RP. Yliluonnolliset vastaan Ihmiset osa 4

SAYURI

Sayuri tapitti Mune-Munea ja Yuri-tätiä, kun Yuri-täti puhui kokkaamisesta ja Mune-Munesta rippeet riittivät, koska rikollista ei saisi hyysätä, mitä se sitten ikinä tarkoittikaan. "Niin, isi-koira on ollut tuhmeliini ja paha poika jo kauan aikaa. Kyllä Mune-Mune tietää ja Sayurikin tietää", Sayuri komppasi Mune-Munea, koska niinhän Mune-Mune oli kertonut Sayurille ja ellei Mune-Munekin halunnut olla paha poika, niin tuskin se palturia olisi ollut. Mutta keskustelun aikana sivuttiin myös pannukakkuja. "Sayuri piilotti yhden kaapin seinään varmuuden varalle. Sitä on puraistu, joten sitä saa käyttää", Sayuri vakuutteli ylpeänä tekosistaan. "Aivan... Olen pahoillani... Huolehtivainen puoleni vain tahtoo aina nostaa päätään", Yuri-täti pahoitteli. "Mutta Sayuri, ei ruokaa piilotella mihinkään. Se alkaa vain pilaantumaan ja homehtumaan ja sitten haisemaan", Yuri-täti torui jo seuraavaksi. "Entä, jos Sayurin tulee nälkä eikä ruokaa ole tarjolla? Mutta sitten muistaakin, että onhan, koska vararuoka oli piilossa!" Sayuri selitti vararuuan käytännöllisyyttä. "Silloin voi pyytää ruokaa", Yuri-täti vastasi. "Eihän se ole yhtään jännittävää", Sayuri totesi, mutta halusi kuitenkin jo päästä pakkaamaan ja uuteen kotiinsa, jolloin asia alkoi edistymään ruuasta, mutta ensin Yuri-tädin pitäisi katsoa Saattoruusua. "Totta kai", Yuri-täti lupautui.

Kun asia oli hoidossa, Sayuri lähti Mune-Munen kanssa kohti portaita, joissa Mune-Mune kuitenkin kääntyi vielä Yuri-tädin puoleen ja kielsi kokkaamisen. "En en... En kokkaa", Yuri-täti lupasi jääden sitten leikittämään Saattoruusua. Sayuri kuitenkin jatkoi kipittäen matkaansa yläkertaan ja entisen huoneensa oven eteen, jota alkoi kiskomaan auki ja kun rako oli tarpeeksi suuri, Sayuri tunki itsensä siitä vain huoneensa. "Mahtavaa ninjatyötä, Sayuri!" Sayuri kehui itse itseään. "Juu, niin onkin!" Sayuri vastasi myös kehuunsa taputtaen itseään olkapäähän. "Vai mitä, Mune-Mune?" Sayuri päätti silti vielä varmistaa mennen samalla aukomaan huoneen kaappeja. Osa tavaroista oli kuitenkin jo pakattu huoneen oven vierustalle odottamaan ottajaansa.

MASAMUNE

”Jännä juttu, kun se nostaa päätään silloin, kun on kyse sukulaisistasi, jotka aiheuttavat muille pahaa. Kannattaisi ehkä pikkuhiljaa alkaa miettiä onko se suku kaiken tuon vaivan arvoinen ja antaako se sinulle mitään vastineeksi kaikesta siitä huolenpidosta.” Masamune totesi kylmästi, mutta hän tulikin itse suvusta, jossa hänen äitinsä oli yrittänyt raivata hänet pois tieltä, jossa hän itse oli raivannut veljensä pois tieltä näyttääkseen äidille kuka käski. Unnot olivat vähäpätöinen suku, täynnä pahaa ja Yuri eli jotain varhaislapsuutta missä kaikki oli hyvin, eikä tahtonut hyväksyä sitä, ettei hänen tuntemansa perhe ollut enää se sama, jonka hän joskus tunsi.

