RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset osa 3

ROKURO

Masamunestakin oli hienoa, ettei sentään tarvinnut kuolla ja nyt oli jotenkin onnekasta joutua jonkun täysin tärähtäneen käsiin. Ei lemmikki itsessään pahalta kuulostanut, mutta se mitä se tämän Gomonmarun mukaan piti sisällään, siitä oli kyllä lemmikit kaukana. Puhumisetkaan eivät mitään siis auttaneet, koska ilmeisesti kaikki tai ainakin lähes kaikki olisivat Yuria lukuunottamatta päättäneet laittaa Rokuron hengiltä. Että kaikki kiittäminen oli vain nyt tuota... sekopäätä. No kiitos ei ollut ensimmäinen sana, joka Rokurolla oli mielessä. Mutta se ei todellakaan kuulostanut hyvältä, jos ainakin lähes kaikki olisivat vain laittaneet hänet hengiltä. Muita vaihtoehtoja olisivat sitten olleet kaappiaresti tai peniksen pois leikkaaminen. No eikö se ollut sama asia kuin kuolema? Huonolla tuurilla siis, mutta vain sata kertaa vielä pahempi kuin vain kuolla pois. "Enkö voisi vain kadota iäksi täältä enkä tule koskaan takaisin? Teidän ei tarvitse katsella minua täällä", Rokuro yritti, vaikkei tiennyt edes miksi, koska tuomio oli tällä erää varmasti jo päätetty eikä karkotus tokikaan toisi oikeutta hänen uhreilleen. Eli tähän kai oli tyytyminen, ellei haluaisi suoraan kuolla tai ensin kärsiä jostain penisleikkauksesta ja sitten kuolla. Tai joutua kaappiin. Mutta jos koiraleikinkin ajatus oli se, että hän alkaisi anelemaan kuolemaa, niin eikö helpointa olisi sitten vain kuolla? Ei Rokuro sitä edelleenkään halunnut. Ehkä koiraleikki ei olisi niin paha, miltä se kuulosti? Vai halusiko Rokuro vain uskoa niin.

Gomonmaru jatkoi vain myhäilyään ja oli tämän virnekin tainnut vain levetä entisestään, mikä kyllä sai Rokuron kavahtamaan entisestään. Jatkoi mies lopulta vielä, että eiköhän Rokuro oppisi, kun laitettaisiin oppimaan ja jos ei, niin sitten olisi taas alakerran leikkelyä tiedossa. Eli hänen pitäisi vain totella tuota kammotusta ja se siitä? Eli hänen ei tarvitsisi kuolla? Eikä mitään tarvitsisi leikata, jos hän vain tottelisi? Gomonmaru ojenteli kuitenkin vain seuraavaksi sitä köyttä Rokuroa kohti, että ota tai jätä.

Rokuro nousi varovasti ylös seinästä tukea pitäen. Hän katsoi köyttä, sitten Gomonmarua, taas köyttä, seuraavaksi Masamunea ja jälleen köyttä nielaisten samalla. "Okei... Olen koira... Lemmikki... Alhainen otus... Rekku... Tessu... Mitä se ikinä onkaan..." Rokuro sanoi lopulta alentuen kohtaloonsa ja astellessa varovaisin askelin lähemmäs tyrmän ovea. Köyteen hän ei kuitenkaan koskenut, mutta lopulta hän pysähtyi ovelle tuntien tärinän pelosta kehollaan.

MASAMUNE

Rokuro yritti vielä, että jos hän vain lähtisi eikä ikinä näyttäisi naamaansa täällä. ”Niin ja seuraisit isäsi jalanjäljissä ja kostaisit meille jossain kohtaa tai antaisit viholliselle arkaluotoista tietoa ihan vain siksi, että joudut kantamaan vastuun virheistäsi. Kuule sinuun ei täällä kukaan luota sen vertaa, olisit ollut raiskaamatta, hyväksikäyttämättä, kiristämättä ja vangitsematta muita, niin tässä ei nyt oltaisi.” Masamune sanoi, kun Gomonmaru huomautti, ettei ollut kauhean hyvin koulutettu rakki, kun ei totellut. ”Yukimura tosiaan laiminlöi sen koulutuksen aika pahasti.” Masamune sanoi, vaikka ei tämä Yukimuran syytä ollut, ihan Rokuron omaa syytä. ”Älä nyt ota sitä noin huonosti, ehkä asiaa harkitaan uudestaan, jos olet kunnon koira.” Masamune lohdutti, jos se vähän motivoisi.

