrkkymuratilla on todella vähän roolauksia, eikä hän ole päässyt juuri lainkaan mukaan. Hän on näinkin korkealla lähinnä siksi, että hänestä minulla on selkein kuva ja luonne ja persoonallisuus, jota on kiva roolata. Olen tykännyt roolata hänellä, mutta koska suhteita ei oikein ole kenenkään kanssa, hän ei toistaiseksi ole uutena hahmona voinut päästä kovin roolatuksi hahmoksi. Pidän kuitenkin Myrkkymuratin persoonallisuudesta ja toivon saavani roolattua häellä tulevaisuudessa. Enkä luovu toivosta, Hoshiyomikin nousi vielä pitkän taustalla olon jälkeen ja on nyt roolaustilaston top kympissä. Joten Myrkkymuratillakin on vielä mahdollisuus.
12. Saeryos
Saeryos on edelleen ihanan herttainen ja suloinen, mutta surullisen yksin. Hänen seuransa kelpaa vain silloin, kun joku tarvitsee apua, jolloin hän tietenkin auttaa, mutta ketään ei sitten muuten kiinnosta ja hän jää aika lailla kaikkien varjoon ja on roolauslistan kärjessä lähinnä siksi, että suuri osa on tapaturma-alttiita ja hänen taitojaan tarvitaan. Toivoisin tähän muutosta, muttein vain oikein tiedä mitä ja miten.
11. Susumu
Susumu on jo kertaalleen karsittu ja nipin napin kuoleman välttänyt ja joutui vain lähtemään porukasta Zukon kanssa. Hän on suloinen ja ihana ja pidän hänestä paljon. Roolaaminen on hauskaa ja vaivatonta ja olen iloinen, että hän ja Zuko tulevat vielä palaamaan ja he saavat oman seikkailun Tulimaassa. Hiukan surettaa, miten hänen ja Zukon suhteelle käy, kun Mai ja kolmiodraama astuvat kuvioihin, mutta ehkä tästä selvitään ja ehkä Azulaa ei tällä kertaa tyrkätä alas portaista…
10. Anastasia
Tässä kohtaa mennään kunnolla kivojen hahmojen puolelle, no Susumun olisi vielä voinut laskea mukaan, mutta vähäisen roolauksen takia, sijoitus on nyt mikä on. Sitten Anaan… Ainoa naishahmo minulta, joka on omasta mielestä edes jotenkin kiva ja jolla on mielekästä roolata, enkä roolaa vain siksi, että on pakko. Vähän ehkä mietityttää tulevaisuus ja Rokuron silmän olisi voinut jättää ihan rauhaan, mutta toisaalta Anassa kiehtoo juuri se pimeä puoli, jota pitää piilossa huumorin ja flirtin keinoin. Hänen ja Nanakuman suhde on myös hauska, mutta tiedä sitten mitä siitäkin tulee, kun Nanakumalla on niin paha pakkomielle Nobuyukiin, niin voi olla, ettei Ana häntä kauaa katsele.
9. Kamanosuke
Kamanosuke on tippunut kärjestä melkoisesti ja syy tähän on lähinnä se, että hän ei ole enää juonellisesti tapahtumien keskiössä ja hänellä pääsee roolaamaan harvoin ja nekin ovat jotain hänen ja Raizon välisiä juttuja, joilla ei ole merkitystä isoon kokonaisuuteen. Ja jotenkin ehkä suhde Raizon kanssa ei ole lähtenyt kunnolla käyntiin ja tässä on niin paljon kaikkea muuta, ettei sitä saada käyntiin. Mutta ehkä se tästä vielä lähtee taas.
8. Tsukihiko
Tsukihiko on karsintalistalla, mutta ei siksi, että en pitäisi hahmosta tai hän olisi sellainen ”ei mitään mielipidettä”-hahmo. Lähinnä syy on rajoittuneisuudessa ja siitä, että kaikista hahmoista ei vain voi pitää lopullisesti kiinni ja sodassa tarvitaan myös uhreja. Tsukihikon roolauksissa laatu korvaa määrän, eikä hän edes ole ihan huonolla roolaussijalla, oikeastaan paremmalla kuin siskonsa. Tsukihikon roolaukset ovat helppoja ja hauskoja, hänellä on persoonaa ja temperamentti, joka tuo roolaamiseen mielekkyyttä. Mutta hänen tapauksessaan taustahahmon sijalta on vaikea, oikeastaan mahdoton päästä pois ja luulen, että hänet tulee uhrata juonellisen draaman takia. Samoin kuin Raizu ja se harmittaa, mutta samalla tietää, että se on oikea ratkaisu. Mutta saa nähdä, ei Tsukihikon kohtalo vielä ole täysin sinetöity.