”Uusi avioliitto ei korvaa menetettyä ja teet Hyomalle vääryyttä, jos et pääse menneestä yli ja puhu hänelle asioistasi vaan leikit unohtaneesi ja korvaat hänellä sitä puuttuvaa palaa elämässäsi, jonka menetit. Se joka täällä tarvitsee apua, olet sinä, mutta ei kukaan voi auttaa jos et itse tajua jääneesi jumiin johonkin vanhaan.” Hän sanoi vielä vakavasti ennen kuin meni Sayurin kanssa ylös pakkaamaan. Sayuri hölötti taas ninjajuttujaan Masamunen alkaessa pakata hänen tavaroitaan. ”Niin, niin, aivan…” Hän vain vastasi olematta yhtään perillä mitä Sayuri edes höpötti, ja jatkoi pakkaamista. ”Noin, siinä pitäisi olla kaikki ja saahan täältä sitten haettua, jos jotain jäi. Mennään.” Masamune sanoi ja nosti Sayurin muuttokuormanyytin mukaan ja lähti takaisin alakertaan.

YURI

Masamunen sanat kuultuaan Yuri alkoi todella miettimään, olivatko kaikki kaiken sen vaivan ja huolenpidon arvoisia, mitä Yuri oli yrittänyt antaa nuoremmille sisarilleen, koska ei Noriko mitenkään ollut pystynyt koko katrasta yksin katsoa. Heidän isäänsä ei lasten kasvatus tuntunut kiinnostavan, ainoastaan heistä hyötyminen oli tärkeintä. Ja kaikkensa Yuri oli tehnyt, että itse edes olisi mahdollisimman helppo lapsi ja mahdollisesti käytettävissä. Ei, se mies tosiaan ollut mikään isä vaan hyväksikäyttäjä. Daria, Saburo ja Shiro olivat aikuisia ihmisiä, he saivat päättää itse auttavatko Hirotsugua vai eivät, mutta he päättivät silti tehdä pahaa. Joten kyllä, kaikki neljä saivat ansionsa mukaan. Ei heidän teoissaan ollut mitään hyvää. Ei hän ollut enää menneisyydessä. Ei sielläkään kaikki hyvin ollut, mutta mennyt oli mennyttä ja nykyisyydessä he olivat tehneet väärin. Sama päti Rokuroon. Menneisyydessä Rokuron teot olisivat olleet absurdia ajatella ja oli nytkin, mutta Rokurokin oli jo aikuinen mies, joka päätti tehdä väärin. Turha siitä mitään demoneita oli syyttää, koska ei sellaiseen ollut mitään motiivia eikä syytä. Se, että Yuri silti puoltaisi sukunsa vääryyksiä ja vetoisi menneisiin eikä tahtoisi nähdä pahoja tekoja, ei ollut oikein ja valheessa elämistä. Ei Yuri sellaista halunnut eikä rikollisien puoltaminen ollut kaiken sen vaivan arvoista. Hän kärsi siitä vain itse.

"Olet oikeassa. En ole halunnut myöntää muutosta suvussamme, mikä on ollut typerää ja väärin. Olen nojannut siihen, minkä olen tuntenut, mutta se ei ole enää todellisuutta. He tekivät väärin ja siitä kuuluu saada rangaistus", Yuri vastasi osin Masamunelle, mutta myös itselleen sen merkiksi, että kääntäisi uuden sivun elämässään ja eläisi oikeasti nykyisyydessä eikä osin menneisyydessä ja vain osin nykyisyydessä. Tästä lähtien hän eläisi vain nykyisyydessä eikä hyysäisi väärintekijöitä, jotka joskus olivat hyviä ihmisiä, vaikka se alkuun vaikeaa olisikin.

Masamune oli oikeassa myös siinä, että Yurin pitäisi todella puhua Hyomankin kanssa, vaikka olikin kyllä jättänyt vanhan avioliittonsa ainakin osin menneisyyteen. Hän ei yrittänyt korvata vanhaa uudella, mutta vanha silti kummitteli välillä mukana ja niistä rippeistäkin olisi aika päästää irti. "Arvostan sanojasi, en ole huomannut tuota kaikkea aikaisemmin. Tuntuu kuin silmäni olisivat vihdoin oikeasti auki", Yuri vastasi. Ei sillä, eivät muutokset tuosta noin vain sormea napsauttamalla tapahtuneet. Ei kukaan kokenut mitään ihmemuutoksia salamannopeasti, mutta silti Masamunen sanat olivat antaneet reippaan työnnön todellisuuteen.