GOMONMARU

Kun Masamune selitti Rokurolle, miksei tätä yksinkertaisesti vain karkoitettu, Gomonmaru pyöräytti silmiään kyllästyneenä. Johan oli tapaus, toisaalta tuskin noin alhaiset rikolliset ikinä halusivatkaan ottaa todellista vastuuta teoistaan. Toisen pelko ja epätoivo oli ihastuttavaa, eikä Gomonmaru voinut olla imemättä sitä ahnaasti sisäänsä, vetäen syvään ja nautinnollisesti henkeä. Se, kuinka hitaasti ja epäröiden toinen alkoi ymmärtää ja hyväksyä kohtalonsa, epätoivoinen katse joka sinkoili hänessä, köydessä ja Masamunessa, se kaikki oli vain... herkullista. Gomonmaru yritti hillitä virnettään hieman, vaikka se olikin vaikeaa, kun Rokuro vihdoin ja viimein lannistui, hyväksyen kohtalonsa.

Gomonmaru hymähti sairaasta huvittuneisuudesta, kun lannistunut olento asteli hänen eteensä ja lupasi totella.
"Kas niin, hyvä poika.. eihän se niin vaikeaa ollut", hän virnisti, kun löysytti hieman silmukkaa ja pujotti sen toisen pään yli, kiristäen silmukan niin, että sai kohotettua Rokuron katseen itseensä. (?)
"Älä pelkää - jos olet kiltti koira, en satuta sinua... ainakaan paljon", Gomonmaru hykersi huvittuneena, minkä jälkeen vetäisi toisen mukaansa ja vilkaisi Masamuneen kiitollisena.
"Enköhän selviä tästä eteenpäin, kiitoksia kovasti", hän kiitti ja nyökäytti päätään kunnioittavasti miehen suuntaan, ennen kuin lähti uutta koiraansa perässään retuuttaen kellarin portaille. Matkalla hän kuitenkin nappasi yhden tyhjistä tynnyreistä mukaansa, yhdellä kädellä hän kyllä jaksaisi kantaa sitä hetken.

Kun he olivat päässeet kellarista (?), Gomonmaru lähti rauhallisena Rokuro mukanaan ulos linnan pihamaalle.
"Tiedätkö, olen aika vakuuttunut - olet niin rääpäle, ettei ensinäkemältä uskoisi sinun kykenevän raiskaamaan ketään", Gomonmaru ilkkui maireasti vetäessään Rokuron ulos mukanaan. (?) Ulkona odotti edelleen se hämähäkkinainen Masamunen poikasten kanssa, katsoen heitä tyynesti, vaikkakin ottaen askeleen taaksepäin. Gomonmaru naurahti vähän, teki hyvää Rokurolle oppia hieman nöyryyttä...
Kun Gomonmaru pääsi Kamanosuken talolle, hän kiskaisi lujasti Rokuron talutushihnaa, pakottaen miehen polvilleen maahan eteensä. (?)
"Kamanosuke!", Gomonmaru huikkasi, virnistäen leveästi samalla, kun laski tynnyrin maahan.
"Hankin meille uuden lemmikin!".

KAMANOSUKE

Kaanosuke oli hiukan alkanut rauhoittumaan ja samalla katumaan lähtöään, nyt hän ei voinut sanoa mitään Rokuron rangaistukseen, mutta onneksi muutkin olivat Yurin lässytystä vastaan, joten tuskin tätä vähällä päästettäisiin. Hän harkitsi jo, pitäisikö hakea lapset hoidosta ja oli jo lähdössä tekemään sitä, kun Gomonmaru huuteli pihalta. ”Mitä helvettiä sinä täällä ulvot?” Kamanosuke tiuskaisi avatessaan oven ja vilkaisi sitten maassa nyhjöttävään Rokuroon (?) kun Gomonmaru sanoi hankkineensa heille lemmikin. ”Mitä vittua nyt taas? Tuollaisen kurjan nälkiintyneen kirppukasan!? Olisit nyt voinut edes jonkun oikeasti söpön lemmikin hankkia, sisälle et sitä ainakaan vie kuseskelemaan nurkkiin!” Kamanosuke sanoi ja potkaisi Rokuroa turhautuneena (?) mennessään ohi hakemaan lapsia hoidosta.