7. Hyoma
Hyoma on hyvä hahmo jolla on suhteellisen vaivatonta roolata, alkuun ehkä jäi Gennosuken kanssa hiukan taustalle vain pyörimään, mutta Yurin ansiosta on päässyt nyt jo paremmin mukaan. On ollut kiva miettiä ja suunnitella Hyomalle taustaa (koska ylläri, sellasta sillä ei ollut valmiina juuri minkään vertaa). Ja nyt kun sitä sen synkempääkin puolta on tullut hiukan enemmän esille, niin siitä on tullut jotenkin itselle kiinnostavampi hahmo, tai olin toki suunnitellut asioita itsekseni, mutta nyt kun ne sai tuotua roolipelissäkin paremmin esille. Yurin kanssa ehkä hiukan liian täydellinen pari ja nyt kun Wakasakaan ei aiheuta harmia, niin saa nähdä millainen avioliitto heitä odottaa, toivottavasti ei liian tylsä ja tasapaksu.
6. Dorian
Dorian on hyvä hahmo edelleen ja pysynyt hyvin mukana omien rajojensa puitteissa. Hankaluuksia muiden kanssa suhteiden luomisessa, mutta se kuuluu hahmon luonteeseen ja vampyyrina on vaikea olla kauheasti muiden kanssa tekemisissä. Täyttää oman osansa roolipelistä ja Dorian on itselle tuttu ja vahva hahmo, jolla on vaivatonta roolata, useimmiten. Geraltin ja Cirillan jälkeen Dorianillekin tuli hiukan vaihtelua ja lisää roolattavaa, mutta sekin on nyt jäänyt taas, lähinnä loistaa kokouksissa ja todennäköisesti sama meno jatkuu siitä huolimatta, että Yukimura on nyt virallisesti johtaja.
5. Hoshiyomi
Hoshiyomi on noussut enemmän aktiiviseksi hahmoksi johtuen paljolti Zelfasta ja heidän ”juttuaan” on ollut hauska roolipelata. On ehkä hiukan kieroutunutta sanoa, että on herttaista miten Zelfa ei luovuta Hoshiyomin suhteen, vaikka hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia ja välillä käy Zelfaa sääli, kun Hoshiyomi kertoo aika suoraan mielipiteitään hänestä. Nyt heillä on ilmeisesti jokin välirauha, koska Zelfa avitti Hoshiyomia Kenkon-naginatan kanssa, mutta ehkä Hoshiyomi käytti tätä vain hyväksi tai vain turtui Zelfan jatkumaan roikkumiseen. Joka tapauksessa, olen iloinen, että hahmo on pitkän odotuksen jälkeen päässyt näinkin hyvin mukaan ja jatkossakin on suunnitteilla asioita, jotka pitävät Hoshiyomin myös mukana. Koska pidän hahmosta valtavasti, vaikka se melko erakoitunut yrmy onkin.
4. Masamune
Masamune on pudonnut nyt kärjestä alemmas ihan siksi, että hänen roolaamisensa on jo jonkin aikaa ollut melko tasaista ja vähän tylsää ja nyt meneillä oleva Sakuradraama vähän tökkii. Ehkä ihan hyvä, että siihenkin juttuun saadaan taas vähän jotain mullistuksia, mutta johtavatko ne eroon, niin hyvin suurella todennäköisyydellä. Mikä on harmi sinänsä, koska Sakura ja Masamune olivat mielestäni hyvin toimiva toisiaan täydentävä pari. Mutta Sakuran nykyinen käytös alkaa itseäkin uuvuttaa ja Masamunestakin ehkä huomaa, että ei ihan jaksa enää niin kovasti vain olla joku Sakuran tsemppari.