Yuri jäi Satorun kanssa kuitenkin alakertaan katsomaan pojan perään eikä edes harkinnut enää mitään kokkaamista. Rokuro oli itse tiensä valinnut eikä Yuri halunnut puoltaa rikollista. Se ei ollut kuulunut hänen arvoihinsa menneisyydessä, mutta ei myöskään nykyisyydessä. Nykyisyydessä Rokuro oli rikollinen ja oli tehnyt väärin, joten siinä ei ollut mitään puolusteltavaa. Ehkä se koirakoulu oli lopulta ihan oikea ratkaisu.

Jonkun ajan päästä portaista alkoi kuulua ääniä, jolloin Yuri käänsi katsettaan portaisiin. "Saitteko kaiken mukaan?" Yuri kysyi. "Joo, Mune-Mune on tosi hyvä pakkaamaan!" Sayuri ilmoitti, kun pääsi alakertaan. "Löysikö Yuri-täti jo sitä pannukakkua?" Sayuri jatkoi jo seuraavaksi. "En ole vielä etsinytkään sitä. Eihän Satorua nyt olisi voinut yksin jättää", Yuri-täti vastasi. "Sayuri voi etsiä sen!" Sayuri ilmoitti jo seuraavaksi ja kipitti keittiöön.

MASAMUNE

Masamune antoi Yurin pohtia asioita, hän oli mielipiteensä ilmaissut ja jos Yuri ei tajuaisi, niin se ei ollut hänen murheensa. No vaikutti hän ainakin jotain tajunneen tai ainakin väitti niin, mutta Masamunelle oli se ja sama, kunhan ottaisi sitten itse vastuun toisen rangaistukseen puuttumisesta. Kun tavarat oli kasassa ja he pääsivät alakertaan, Yuri vain leikki Satorun kanssa eikä ollut edes etsinyt Rokurolle sitä ruokaa, koska ei Satorua voinut yksin jättää. ”Nainen mitä varten sinulla on kaksi silmää ja korvaa, ei sen lapsen vieressä tarvi päivystää vahtimassa ja lapsen voi myös ottaa mukaan keittiöön. Ei Satoru ole mikään Sayuri, joka on niin nopea käänteissään, että voi hypätä pää edellä kylpyammeeseen jos silmä hiukan välttää. Kuvittelin, että se oli miesten yleinen ongelma olla kykenemättä tekemään enempää kuin yhtä asiaa kerralla.” Masamune täräytti ihan ajattelematta, niin pöyristynyt hän oli siitä, miten kyvytön Yuri nyt yhtäkkiä oli ja sitten piti ottaa vielä ylimääräinen lapsi hoidettavaksi. Hänellä oli vain yksi silmä ja ei hänenkään tarvinnut päivystää näitä ihmispentuja jatkuvasti, omissa poikasissaan hänellä oli enemmän vahtimista, mutta siksi hän lapsenvahdin oli hankkinutkin. ”Sayuri mennään, katson sitten kotona jos keittiössä olisi mitään koiranruuaksi kelpaavaa antaa!” Masamune huikkasi, koska eivät he nyt tänne Yuria jäisi odottelemaan, mutta Sayuri meni jo etsimään pannukakkujemmaansa.

NAMIKO

Namiko katsoi peloissaan Yukimuraa, joka kertoi, että salama oli iskenyt puuhun ja sytyttänyt sen tuleen. Hän ei käsittänyt mitään, oliko sellainen mahdollista? Miten kauheaa, mitä tapahtuisi jos sellainen osuisi vaikka tähän puuhun? Namiko kuitenkin hätkähti, kun Yukimura yhtäkkiä selkeästi hoksasi jotain ja innostuneena selitti, miten heidän oli haettava tulta. Namiko räpäytti hämmentyneenä silmiään, vieden katseensa takaisin siihen puuhun, joka nyt näytti kovin oudolta jonkin kytiessä ja roihutessa siinä. Tulta… Namiko olisi vain jäänyt katselemaan tuota ihmeellistä asiaa, ellei Yukimura olisi noustessaan ja selittäessään kiireestä sotkeutunut viittaansa. Namiko nousi myös ylös ja totteli vain Yukimuran käskyä, tuli ei saisi sammua!