ROKURO

Karkotus ei käynyt, koska siitä voisi seurata kosto siinä missä hänen isänsäkin oli tehnyt tai sitten Rokuro antaisi viholliselle arkaluontoista tietoa ihan vain, koska miksipäs ei. "En ole isäni, jos se missään painaa... Mutta ymmärrän kyllä, että ajattelette asian mahdollisena..." Rokuro vastasi siihen. Kyllä hän ymmärsi, että luotto oli mennyt aikalailla sen siliäntien eikä sitä noin vain korjattu kasaan. Ei hän tyhjän takia rankaistu ja senkin hän tiesi varsin hyvin.

Masamune puolestaan sanoi vielä, että ehkä asiaa harkittaisiin uudestaan, jos Rokuro vain olisi kunnon koira. Rokuro oli lähinnä laskenut vain lannistuneen katseensa, mutta toivoi todella, että näin olisi. Mutta Gomonmaru vaikutti niin sekopäiseltä häiskältä, että pahimmassa tapauksessa tämä tulisi olemaan hänen elämäänsä kuolemaan tai ennenaikaiseen kuolemaan asti. Sen verran huvittunutkin tämä kummajainen oli koko ajan ja virnisteli vain hyviä poikia, minkä jälkeen iski vain pannan kaulaan. Tai siis tässä tapauksessa laittoi Rokuron köydenjatkeeksi silmukan kiristyessä hänen kaulallaan ainakin sen verran, että mies sai kohotettua itseensä Rokuron katseen, jossa loisti pelko varsin selvästi. Pelkoa ei laannuttanut yhtään sekään tieto, ettei mies tulisi häntä satuttamaan ainakaan paljoa. Mikä sitten oli vähän ja paljon kenellekin, sitä oli hulluista paha arvioida.

Lopuksi mies kuitenkin vain kiskaisi Rokuron mukaansa, jolloin Rokuro yritti ujuttaa käsiään silmukan sisälle löystyttääkseen sitä sen verran, ettei se kuristaisi häntä heti ensimmäiseksi hengiltä. Ei se kuitenkaan niin helppoa ollut, kun retuuttaminen ja matka vain jatkuivat samaan aikaan, mutta lopulta Rokuro onnistui saamaan löysää sen verran(?), ettei kuristuisi uuteen kaulapantaansa.

Kellarista ulos päästyään matka jatkui rauhallisemmin, joskin hän kuuli kuinka Nanakuma alkoi nauramaan räkäisesti Rokuron perään. "Ihan sait sen mitä ansaitsitkin! Toivottavasti kidut kuoliaaksi", Nanakuma ilkkui perään matkan vain jatkuessa ja Rokuron leikkiessä, ettei kuullut Nanakumaa.

Päälinnalta he pääsivät lopulta ulos, jossa Gomonmaru kertoi olevansa vakuuttunut siitä, miten rääpäle ylipäätään kykeni raiskaamaan ketään. "En ole ylpeä siitä", Rokuro vastasi siihen, vaikka se maireaa toisen mielestä olikin. Lopulta he kuitenkin pysähtyivät Kamanosuken talon eteen. Siis oliko miehellä jo joku oikea paikkakin täällä? Rokuro älähti kuitenkin seuraavaksi sitä, kun mies kiskaisi köyttä sen verran lujasti pakottaen Rokuron eteensä polvilleen ja niin Rokuro myös teki yrittäen kuitenkin taas löystyttää köyttä sen verran, ettei kuristuisi siihen samalla, kun mies huuteli Kamanosukelle heidän uudesta lemmikistä. Juttu taisi muuttua juuri pahemmaksi...

Ei mennyt kauaakaan, kun Kamanosuke saapui ovelle eikä selvästikään ollut uudesta lemmikistään yhtään riemuissaan. No ei Rokurokaan heidän lemmikkinä olemisesta, että tunne oli siinä määrin molemminpuolinen. Parahdus karkasi kuitenkin Rokuron suusta, kun Kamanosuke vain potkaisi häntä jatkaen samalla vain matkaansa, minne ikinä nyt olikaan menossa.

GOMONMARU

Gomonmarua huvitti suuresti se, ettei kukaan tuntunut tipan tippaan säälivän Rokuroa. Toista tosiaan vihattiin, ja ihan syystäkin. Toisen rimpuilua ja onnetonta olemusta oli vain nautinnollista seurata vierestä, vaikkei hän edes tuntenut toista saati oikeastaan edes välittänyt siitä, mitä tämä oli tehnyt. Mitä enemmän Rokuro kärsi sen parempi hänelle.