3. Tenzen
Tenzen ei nyt ole ollut ihan hirveän suuressa osassa ja juonittelutkin ovat jääneet vähän vähille. No Oboron listimistä perillisen saannin jälkeen nyt juonii Tenzenin lisäksi myös Yashamaru, mutta kumpikaan ei taida tietää, että molemmat suunnittelevat Oboron eliminointia heti kun tilaisuus vain sallii. Sitä odotellessa, kun se selviää. Tenzenillä on kuitenkin kiva ja vaivaton roolata ja pidän edelleen ajatuksesta, että roolipelaan pahishahmolla, vaikka hän edelleen kuuluu ryhmään, niin ikinä ei tiedä Tenzenin kohdalla, että miten käy. Pidän myös Tenzenissä siitä, että hän voi ihan vapaasti olla juonimattakin ja esittää, että rauha on maassa ja kaikki on hyvin, ihan vain, että voi sitten oikealla hetkellä iskeä puukon selkään. Hänellä kun ei ole mikään kiire, hänellä on aikaa koota Iga klaani uudestaan ja tuhota Kougat, jos ei nyt, niin ehkä sadan vuoden päästä. Lisäksi hauskaa on ollut myös se, miten alussa Tenzen yritti kovin esittää Oborolle olevansa nöyrä alamainen ja kohtelias, mutta nyt on raja tullut vastaan ja kun ketään muutakaan ei kiinnosta, niin ei Tenzeniäkään enää jaksa kiinnostaa Oborolle mukavan esittäminen.
2. Nobuyuki
Nobuyukikin on nyt päässyt enemmän mukaan ja on jo roolaustilastossakin kahdenkymmenen eniten roolatun joukossa. Hänestä on tullut esille uusi haavoittuvampi puoli, mikä on kivaa vastapainoa sille vahvalle ja määrätietoiselle ja ylimieliselle Nobuyukille. Mutta Nobuyuki ei kuitenkaan ole muuttunut liikaa ja on yhä oma itsepäinen itsensä. Mutta koska Nobuyukin kohdalla on selvästi mielestäni tapahtunut jonkinlaista kehitystarinaa, niin siksi hän on nyt toisella sijalla. Hän on ehkä nyt oppinut arvostamaan muitakin enemmän ja tajunnut ehkä virheensä Nanakumankin suhteen ja yrittää korjata niitä, mutta on liian myöhäistä ja Nanakuma luulee, ettei Nobuyuki enää välitä hänestä. Vaikka oikeasti Nobuyuki on verisesti loukkaantunut siitä, että Nanakuma meni hylkäämään hänet ja perustamaan perheen Anastasian kanssa. Nobuyuki ei ehkä halua vain myöntää, miten paljon se sattuu, joten yrittää sysätä Nanakuman pois. En edelleenkään näe tässä mitään Yukimuran ja Rokuron kaltaista rakkaustarinaa, mutta Nobuyukilla ei varmaan Nanakuman lisäksi ole oikein ketään muuta ystävää, joten sen menettäminen tuntuu pahalta. Ei hän vieläkään ole täysin sopeutunut linnan toimintaan, mutta yrittää kuitenkin parhaansa, vaikka oman pikkuveljen alaisuudessa toimiminen ei välttämättä tee siitä erityisen helppoa…
1. Yukimura (kivoin)
Sanadan veljekset veivät nyt kaksoisvoiton, koska pakko minun on edelleen sanoa, että Yukimura on hahmoistani se paras. Hänellä on edelleen vaivatonta ja helppoa roolata, hänellä ei ole ongelmia kenenkään kanssa ja hän taipuu moneen. Yukimura voi olla erittäin kokenut ja neuvokas ja viisas johtaja tai sitten laiska vastuunvälttelijä, joka sysää työt ja vastuun muille ja leikkii itse Sayurin kanssa nukkesotaa. Ja hän voi olla molempia ääripäitä vaivattomasti, hän voi hetkessä muuttua fiksusta lapselliseksi idiootiksi tai toisin päin, mikä tekee hahmosta todella hauskan roolattavan. Yukimuralla ei ikinä jää sanat kurkkuun, hän keksii aina jutun juurta ja osaa puhua itsensä tilanteesta kuin tilanteesta ja se tuntuu vain tapahtuvat ihan itsestään. Hauska seurata, miten Yukimura kantaa jatkossa avioliiton ja isyyden vastuun, vaikka aika taitavasti on nytkin jo onnistunut sysäämään hommia Ruin ja Rokuron harteille, koska hänellä on johtajana niin paljon kiireitä ja ratkottavaa.