Namiko kiirehti pelostaan huolimatta koko ajan kirkkaampana kytevän ja leimuavan roihun luo, vilkaisten huolissaan taivaalle, ennen kuin ojensi kätensä. Hän ei ollut varma, miten tulta kuljetettiin ja mitä he sillä sitten tekisivät, mutta ehkä se toimi hieman kuin vesi?
Kuitenkin hänen sormiensa koskettaessa oranssinkeltaisina leimuavaa tulta hän tunsi ilkeän näykkäisyn, vetäen vinkaisten kätensä takaisin.
”Ai! Se puri minua!”, Namiko henkäisi hämmentyneenä, katsoen tulta ja kipeää sormeaan vuorotellen. Ei se paljon sattunut, vähän vain, mutta eihän vesikään purrut! Mistä kummasta oli kyse?

SAYURI

Sayuri kävi avaamassa kaapin, jonne oli läntännyt aamupalan pannukakun. Muita ei tietenkään ollut, koska Sayuri oli syönyt muut pannukakut aamupalalla ja no sen lisäksi puraissut piiloon tunkemaansa, ettei kukaan muu keksisi syödä sitä, jos joku muu sen olisi löytänyt. Mutta ei ollut, se oli ollut vielä tallessa, mutta Sayurin kyllä alkoi tehdä mieli syödä se viimeinenkin pannukakku. Yuri-tätihän oli kuitenkin luvannut koiralle riisiä, joten ehkä se riittäisi ja kukaan ei edes muistaisi koko pannukakkua?

Mune-Mune ja Yuri-täti eivät ainakaan siltä vaikuttaneet, kun olivat jääneet vain miettimään, miten Saattoruusu toimi ja miten ei ja miten miehet eivät kyenneet tekemään montaa asiaa kerralla. Olipas kummallista, koska Sayuri kyllä kykeni tekemään vaikka miten montaa asiaa samaan aikaan! Ei kun aivan... eihän Sayuri ollutkaan mies. Se tietenkin selitti aika paljon. "Jätin ylijääneet riisit keittiön tason päälle. Ei niille tarvitse tehdä muuta kuin napata mukaan, joten en kokenut sen asian suhteen vielä mitään kiirettä, kun en tiennyt, miten kauan pakkaamisessa menee", Sayuri kuuli Yuri-tädin vastaavan ja pian askeleet kohti keittiötä, jolloin Sayuri tunki vain pannukakun nopeasti suuhunsa. "Tässä ne ovat", Yuri-täti ilmoitti ottaen jonkun kulhon toiseen käteensä ja kävi hakemassa johonkin kippoon vettä tullen keittiön ovelle niiden kanssa. "Löytyikö se pannukakku?" Yuri-täti kysyi kuitenkin suunnaten katsettaan Sayuriin. "Mmeih", Sayuri vastasi suu täynnä pannukakkua pyörittäen samalla päätään, mutta asteli sitten takaisin olohuoneen puolelle, ettei Yuri-täti ehtisi tajuta, että häntä oli huijattu! Sayuri yritti syödä suunsa vain nopeasti tyhjäisi ja kipitteli sitten Mune-Munen luo, joka nyt olisi ollut jo hetki sitten lähdössä, mutta Sayuri oli ollut pannukakkujahdissa. "Juujuu! Mennään nopeasti, ettei Yuri-täti huomaa, että huijasin, koska Sayuri söi sen pannukakun vahingossa", Sayuri yritti kuiskia muka niin kovin vaivihkaa ja salaisesti kuin osasi.

MASAMUNE

Aivan, Yuri ei vain kokenut asialla olevan mitään kiirettä. Luuliko hän, että Masamune huvikseen täällä odotteli ja antoi poikastensa olla vieraan naisen vastuulla? ”Aivan, niin tietysti. Tehän aina parhaiten tiedätte kaiken, niin mikäs siinä toimia oman pään mukaan kun joku toinen pyytää yhtä asiaa. Olin unohtanut miten helvetin raskasta naisten kanssa on kommunikoida, koska te tiedätte aina paremmin ja teette kuitenkin oman päänne mukaan. Selvä, anna ne rippeet vaan, niin pääsen itsekin joskus nukkumaan.” Masamune luovutti, vaikka hänellä alkoi olla kädet täynnä Sayurin tavaroita ja lapsia ja Rokuron ruuat siihen lisäksi. Olisi kyllä nyt ollut muutamasta ylimääräisestä käsiparista hyötyä. Sayurikin oli vain syönyt sen pannukakkunsa itse. ”No niinpä tietenkin, sääli Rokuron kannalta mutta mitä kasvatti sinut tuollaiseksi itsekkääksi pikku riiviöksi. No niin, mennään, ennen kuin hermostun ja teen jotain, mitä kadun myöhemmin.” Masamune sanoi syvään huokaisten. Päivä oli ollut hiukan turhan rasittava ja stressaava.