Kamanosuken saapuessa ovelle Gomonmaru vain hymyili leveästi, nauraen pojan reaktiolle tämän nähdessä heidän uuden lemmikkinsä. Kamanosuke oli ilmeisesti lähdössä hakemaan lapsia hoidosta, ja potkaisikin Rokuroa siinä ohessa, saaden Gomonmarun nauramaan vain makeammin.
”Muita ei ikävä kyllä ollut tarjolla!”, Gomonmaru huikkasi pojan perään, kun vieritti tynnyrin oven vierelle ja iski hieman tukevammin maahan.
”Kamanosuke on oikeassa – ei sinua uskaltaisi päästää sisälle muutenkaan, tiedä mitä keksit”, mies virnisti, katsellen Rokuroa mielissään. Sitten hän kumartui hieman paremmin miehen tasolle, puristaen miehen posket peukalonsa ja muiden sormien väliin (?), katsoen toista halveksuvasti.

”Sinun on aika oppia millaista se on, kun joku vie sinulta viimeisetkin kunnioituksen ja inhimillisyyden rippeet. Sinä teet, mitä käsken, milloin käsken ja vikisemättä, onko selvä? Saat ryömiä maassa suu täynnä mutaa, jos niin tahdon, sillä arvaa mitä? Sinun mielipiteilläsi ei ole väliä!”, Gomonmaru kivahti ivallisesti, sylkäisten Rokuron kasvoille. (?)
”Ja tämä rangaistus jatkuu koko kurjan loppuelämäsi ajan… niin kauan, kunnes sinun päähäsi todella takoutuu kaikki se vääryys ja kärsimys, jota olet muille aiheuttanut. Kunnes et enää ole mitään… vain kurja, mitätön rakki.”

Sen selväksi tehtyään Gomonmaru hymähti ja päästi irti Rokuron kasvoista, taputtaen tämän poskea, kuin olisi kehunut koiraa taputtamalla sitä päälaelle. Mies nousi ylös ja vetäisi Rokuron hihnasta, kun siirtyi solmimaan sen toisen pään kiinni niin, että Rokuro pääsisi halutessaan nököttämään uuteen koirankoppiinsa.

KAMANOSUKE

Kamanosuken palattua kitisevät lapset mukanaan, tai Sainosuke oli kerrankin jostain syystä ihan tyytyväinen, niin Gomonmaru laittoi jo Rokuroa parkkiin hänen talonsa eteen. ”Siis olet tosissasi tuon kanssa? Tuliko mieleen, etten ehkä halua olla tekemisissä moisen kanssa? Saavuit vasta tänään ja käyttäydyt jo kuin omistaisit koko talon!” Kamanosuke huomautti, että hänellä oli ehkä myös mielipide tähän asiaan. Ei sillä, Rokuron alentaminen koiraksi olisi voinut huvittaa häntä, mutta miksi se sysättiin hänen riesoikseen. Hän vilkaisi alas Rokuroon ja huomasi taas lasten hiljentyneen ja tuijottavan ihmeissään Rokuroa.

Sitten Sainosuke heitti Rokuroa jollain puupalikalla (?) ja alkoi nauraa ja Kazenosuke yhtyi nauruun, vaikkei edes tajunnut, mille nauroi kuola poskella. ”Mistä ihmeestä sinä tuon sait, pöllit hoidosta?” Kamanosuke huokaisi ja katsoi taas Gomonmarua. ”Lapsissa on ihan tarpeeksi hoitamista ja tiedä mitä tautejakin siitä saa ja kuka sitä kouluttaa sisäsiistiksi ja olemaan louskuttamatta leukojaan jokaiselle vastaantulijalle ja mitä Naapuritkin siitä ajattelevat, että voisit hiukan ajatella ennen kuin vain hankit meille koiran.” Kamanosuke paasasi kuin oikeasta koirasta olisi ollut puhe.