MEGON HAHMOJÄRJESTYS (devin hahmot)>
21. Yashamaru (ärsyttävin)
Yashamaru ei ole ikinä kuulunut suosikkihahmoihini tässä roolipelissä ja mitä aikaisempaa sijoitusta katsoin, niin sen päätyminen kaikkein ärsyttävimmäksi on ihan selkeä, koska ennen sitä ärsyttävämmät on tällä kertaa kaikki karsittu pois roolipelistä (eli Izumi, Saizo, Rickter ja Ryuumei). No yksi hahmo meni ohi, mutta muuten Yashamarun sijoitus on pysynyt ihan samana, mutta onko ihme, kun hahmokin on pysynyt ihan samana? Mitään kummempaa kehitystä ei ole tapahtunut, alun angsti ja masennus ovat ehkä hiukan hellittäneet nyt, kun hänellä on toivoa saada Hotarubi takaisin. Mutta yksi asia Yashamarussa on aina ärsyttänyt ja se tuntuu nyt vain vahvistuneen. Eli se, kun se joskus pääsee masennuksesta yli, ja alkaa se hitonmoinen päteminen ja uho. Joka voisi olla ihan hauskaa, jos hahmossa olisi jotain muutakin, mutta kun ei oikein ole. Sillä ei ensinkään juuri roolata, mikä on ihan hyvä, koska aina kun roolataan, niin se on rasittavaa… Mutta Yashamarulla ei juuri ole mitään kontaktejakaan kehenkään, vaikka olisi mahdollisuuksia. Hänellä on Tenzen, jonka kanssa voisivat olla tekemisissä enemmän, mutta kun ei, niin murjottakoot yksin sitten. Elätän kuitenkin toivoa, että Yashamarusta paljastuu jotain uutta, kun Hotarubi saadaan mukaan roolipeliin.
20. Oboro
Oboro oli edellisellä sijoituksella noin puolivälissä, mutta silloinkin vain sillä perusteella, että se oli niin dille, että sen roolauksia oli hauska lukea. Eli Oboron sijoitus oli aika vitsi, mutta siinä mielessä, että roolaukset olivat hauskoja typeryydessään, joten se teki hahmostakin hauskan. Mutta koska se ei kuitenkaan ole mikään hyvän hahmon tunnusmerkki ja kehitystä ei ole tapahtunut mihinkään, eikä ole edes tarkoitus, joten nyt vähän realistisempi sijoitus. Yashamaru on ärsyttävyytensä takia nyt ennen Oboroa, koska Oboro on harmiton ja ei ota aivoon muita kuin Tenzeniä, niin se on siksi nyt tässä vähemmän ärsyttävä kuin Yashamaru. Turha kai tätä on enempää analysoida, Oboro oli turha narttu sarjassakin, tässä se on pelastettu tekemällä siitä vitsi, mikä on ymmärrettävää, että sillä roolaaminen olisi edes jotenkin mielekästä ja itse olen nauranut Oboron roolauksia ja odotan niitä kyllä, mutta enemmän odotan nyt sitä, että siitä lortosta päästään eroon, niin kaikki voivat jatkaa onnellisesti elämäänsä eteenpäin.
19. Jiro
Jiro on yllättäen Oboroon nähden ihan samalla sijoituksella, eli pudonnut keskivertohahmosta ärsyttäväksi, oikeastaan samoista syistä kuin Oboro. Mutta Jiro oli oikeasti alkuun perseilyillään hauska ja pidin hahmosta alkuun oikeasti, mutta kun hahmossa ei tapahdu mitään kehitystä ja se on vain sitä samaa perseilyä jatkuvasti, niin sama levy ei vain jaksa kiinnostaa kovin kauaa. Jirolla on mennyt huumori ja perseily ja vastuuttomuus vain nyt yli ja se hahmo kaipaisi mielestäni jotain vakavuuttakin, koska muuten se on pelkkä vitsi. Ja jos se on hahmon tarkoitus, niin siinäpä sitten on, mutta kovin korkealle sellaista hahmoa ei voi arvostella, jos siinä ei ole mitään todellista pointtia ja merkitystä. Toki jotkut hahmot on luotu sivuhahmoiksi, eikä kaikilla tarvitse olla suurta merkitystä, mutta ihan sarjoissakin ärsyttää se, että joistain hahmosita tehdään vain ikuisia pellejä. Esimerkiksi Kamanosuke oikeassa sarjassa… Se on ihan hauskaa, kun siitä tehdään tyhmä uke, mutta kun se sama jatkuu ja jatkuu, niin se alkaa vain ärsyttämään.