Masamune paineli ulos yrittäen Tasapainotella toisella kädellä tavarapaljoutta ja ruoka ja vesikulhoja ilman, että kaataisi ne matkalla, ja toisella kädellä hän piti Satorua kädestä. ”Hyvää yötä.” Hän vain toivotti Yurille ja toivoi Sayurin osaavan seurata ihan itse. Rokuron kohdalla hän päästi hetkeksi Satorun kädestä, että sai annettua Rokurolle Yurilta saamansa rääppeet. ”Tämän enempää ei ollut, koska tyttäresi söi vahingossa itse pannukakun, jonka lupasi sinulle. Pärjäile.” Masamune sanoi, hänen oli ollut tarkoitus hiukan nöyryyttää Rokuroa, mutta ei vain jaksanut ja halusi saada lapset nukkumaan ja päästä itse lepäämään.

YUKIMURA

Yukimura tappeli viittansa kanssa, joten ei huomannut heti Namikon syöksyneen jo ulos tulta noutamaan. Vasta kun hän itse pääsi ulos, hän huomasi, mitä oli tekeillä, ja oli aikeissa huutaa, ettei tuleen saanut koskea, mutta myöhästyi. Hetken hän katsoi Namikoa hämillään, kun tämä ihmetteli, miten tuli oli purrut häntä. ”Anteeksi, unohdin sanoa, ettei tulta saa koskea. Se on kuumaa, todella kuumaa. Se polttaa, ei pure.” Yukimura sanoi, mutta hänen piti nyt itse saada tuli kuljetettua heidän turvapaikkaansa. ”Niin, oksa, jostain tarvitaan oksa…” Hän mutisi katsoen ympärilleen, luulisi metsässä nyt oksia olevan, mutta maassa ei näkynyt yhtään sopivaa.

Hän tarttui yhden puun tarpeeksi ohuen näköiseen oksaan ja yritti saada sitä katki, mutta se oli hankalampaa, kuin hän oli kuvitellut. Hänellähän oli miekka! Mikä ääliö hän oikein oli, kun yritti vääntää oksaa käsin! Hän veti miekan huotrasta ja iski oksaa ja onnistui jopa vaikka tämä aika säälittävä yritys olikin. Oksan kanssa hän tuli Namikon luo (?) ja sytytti oksan alkaneesta palosta, joka ei ollut kovin suuri ja alkoi jo hiipua. ”Noin, palataan suojaan.” Yukimura sanoi ja sisällä yritti kasata maassa olevia oksia ja lehtiä palavan oksan päälle. ”Nyt kun se vain ei sammuisi, satutitko itsesi pahasti?” Yukimura kysyi siistien maata nuotion ympäriltä, ettei tuli leviäisi liikaa.

SAYURI

Sayurilla ei ollut varma, mistä kummasta nyt tuuli, mutta hän silti aisti hieman kireyttä Mune-Munen ja Yuri-tädin välillä ja oli jäänyt heitä sitten tapittamaan. "Olen pahoillani, jos annoin itseäni odotettavan. Se ei ollut tarkoitukseni", Yuri-täti vastasi pahoittelevasti, mutta kuinka vain. Sayurilla oli jo hoppu ja pettymys olisi suuri, jos nyt olisi jo aivan liian myöhäistä alkaa tehdä vittupannukakkuja. Mitä Kamanosuke-parkakaan söisi iltapalaksi silloin? Viimeinenkin pannukakku oli kadonnut Sayurin suuhun, koska houkutus oli ollut aivan liian suuri ja sitten oli tapahtunut pieni vahinko ja pannukakku oli tiessään. Se oli vain tapahtunut niin nopeasti huomaamatta.

Mune-Munekaan ei kuulostanut hirveän tyytyväiseltä Sayurin vahingosta. "Mutta houkutus oli aivan liian vastustamaton. Sayuri ei pystynyt taistelemaan sitä vastaan... Onko Sayuri nyt huono Ninja-Samurai? Olisiko oikea Ninja-Samurai taistellut sitä vastaan?" Sayuri huolestui seuraavaksi. Voi ei, varmaan olisi! Saisikohan sitä pannukakkua vielä jotenkin takaisin?