ROKURO

Gomonmarulla oli lähinnä vain hauskaa kaiken aikaa. Rokuroa puolestaan alkoi kaduttamaan, että oli moiseen koirailuun suostunut. Melkein jopa se kaappi alkoi houkuttamaan enemmän, vaikka... no kamalaahan sekin olisi eikä siinä kaikki, koska hän oli itse tehnyt niin Yukimuralle! Ei tosin yksin, mutta se ei muuttanut asiaa yhtään sen oikeamielisemmäksi. Ja kyllä pimeässä kaapissa varmasti ajautuisi hulluudenpartaalle jo parissa päivässä. Mutta tämä touhu kyllä alkoi ajavan jo nyt! Tai ainakin tilanne sai tuntumaan siltä, että mitä tahansa saattoi sattua milloin tahansa eikä se kiinnostaisi ketään.

Rokuro katsoi seuraavaksi vain tynnyriä, jonka mies iski talon oven viereen. Siis siinäkö Rokuron kuului asua? Gomonmaru jatkoi kuitenkin Kamanosuken sanoihin, ettei Rokuroa sisälle tosiaan oltu päästämässä eli kyllä, tynnyri olisi hänen uusi kotinsa tai koirankoppi, kerta hän oli... no koira. Tuskin auttoi myöskään sanoa asiasta vastaan. Mitä tottelevaisempi koira hän olisi, hyvällä tuurilla hän pääsisi ennen kuolemaansa pois tästä tilanteesta. Joten... tynnyri olkoot hänen uusi kotinsa.

Rokuro laski katsettaan kuitenkin taas alas, kun mies kumartui hänen tasolleen, mutta se ei nyt käynyt selvästikään päinsä, koska mies otti vain hänen kasvoistaan puristavalla otteella kiinni ja käänsi itseensä katsoen Rokuroon hyvin halveksuvalla katseella. Rokuron katse taas aneli lähinnä armoa ja siitä heijastui edelleenkin pelko. Gomonmaru puolestaan kertoi leikin säännöt, miten Rokuron oli aika oppia miten hän olisi vain kuraa. Rokuron homma tästä eteenpäin olisi vain tehdä miten käsketään vikisemättä, koska hänen mielipiteensä ei painaisi missään. "Selvä... Teen miten käsketään..." Rokuro sai sanottua puristettujen poskiensa lomasta sulkien silmänsä, kun sai toisen syljet kasvoilleen. Samalla Gomonmaru kertoi tämän jatkuvan aina siihen asti, kunnes Rokuro todella ymmärtäisi tekonsa ja kunnes olisi vain mitätön rakki. "Ymmärrän kyllä, että tein väärin... En ole tehnyt muuta kuin katunut tekojani ja tekisin mitä vain, jos en ikinä olisi tehnyt mitään sellaista..." Rokuro sanoi siihen. Lopulta mies päästi kuitenkin irti Rokuron kasvoista taputtaen kuitenkin vielä poskelle, minkä jälkeen Rokuro pyyhki miehen syljet pitkähihaisen takkinsa hihaan kasvoiltaan. Sillä aikaa Gomonmaru puolestaan oli käynyt solmimassa köyden toisen pään siihen tynnyriin.

Pian Kamanosuke saapui takaisin eikä edelleenkään ollut mielissään uudesta lemmikistään. Rokuro oli myös kääntänyt katsettaan Kamanosukeen ja tämän lapsiin, jotka puolestaan toljottivat häntä, kunnes Rokuro sai jonkun palikan päähänsä ja siitäkös riemu repesi. Rokuro lähinnä hieroi päänuppiaan siitä kohdasta, johon palikka oli osunut. Kamanosuke puolestaan halusi selvästi koirastaan eroon. Kenties Gomonmarukin luovuttaisi ja koiraleikit olisivat siinä? Tai ehkä se oli toiveajattelua...

GOMONMARU

Kamanosuken palatessa Gomonmaru vei katseensa poikaan, naurahtaen vähän tämän sanoille. Kyllähän hän tiesi, ettei Kamanosuke välttämättä nauttinut Rokuron läsnäolosta, mutta ei hän nyt sentään ihan niin sydämetön ollut.
”No, eivätkös lemmikit ole hyvästä perheissä?”, Gomonmaru virnisti ja laski päänsä sekoittamaan vähän Rokuron hiuksia, kuin koiraa olisi paijannut. (?)
”Ja oikeastaan muut sen päättivät, minä vain uhrauduin ottamaan vastuun, kun ei kukaan muukaan enää tätä halunnut”, hän lisäsi ja vilkaisi huvittuneena Rokuroon. Toinen oli hänelle henkensä velkaa ja tekisi siis aivan mitä hän ikinä käskisi.

