Suzu pohti, ettei Hauruja varmaan noin niin kuin muutenkaan ollut kovinkaan montaa. "Ei varmaan... En minä tiedä... Mutta tuskin ne yhteen rajoittuu", vastasin siihen, mutta toistaiseksi en kyllä tiennyt kuin yhden Haurun ja se oli tuo kyseinen Hauru, joka taisi mennä jo kotiin, kun kokous oli ohi eikä häntä täälläkään näkynyt. No ei täällä muita meidän lisäksi muutenkaan ollut(?). Mutta sitten takaisin Hauruun ja Suzu kyseli, että oliko Hauru tunnistanut minut sitten. "En oikein tiedä... Hän ei ollut koskaan kuullutkaan, että hänellä olisi veli. Okei, onhan meillä ikäeroakin ainakin kymmenen vuotta ja Hauru muutti vanhempienkin mukaan hyvin nuorella iällä muualle, koska halusi oppia velhoksi muualla... Tai niin vanhemmat väittivät ainakin. Mutta kyllä hän taisi sanoa, että hänenkin sukunimensä oli alkujaan Kobayashi, mutta helppohan se on sanoa, kun jo kuullut sen nimen. Tosin en tiedä, mitä Hauru sillä voisi saavuttaa, että vain teeskentelisi olevansa veljeni. Kobayashi on lisäksi käsittääkseni aika yleinen nimi... No Hauru ei ehkä niinkään. Olen vaan miettinyt, että löysin hänet kuitenkin kaiken kaikkiaan aika nopeasti, mikä on outoa, koska vanhempien mukaan Hauru lähti Japanista oppiakseen muualla joltain kokeneelta konkarilta. Mutta miten velhovoimiin liittyy esimerkiksi muodonmuutos läskiksi mustaksi linnun tapaiseksi? Ja kun aina se ei näytä edes linnulta vaan joltain pimeyden oliolta tai joltain ihme otukselta. Vai onko se sitten joku velhouden pimeäpuoli? En minä tiedä, mutta sattumia ja outouksia ja vanhempien selittelyjä ja kaikki tämä summattuna yhteen, niin onko se vaan niin vai onko siinä jotain mätää. Mutta joku valehtelee joka tapauksessa eli vanhempani tai Hauru. He puhuivat muutenkin todella välttelevästi Haurusta, mieluusti ei ollenkaan ja yleensä he vaihtoivat puheenaiheen samantien ihan toiseen aiheeseen, jos joku erehtyi kysymäänkin asiasta. Haluaisin vaan jotenkin päästä asioista selville... Satutko tietämään pystyisikö joku vaikka jollain yliluonnollisilla voimillaan auttamaan tilanteessa?" kysyin lopuksi, koska Suzu tiesi porukkaa paremmin, vaikka porukan voimia olikin käyty läpi aina uusien tullessa mukaan, mutta perusteellisemmassa läpikäymisessä olisi varmasti mennyt pidempi aika. Enkä voinut mitenkään muistaa koko köörin voimia, kun heitä oli niin paljon.
Aika oli kuitenkin kulunut kuin siivillä, kun pian Suzu sanoi, että voisi kuitenkin mennä kohta, koska hän oli ajatellut käydä vielä kylvyssäkin ennen kuin menisi nukkumaan. "Aivan, aika onkin kulunut kuin hujauksessa, kun on miellyttävää ja kaunista seuraa. Minustakin oli mukava jutella kanssani ja kyllä useamminkin kävisi minullekin", vastasin hymyillen. Oli Zuko siitä asiasta mitä mieltä hyvänsä, niin ei hän voinut kuitenkaan omistaa Suzua itsellään. Kyllähän Suzulla nyt oli oikeus olla ja puhua myös muille. Puhuihan Zukokin muiden kanssa ja oli muiden seurassa. No, pölkky kun oli, niin ei kai häneltä hirveästi voinut odottaa. "Niin tosiaan... ei Zuko sitä voi estää, vaikka luulisikin voivansa", vastasin vielä nousten itsekin ylös lattialta.