18. Wakasa
Wakasa onkin ilmeisesti ensikertaa arvostelussa mukana, mutta hän olisi voinut olla alempana, jos viimeaikaisempia roolauksia ei olisi otettu mukaan. Nykytilanne on hiukan pelastanut Wakasaa ja tuonut hahmoon jotain tuntumaa. Wakasalla toki on syynsä olla sellainen kuin on, mutta ei se siitä kivaa hahmoa tee silti, vaikka sen asian tiedostaa. Wakasa ei juuri tee mitään, silloin kun tekee niin angstaa tai valittaa tai viiltelee. Lisäksi itsemurhajutut menivät mielestäni hiukan yli ja tuo turhaa sellaista pelkoa ja stressiä lähipiiriinsä, että voi milloin tahansa vetää ranteet auki ja tappaa itsensä. Välillä tuntuu, että kun viiltäisikin, niin päästäisiin siitäkin sitten. Eikä se ole hyvä asia, enkä sitä toki toivo, mutta välillä turhauttaa niin paljon. Nyt on ihan hyvältä vaikuttava tilanne, kun he saivat Hyoman kanssa välit kuntoon, joten en ole kadottanut uskoani Wakasaan ihan täysin.
17. Rokuro
YLLÄTYS! Rokuro ei ole enää kaikkein ärsyttävin hahmo, vaan pelkästään viidenneksi ärsyttävin, mutta menee jo melkein neutraalien hahmojen puolelle. Luulen, että yksi iso syy tähän oli se, että hän lähti Nobuyukin kanssa pois joksikin aikaa. Devi sai taukoa Rokurosta ja etäisyyttä hahmoon ja miettiä sitä uudestaan, minä sain taukoa Rokurosta ja päästä yli siitä. Aikaisemmin tuntui, että Rokuro oli kaikkialla ja mitään ei voinut roolata, ilman että Rokuro oli jotain kautta sotkeutunut mukaan kaikkeen. Ehkä se vain tuntui siltä. Mutta nyt se on ollut aika hissukseen palaamisensa jälkeenkin ja selvästi alkanut ryhdistäytyä. Viimeisin roolaus oikeasti antoi siitä jo melkein positiivisen kuvan ja usko Rokuroon on palaamassa. Toivokaamme, ettei takapakkia tule, mutta tsemppiä Rokuro!
16. Sakura
Sakura on pudonnut reippaasti viimeisimpään arvosteluun nähden ja syyt ovat aika lailla ne, että hän on joko jäänyt liian taustalle, hänen juttunsa Masamunen kanssa ei ole juuri edennyt ja on aika tasapaksua. Ja nyt viimeaikainen käytös on selvästi pilannut hahmoa ja pahasti, kun hänestä on tullut hermoheikko kakara ja Masamune on hänelle enemmän isähahmo kuin kumppani ja se uuvuttaa Masamunea ja selvästi heillä on kriisi menossa. Kumpikin ehkä tyytyy vain tähän suhteeseen, kun ei nyt tiedä mitä muutakaan tekisi ja lapset hankaloittavat asioita myös. Sakura ei oikein tule kenenkään kanssa enää toimeen ja se hauska ja huumorintajuinen Sakura on kadonnut aika lailla kokonaan, mitä hän alkuun oli. Mutta, koska tämä on tapahtunut vasta nyt lähitulevaisuudessa, Sakura ei ole ihan pohjalle vajonnut vielä. Saa nähdä miten käy.
15. Pakkasukko
Nyt päästään niin sanottujen ”ei mitään mielipidettä”-hahmojen puolelle ja ensimmäisenä tällä sijalla on oikeutetusti Pakkasukko. Koska siitä ukosta ei oikein voi olla mitään mieltä. Se ei herätä mitään mielenkiintoa mihinkään suuntaan, ei yhtään mitään, se on ihan sitä mitä onkin, eli näkymätön… olematon… Ihan sama onko sitä tässä roolipelissä vai ei, jos olisin hahmo tuolla roolipelissä, kuuluisin siihen porukkaan, joka ei häneen uskoisi ja ei häntä näkisi. Hanakala hahmo muutenkin roolipelin kannalta, liian muinainen ja kaikkivoipa ja vielä näkymätön jos häneen ei usko, niin miten sellainen hahmo voisi päästä mitenkään yhteisöön sisälle? Yllättävän paljon asiaa niinkin mitäänsanomattomasta hahmosta…
14. Geralt
Toinen sija kuuluu Geraltille, joka on lähes yhtä mitäänsanomaton hahmo, mutta siinä on kuitenkin havaittavissa potentiaalia, mitä pakkasukossa ei näe sen vertaa kuin koko ukkoakaan. Mutta koska mies on uusi, niin ymmärrettävää, ettei vielä ole päässyt kunnolla mukaan. Kielimuuri on toki ongelma, mutta suurin ongelma hahmossa on minusta se, että se tuntuu niin väkisin tähän roolipeliin tungetulta. Tapahtui devi ja kiva peli ja siitä oli pakko saada roolata ja sitten tehdään tyhjänpäiväinen hahmo roolipeliin vain todetakseen, ettei se toimi. ärsytti hiukan jo alkuun, kun hahmon lomake tuli, koska jotenkin tiesin, että näin sille tulee käymään, kun mitenkään oltu taustoitettu ja mietitty miten hahmo liittyy tapahtumiin. No ei mitenkään ja sen näkee roolipelin kulussa.