Toisen tenavista keskeyttäessä keskustelun heittämällä Rokuroa puupalikalla Gomonmaru tyrskähti, alkaen nauraa lasten mukana.
”Olette tulleet ihan isäänne”, hän virnisti, ihme vintiöitä! Gomonmaru poimi palikan maasta ja ojensi sen takaisin lapsille, yhä huvittuneena, kun Kamanosuke alkoi seuraavaksi valittaa miten lapsissa oli jo ihan tarpeeksi töitä. Gomonmaru kohautti hieman olkiaan, virnistäen samalla, kun vilkaisi Rokuroon.
”Älä huoli Kamanosuke, ei noin säälittävästä Rekusta ole vaivaa kenellekään… tai no, ainakaan enää, kyllä minä siitä pidän huolen”, Gomonmaru sanoi ja vilkaisi omahyväisesti Rokuron puoleen. Toinen sai maksaa rikoksistaan, eikä vastaan ollut pullikoimista. Sen jälkeen Gomonmaru vei katseensa taas Kamanosukeen ja hymähti vähän.

”Minun vastuullanihan se on, minä sen menin hankkimaankin, älä murehdi turhia”, hän lisäsi huolettomasti ja kumartui rapsuttamaan Rokuroa korvan takaa (?), virnistäen.
”Katso nyt miten söpö, kyllä me tämä pidetään. Jos se ei käyttäydy niin potkaise vain, kyllä se siitä hiljenee, eikä räksytä turhia”, hän lisäsi ja nauroi päälle.
”Sille voi sitten katsos syöttää kaikki rääppeet ja ainakaan kukaan ei enää kävele vain taloon sisälle, kun on vahtikoira! Ja ainahan sen voi sitten pistää päiviltä, jos ei enää miellytä”, mies lisäsi, taputtaen Rokuroa päälaelle. (?)

ROKURO

Rokurolla oli selvästi tiedossa oikein onnenpäivät, jos voisi sanoa hyvällä tahdollakaan, kun hän vain kuunteli sitä, mitä Gomonmaru Kamanosukelle tästä koira-asiasta sanoi. Eli ei, Rokuro ei ollut pääsemässä pois edes sillä verukkeella, ettei Kamanosukea koirat kiinnostaneet. Sääli, koska se olisi voinut olla viimeinen oljenkorsi tämän hulluuden lopettamiselle, mutta ei tainnut olla.

Gomonmaru puolestaan sekoitteli välistä Rokuron hiuksia kuin olisi oikeastikin vain koiraa paijannut. Rokuro taas vain oli edelleenkin kiltisti polvillaan maassa, johon hänet olikin ohjattu laskien jälleen katsettaan vain maahan. Eli Gomonmaru oli siis tullut vain asumaan Kamanosukelle pyytämättä? Siltä se ainakin vaikutti, mutta se mistä mies oli linnalle ylipäätään kaivautunut oli edelleenkin mysteeri. Mutta toisaalta ei se tainnut olla Rokuron asia, kuten ei tainnut mikään muukaan enää olla. Hänen hommansa oli vain totella kuin mikäkin koira omistajaansa ja jos ei koira enää huvittanut, tämän voisi niin sanoakseen vain lopettaa.

Kovin Gomonmaru kuitenkin jatkoi vain, miten ottaisi itse kaiken vastuun Rokuro-koirastaan eikä Kamanosuken tarvisi mitään murehtia, minkä jälkeen kumartui jälleen. Rokuro vilkaisi nopeasti Gomonmaruun tämän alkaessa rapsuttamaan Rokuroa korvan takaa jatkaen sitten, miten söpö koira Rokuro olikaan, että kyllä he pitäisivät hänet. Gomonmaru kai kuvitteli perustavansa jotain perhettä Kamanosuken kanssa vai mikä häntä vaivasi? Juttu sen kun jatkui kuitenkin vain ja lopulta mies taputti Rokuroa päälaelle. Moinen taputtelu, paijaaminen ja rapsuttelu oli aivan hemmetin outoa, mutta okei... oli se parempi kuitenkin kuin joku julmettu hakkaaminen.