Sayuri alkoi kaivella sormellaan terävän hammaskalustonsa välejä, jos hampaiden välistä vaikka löytyisi vielä jotain. Edes pieni muru pannukakkua, niin sitten tilanne olisi korjattu. Samalla Sayuri lähti kipittämään Mune-Munen ja Saattoruusun perässä ulos talosta Mune-Munen toivottaessa vielä hyvät yöt Yuri-tädille. "Hyvää yötä, mutta pärjäätkö nyt varmasti niiden kaikkien tavaroiden kanssa?" Yuri-täti kysyi kuitenkin ollen jälleen huolestunut. "Humaa myöta, Muri-tähi", Sayurikin toivotteli kaivellen samalla hampaitaan.

Juuri ennen kuin he pääsivät takaisin sen valtavan ämpärin luo, jota isi-koira ei ilmeisesti ymmärtänyt uudeksi hienoksi kodikseen, koska istui edelleenkin kuistin reunalla, Sayuri sai ongittua peukalonsa ja etusormensa väliin aivan pikkuriikkisen möntin pannukakkua. Mune-Mune puolestaan tarjosi Yuri-tädiltä saadut jämät isi-koiralle, joka nousi ylös ja otti ne vastaan. "Ei se mitään, mutta kiitos paljon", isi-koira vastasi selvästi kiitollisena ruokatarjoilusta. Ei kun siis jämätarjoilusta, vaikka Sayuri olikin pannukakun vahingossa syönyt. "Mutta ei hätää, Sayuri löysi hampaiden välistä sinne jäänyttä pannukakkua. Tässä!" Sayuri ilmoitti isi-koiran ojentaessa kätensä, kun Sayuri sitä epämääräistä märkää miniklönttiä tälle tyrkytti. "Kiitos, Sayuri", tämä vastasi siihen ja Sayurille tuli oikein anteliasolo eli ongelma ratkaistu. Kaikilla olisi taas hyvä mieli!

MASAMUNE

Yuri hössötti vielä jotain perään, mutta Masamune ei jaksanut kuunnella. Lisäksi Sayuri oli nyt ottanut pahasti sen, että Masamune oli sanonut pahasti pannukakun syömisestä. Ei sillä ollut väliä. ”Ei, unohda se. Sinulle se pannukakku oli tehty eikä huonolle isällesi. Sanoin niin, koska olen nyt aika väsynyt, tänään on ollut paljon tehtävää.” Masamune sanoi ja yritti olla rauhallinen. Rokuron turhat kiitokset hän ohitti, ei silläkään ollut nyt mitään merkitystä ja Rokuron sanoilla harvemmin oli mitään merkitystä. Ne olivat vain kohteliaita sanoja ilman mitään tarkoitusta, sama kuin hän ei olisi edes ymmärtänyt, mitä hän puhui.

Väsyneenä hän avasi kotinsa oven ja jätti Sayurin tarvikkeet toistaiseksi eteiseen oven viereen. Hän loi katseen Ruin tavaroihin, jotka hän oli itse pakannut loppuun, jotta Akane saisi huoneen käyttöönsä. ”Palasin jo, anteeksi, että jouduit odottamaan.” Masamune sanoi Akanelle, joka nyt tuskin vielä oli kovin pitkälle ehtinyt. (?)

NAMIKO

Nainen käänsi hämmentyneenä katseensa Yukimuraan, joka oli vihdoin selvinnyt viittansa uumenista, tämän pyytäessä anteeksi. Kuullessaan, ettei tuli purrut, vaan poltti, Namiko vei katseensa liekkeihin. Poltti? Se tuntui… hassulta. Aivan erilaiselta, kuin purema. Namiko käänsi katseensa Yukimuraan, kun tämä alkoi katkoa puusta oksaa. Mitä varten? Tarttuisiko tuli siihen? Yukimura kuitenkin palasi hänen luokseen oksan kanssa, laskien sen tuleen, jolloin myös oksa syttyi tuleen. Namiko ei voinut olla tuijottamatta haltioissaan liekkejä, unohtaen hetkeksi jopa kivun kädessään, ja seurasi Yukimuraa hiljaisena ja niin hämillään takaisin suojaan.