13. Cirilla
Cirillan olisi melkein voinut laittaa samaan Geraltin kanssa, koska perustelut ovat aivan samat ja hahmot ovatkin enemmän yksi hahmo kuin kaksi erillistä. Toki annetaan armoa sen verran, että hahmot ovat uusia ja uusilla hahmoilla on hankala päästä noin vain ilman mitään sidettä mukaan ryhmään, jolla on roolattu jo noin kaksi ja puoli vuotta. Mietin vähän, miten päin sijoitan heidät, mutta Cirilla on hiukan enemmän ollut mukana ja on hiukan enemmän persoonallinen, joten siksi hän nyt on vähemmän mitäänsanomaton kuin Geralt, mutta aika yhtä mitäänsanomaton kuitenkin.
12. Mitsuhide
Mitsuhide on tässä välissä nyt ehkä siksi, että on uusi hahmo ja ei vielä kunnolla mukana, mutta persoonaltaan kiinnostavampi kuin kolme aikaisempaa. Ongelma on ehkä se, että havaitsen Mitsuhidessä uhkaavaa Envymäisyyttä. Mitsuhiden, kuten ei Envynkään, sarjan mukaan kuulu olla vihainen yrmy. Kumpikin oli aika nauravaisia ja hieroja ja rentoja, mutta siitä ei ollut roolipelissä mitään tietoa. Mitsuhide on omasta mielestäni juonikas, mutta alistuva ja nöyristelevä, että voi sitten puukottaa helpommin selkään. Ja tässä hän on vain koppava ja ylimielinen, sen vähän, mitä on mukana. He tulivat myös aika vaikeasti mukaan, kun heiltä tavallaan vallattiin linna. Mutta katsotaan, miten käy, kun hahmon kanssa päästään vauhtiin. Jos päästään.
11. Gennosuke
Gennosukekin on tippunut hiukan sijoitukselta, mutta syy tähän on lähinnä se, että hänessä ei oikein ole mitään. Hän on välillä enemmän mukana, mutta nyt on kyllä tyytynyt olemaan seinäruusuna melko pitkään. Ei ärsytä ja on ihan hyvä hahmo, mutta ei nyt oikein kauhean kiinnostavakaan ole. Hänellä ei juuri ole mitään kontakteja kenenkään kanssa, Hyomankin kanssa on etäännytty sen jälkeen, kun Hyoma löysi parisuhteen ja alkoi elää omaa elämää. Gennosuke taas ei mielestäni ole oikein alkanut elää omaa elämää ja vain hengaa mukana, mutta ehkä siihen saadaan vielä muutosta.
10. Ichiro
Ichiro on hiukan samalla viivalla mielestäni kuin Saeryos omista hahmoistani. Sillä roolataan, kun tarvitaan, ja kun ei tarvita, niin se unohdetaan. Ichiro on mielestäni edelleen kiva ja fiksu hahmo, etenkin kun siitä Jirosuhteesta päästiin yli, joka olisi edelleen voitu jättää olematta, koska ei se mielestäni tuonut kuin turhaa draamaa ja epämiellyttävyyttä hahmoon. Ei sellaista kiinnostavuutta, että hei, en olekaan normaali, vaikka kaikki luulivat, että olen ainoa normaali Unno! Mutta se onneksi jätettiin pois ja Ichiron ja Jiron välinen kinaaminen on ihan viihdyttävää, mutta siihen se vähän jää, kuten koko hahmo. Jotain pitäisi tapahtua, että hahmo saataisiin kiinnostavammaksi. Ja ongelma nyt ei ole ehkä enää se, että hahmo olisi huono tai tylsä, kuten ei Gennosukenkaan kohdalla, Vaan se, että hahmoja on paljon, joten massasta erottuminen vaatii enemmän.