KAMANOSUKE

”No mitä helvettiä ne tällaista keksivät, jos kukaan ei edes halua toimeenpanna koko rangaistusta? Tai no, noinhan ne on toimineet aina, että ei tämä mitään uutta ole.” Kamanosuke ihmetteli, että mikä ihmeen loppuratkaisu tämä oikein oli. Sitten lapset alkoivat jo leikkiä uuden koiransa kanssa, mutta sitten tuli suru puseroon, kun lelu oli mennyt menojaan. Onneksi Gomonmaru nosti sen takaisin, mutta sitten tulikin riitaa, että kumpi saisi leikkiä koiran kanssa seuraavaksi. Kamanosuke mulkaisi Gomonmarua, kun tämä väitti lasten olevan kuin hän. Eihän, tuollaisia surkeita pikku papuja!

Hän antoi ipanoiden tapella palikastaan ja keskittyi Gomonmaruun, kun tämä nyt keksi niin hienoja puolia sille, että Rokuro nyt leikki heidän koiraansa. ”No jos se on sinun murheesi ja se pysyy tynnyrissä, niin sitten ihan sama minulle.” Kamanosuke sanoi katsoen, miten Gomonmaru lässytti ja taputteli Rokuroa, voi hyvänen aika… Sitten tämä kommentoi, että eipä tulisi kutsumattomia vieraita enää taloon, kun oli vahtikoira. Kamanosuke nappasi palikan lapsilta ja heitti sillä Gomonmarua. ”Haista paska! Nukut kohta itsekin pihalla!” Kamanosuke sanoi ja palasi lasten kanssa sisälle, lapsilla meni hetki alkaa vikistä, kun olivat niin yllättyneitä, että palikka oli kadonnut, vaikkei kumpikaan ollut sitä edes heittänyt.

GOMONMARU

Kamanosuke ei ihan arvostanut rangaistusta, jonka Rokuron muut uhrit olivat tälle valinneet, mutta mitäs ei itse ollut paikalla tuomiota jakelemassa. Lapsia sen sijaan kiinnosti enemmän se, kuka sai heittää seuraavaksi Rokuro-Rekkua palikalla. Gomonmaru naurahti vähän, kun Kamanosuke mulkaisi häntä, eikö toinen oikeasti muka tajunnut lasten olevan ihan samanlaisia riiviöitä, kuin itsekin oli?

Lopulta Kamanosuke kuitenkin hyväksyi sen, että Rokuro sai jäädä jos Kamanosuken ei tarvinnut olla moisesta rekusta vastuussa. Tosin poika tulistui aika helvetisti siinä kohtaa, kun Gomonmaru vinoili tälle vahtikoiran hyödyistä, ja nappasi lastensa palikan ja heitti häntä sillä, Gomonmaru vähän yritti torjua kädellään, nauraen vain Kamanosuken raivolle toisen lampsiessa sisälle lasten kanssa.
”Eikö hän olekin upea?”, Gomonmaru virnisti ja vilkaisi Rokuroon huvittuneena, heittäen palikan tälle samalla, kun lähti itsekin sisälle.
”Järsi sitä lämpimiksesi, jos tulee nälkä – tänään et saa enää ruokaa”, Gomonmaru virnisti, ennen kuin veti oven kiinni, jättäen Rokuron kyhjöttämään yksin pihalle.

ROKURO

Kamanosuke ei ollut edelleenkään mielissään ja no olihan tämä toki aika reilukerho häntä kohtaan, mutta ilmeisesti ongelma oli sillä taputeltu, että jos Rokuro vain pysyisi pihalla tynnärissään, niin sitten se oli se ja sama. Kamanosuke lähti kuitenkin sisälle, jolloin Rokuro jäi kaksin Gomonmarun kanssa, joka virnuili kaiketi Kamanosuken upeudesta ja viskasi palikan Rokurolle kuin koiralle luun, että järsipä sitä. Ruokaa ei ilmeisesti herunut. Oliko hän tosissaan? Rokurolla oli kyllä nälkä, koska ei hän ollut syönyt kuin aamupalan, koska tyrmässä hän oli koko päivän viettänyt. Mutta ei auttanut ja vatsa kurisi. "H-hei! Enkö voisi saada edes vähän ruokaa? Pyydän... Edes jämät, joita kukaan huoli", Rokuro yritti, vaikka ovi vähän niin kuin oli mennyt jo kiinni ja Rokuro jäi köyden päähän pihalle illan hämärään. Hän kuitenkin nousi ja istui kuistin reunalle heilauttaen sen köyden taakseen, mutta löystytti samalla taas silmukkaa kaulassaan.