Namiko katseli silmät sädehtien tulta, jonka Yukimura laski alas ja alkoi kerätä sen päälle kuivia oksia ja lehtiä, eikä aluksi edes ymmärtänyt miehen puhuvan. Kuitenkin kuullessaan kysymyksen hän räpäytti ripsiään ja havahtui hieman, nostaen katseensa mieheen.
”A… En, ei sinun tarvitse huolehtia minusta. Kaikki on hyvin, säikähdin vain hieman… en edes ajatellut, että tuli voisi sattua”, Namiko naurahti hellästi, hymyillen kuitenkin onnellisena, kun vei katseensa takaisin liekkeihin.
”Se on niin… kaunis”, Namiko henkäisi lopulta hiljaa, hymyillen pehmeästi. Kun he olivat suojassa tuulelta hän kykeni tuntemaan paremmin tulen lämmön, hänen silmänsä eivät irronneet liekkien loimusta, seuraten vain kuinka tuli hitaasti tarttui oksiin ja lehtiin. Nainen vilkaisi kuitenkin hieman kättään, sormissa tuntui hassulta, kuin ne olisivat sykkineet. Hän ei oikeastaan ajatellut, nosti vain sormensa varoen huulilleen ja nuolaisi niitä pari kertaa pienesti, se helpotti kipua.

”Noin, käteni on kohta taas ihan kunnossa! Ainakin luulisin, en ole ikinä ennen polttanut itseäni. Mutta haavat paranevat aina nopeasti tällä tavoin”, hän sanoi iloisesti Yukimuralle samalla, kun laski kätensä takaisin alas, vieden innokkaan katseensa tuleen.
”Mitä pitää tehdä, ettei se sammu? Voinko auttaa jotenkin?”, hän kysyi sitten innoissaan, katsellen jo ympärilleen jos löytäisi lisää lehtiä ja oksia. Paloiko ihan kaikki, vai pelkästään tietyt asiat?

AKANE

Akane oli palannut kotiin Masamune-saman poikasten kanssa, miehellä vaikutti olevan paljon vastuullaan. Jo kolme poikasta oli paljon, ja nyt mies haki vielä yhden ylimääräisen lapsen luokseen asumaan. Toki Akane oli vaikuttunut siitä, miten vastuuntuntoiselta mieheltä Masamune-sama loppujen lopuksi vaikutti. Se helpotti hänen oloaan hieman tässä kaaoksessa, johon hän oli saapunut täysin varautumatta.

Akane yritti hieman rauhoitella pieniä poikasia, olihan ilta jo pitkällä, kun Masamune-sama vihdoin palasi kotiin.
”Ei se mitään, viihdyn mainiosti poikastenne seurassa”, Akane vastasi tyynesti, hymyillen hyvin pienesti vilkaistessaan sieviä, ihastuttavia lohikäärmeenpoikasia, jotka eivät toden totta tahtoneet lainkaan ymmärtää, että pian olisi nukkumaanmenoaika. No, ei varsinaisesti Akanelle itselleen, hän oli enemmän yöeläjä…
”Noh, noh… te ette koskaan väsy, vai mitä?”, nainen hymähti hellästi, kunnes lopulta vei katseensa paremmin Masamune-samaan sekä tämän mukana saapuneisiin lapsiin. Akane ei ollut tottunut… no, noin ihmismäisiin lapsi-olentoihin, mitä nämä lapset olivat. Eiväthän he nyt ihmisiä olleet, mutta Akane tunsi olonsa luonnollisemmaksi lohikäärmeenpoikasten kanssa… ne muistuttivat häntä hänen omista sisaristaan. Akane yritti kuitenkin hieman pehmittää alati hyvin vakavaa ilmettään, sillä tiesi kyllä olevansa uhkaavan näköinen ilmankin.