9. Noki
Noki on edelleen suloinen ja herttainen pikku otus, mutta nyt se on jäänyt taustalle möllöttämään ilmeisen lopullisesti ja se on kovin surullista. Noesta ei juuri ikinä mitään kuule ja välillä unohtuu, että se on siellä. On ehkä muista erottuvampi nyt sillä, että sillä on omantakeinen persoonallisuus ja ajattelutapa, mikä tekee siitä edelleen kiinnostavamman hahmon, vaikka onkin jäänyt taustalle. Noen roolauksia on aina ollut jotenkin hauska lukea, etenkin lemmikkikettu-Noki oli tosi herttainen. Ja Noki on tosi sympaattinen otus, jonka toivoisi vielä nousevan tuolta taustalta jossain kohtaa, edes hiukan enemmän.
8. Zuko
Zukokin pelastui jo kertaalleen kuolemalta ja koki vain karkotuksen roolipelistä hetkellisesti, mutta teki Suzun kanssa paluun melko pian karsinnan jälkeen. Zuko on kanssa hiukan vaikeasti tavoitettava hahmo, mutta Susumun luonteen ansiosta sen kanssa on helppo roolata ja Zukokin ehkä kykenee olemaan vähän rennompi, eikä vain äksy mörökölli, koska ei Suzulle voi olla äkäinen. Mielestäni on kivaa, että Zuko ja kumppanit tekevät paluun ja Tulimaaseikkailu tuo vaihteeksi jotain uutta roolipeliin, jossa päästään pois itse päätapahtumista. Hiukan huolettaa, miten Zukon ja Suzun suhteelle käy kun Mai astuu mukaan kuvioihin, mutta odotan innolla, että tapahtumat etenevät heidänkin suunnallaan.
7. Rozu
Rozu on pääsääntöisesti ollut ihan kiva hahmo, vähän ehkä palloilee eri hahmojen kanssa eikä oikein tunnu saavan jalkaa kunnolla oven väliin, mutta on kuitenkin mukava ja helposti lähestyttävä hahmo. Hänellä on tuttavuuksia useampiakin, eikä se jää vain johonkin yhteen hahmoon, mikä on ihan hyvä. Vähän Rozusta on tullut Yukimuran parisuhdeterapeutti, kun ei enempäänkään pysty ja yrittää sitten vain olla hyvä ystävä, kun ei voi olla rakastajatarkaan. Saa nähdä mitä tapahtuu, saako Rozu ikinä Yukimuraa, edes osaa, jos ei kokonaan, vai löytyykö joku, joka veisi Yukimuran hänen mielestään.
6. Yuri
Yuri on mukava ja lempeä naishahmo ja he ovat Hyoman kanssa todella suloinen pari ja odotan, että mitä jatko tuo tullessaan. Wakasan aiheuttama väsymys ehkä hiukan painaa Yuria ja sitten hahmo on hiukan taustalla vielä, mikä nyt ehkä aiheutti sen, ettei hän ole viiden parhaan joukossa. Mutta toisin kuin Rozulla, Yurilla on selkeä kontakti muihin ja asenne ja häneen on päässyt paremmin sisälle. Hän on huolehtija ja huolehtii kaikista, niin Jiron heitteille jätetyistä lapsista kuin Masamunenkin yksinäisyydestä, mikä on suloista. Koska Yuri on aika hermoheikko, Hyoman rauhallisuus tasapainottaa häntä ja mielestäni he ovat siksi niin sopiva pari. Pitää vain toivoa, että siitä ei tulee liian tasaista suhdetta.
5. Rui
Rui on aina ollut minusta kiva hahmo ja hän pysyy edelleen asteen Yurin edellä siksi, että hän on jotenkin vahvemmin mukana roolipelissä. Ja lisäksi Ruista on paljastunut paljon uutta, mikä luo hahmoon jännitettä ja ristiriitaisuutta. Hän ei olekaan ihan vain kiltti ja viaton alistuva vaimo, vaan häneltäkin löytyi salaisuuksia ja asennetta. Hän on ehkä uskaltanut nyt rohkeammin tuoda mielipiteitään esille ja sanoa muille vastaan, eikä vain kauhistu aina, mutta on kuitenkin edelleen se sama herkkä Rui silti, eikä ole muuttunut ihan täysin toiseksi ihmiseksi. Saa nähdä millaiseksi elämä muuttuu häiden jälkeen rouva Sanadana ja saako Rui Yukimuraa kuriin ja ruotuun.
4. Raizo
Raizo on nyt ehkä tässä sijalla siksi, että hän on uutena hahmona päässyt melko hyvin mukaan Kamanosuken ansiosta ja on räväkämpi ja kiinnostavampi hahmo kuin moni muu taakse jäänyt hahmo. Vielä ehkä jäänyt melko pinnalliseksi, mutta ehkä häneen pääsee vielä syvällisemminkin tutustumaan. Toimii Kamanosuken kanssa paremmin kuin vaikka Saizo, koska Raizo on sosiaalisempi ja tunnetasolla enemmän Kamanosuken kanssa samalla tasolla. Jotenkin kuitenkin vielä näen Raizon tunteet Kamanosuken melko pinnallisina, koska eiväthän he kunnolla tunne toisiaan ja vasta Kamanosuke on tuonut julki syyt, miksi on ihastunut Raizoon, mutta juttu onkin vasta alkutekijöissä, joten Raizolla on vielä aikaa.
3. Nanakuma
En olisi ikinä uskonut, mutta nyt voit Nanakuma olla kerrankin ylpeä, kun olet voittanut Rokuron näin reippaasti, vaikka olitkin aina Rokuron edellä. Nanakuma on hahmona tosi inhimillinen, koska se on raukka ihan sekaisin. Se on kamalan katkera Rokurolle, vaikkei ole mitään syytä, koska Rokuro on perseestä. Ja sitten hän on ihan pakkomielteinen Nobuyukista ja haluaa olla tämän lähellä ja hyödyksi, mutta sitten on Anastasia, jota hän ehkä mahdollisesti rakastaa, vaikka sekin on ehkä vähän mysteeri, että onko kyseessä oikeasti rakkaus tai ihastus vai pelkkä Anan viettelyksen uhriksi joutuminen. Lisäksi hänestä on tulossa isä ja eihän se reppana osaa olla sinut edes itsensä kanssa. Nanakuma on päässyt angstivaiheen yli, mikä on hyvä, koska se oli raivostuttavaa, ja nyt hän enää vain haastaa riitaa Rokuron kanssa, mikä on hyvä, niin ei itse tarvitse. Lisäksi Nanakuma tekee riitelyn hauskasti ja keksii ihme tempauksia todistaakseen olevansa parempi kuin Rokuro ja tehdäkseen Nobuyukin ylpeäksi, vaikkei tajua, ettei Nobuyuki halua hänen toimivan sillä lailla. Jotenkin surullinen hahmo, mutta ehkä hänelläkin vielä asiat järjestyvät.
2. Zelfa
Zelfa on noussut yllättäen listalla toiseksi, en ehkä itse olisi osannut odottaa, mutta Zelfan roolaukset ovat olleet mielekästä luettavaa. Zelfan kanssa on helppo roolata ja hän on huumorimies ja perseilijä, mutta toisin kuin Jiro, hänellä on aivot joita osaa silloin tällöin jopa käyttää. Zelfa kykenee olemaan myös vakava ja vakavissaan. Lisäksi hänellä on omat omituisuutensa, jotka tekevät hänestä erottuvan ja kiinnostavan hahmon, kuten miekkapakkomielle ja miekkamiehet ja nyt myös piirtämisharrastus uutena. Lisäksi ei voi kuin ihailla Zelfan sinnikkyyttä, Hoshiyomi antaa hänelle pakit varmaan kymmenen kertaa päivässä, mutta hän ei silti luovuta. Kerrassaan sympaattinen kaveri.
1. Sayuri (kivoin)
NYT VOIN VIHDOIN VIRALLISESTI JULISTAA SAYURIN LEMPIHAHMOKSENI! Sayuri on melkein heti synnyttyään, ja oikeastaan heti kun on oppinut puhumaan jonkin verran, ollut itselle se roolipelin piristys. Sayuri on lapsihahmona todella onnistunut, hän on tavattoman herttainen ja suloinen, harva lapsi voi olla herttainen istuessaan verisen Edwardin ruumiin äärellä, mutta Sayuri on. Ja Sayuri ei ole menettänyt lumovoimaansa vanhennuttuaankaan, oikeastaan hän on vielä ihastuttavampi. Niin reipas ja omapäinen ja soma lapsi. Sayurin ja Yukimuran välinen ”suhde” on tosi herttainen ja on kivaa, miten Yukimurasta on tullut Sayurille niin tärkeä hahmo. Sen lisäksi huomattavaa on, että Yukimuran lisäksi Sayurin tuttavapiiri on laajentunut, mikä on hyvä. Hän tulee hyvin juttuun Masamunen kanssa ja Rokuronkin kanssa välit ovat paremmat kuin alkuaikojen pahapoikavälit. Lisäksi Sayurin välit Sakuraan ovat ehkä vähän harmittavat, mutta hyvin realistiset, helpostih