YUKIMURA

”Niin, vedessä ei paljon tulesta tarvitse huolehtia.” Yukimura myönsi, mistähän ihmeestä Namiko olisi voinut tietää mitä tuli on ja miten sen kanssa piti toimia, kun hänkin hädin tuskin tiesi. Nuotio ei ollut suuri, mutta kyllä se lämmitti ja Yukimura katsoi hymyillen, miten Namiko katsoi ihmetellen tulta. ”Sepä hyvä, tuo on aika kätevä taito.” Yukimura myönsi ja onneksi Namiko ei ollut loukannut pahasti. ”Tuleen pitää laittaa kuivia oksia ja lehtiä ja muutkin kasvit kelpaavat, puu on paras ja palaa pidempään. Onneksi täällä näyttäisi olevan sen verran sytykettä tarjolla, ettei tarvitse lähteä keräämään metsästä.” Yukimura selitti ja alkoi etsiä risujen joukosta tarpeeksi kestävää oksaa, jolla voisi koittaa paistaa kalaa, kunhan nuotio nyt saisi hetken palaa rauhassa.

SAYURI

Ilmeisesti se ei sitten ollutkaan mikään virhe, että Sayuri oli vahingossa tunkenut pannukakun parempiin suihin. Mune-Mune oli sanonut niin vain siksi, koska oli väsynyt. "Mutta silloinhan Mune-Munen pitäisi nukkua", Sayuri vastasi siihen, mutta valitettavasti se kyllä tarkoitti silloin myöskin sitä, että vittupannukakut taisivat siirtyä seuraavaan päivään. Ellei Sayuri sitten kokkaisi sellaisia itse ja sitten Mune-Mune voisi syödä niitä aamupalaksi!

Isi-koira kuitenkin ruokittiin ja matka jatkui taas. Sen verran Sayuri vielä vilkaisi olkansa yli koiraan, joka oli istunut nyt maahan syömään ruokaansa. Tosin käsin, mikä oli aika ennenkuulumatonta eläimille, koska eihän Pieni Vaaleanpunainenkaan syönyt käsin. Isi oli kyllä huono leikkimään koiraa. Miksi Kamanosuke ja Kamanosuken kaveri eivät olleet halunneet oikeaa koiraa, kun isi oli ihan huono koira ja karvatonkin eikä se vaikuttanut edes osaavan temppuja. Joskaan Sayuri ei edes ollut varma osasivatko koirat temppuja tai miltä koirat edes oikeasti näyttivät ja oliko niillä täten edes karvoja, mutta jotenkin Sayuri vain halusi olettaa, että oli.

Sayuri kipitti kuitenkin nopeasti Mune-Munen perään, ettei jäisi jälkeen, kun Mune-Mune oli availemassa jo Sayurin uuden kodin ovea. Sayuri sai Mune-Munen ja Saattoruusun kiinni ovella ja oli kuin olisi ollut siinä koko ajan hymyillen erittäin kauniisti ja somasti. Mutta onneksi Sayuri oli Ninja-Samurai, joten eihän Sayurin poissaoloa kukaan olisi voinutkaan nähdä! Ja se, jos jokin oli jo oikea temppu eikä Sayuri edes ollut koira!

Sayuri asteli eteiseen Mune-Munen pahoitellessa jollekin, että oli kestänyt. Sayuri kuitenkin huomasi pian, että Mune-Munen talossa oli vieras nainen, jolla oli aivan valtavasti käsiä ja silmiä! "Mune-Mune, vieras Silmäkäsinainen on päässyt sisään! Suojaan ja äkkiä, Silmäkäsinainen voi käyttää mystistä silmähyökkäystä, jonka takia taitavakin Ninja-Samurai saattaa eksyä harhapoluille ja kompastua kiveen!" Sayuri ilmoitti. "Mutta Suurella ja Mahtavalla Ninja-Samurai-Sayurilla on voittamaton ase! Ja se on tässä!" Sayuri jatkoi ja kaivoi kimononsa hihasta esiin Yukimuralta saadun nuken. "Se on voittamaton Turmantuoja-Möllykkä!" Sayuri ilmoitti ja osoitti nukella Silmäkäsinaista. "Mitäs tästä sanot!"

MASAMUNE

Akanen läsnäolo ei kauheasti ainakaan Sayuria näyttänyt haittaavan. Satoru nyt sentään reagoi taas enemmän, kuten lapselta kuului, ja piiloutui Masamunen taakse tajutessaan vieraan oudon otuksen olohuoneessa. Sayuri taas pälätti vain menemään ninja-samurai-juttujaan ja uhosi nukellaan. Luulisi, että outo nainen, jolla oli useampi silmä- ja käsipari saisi jonkun itsesuojeluvaiston heräämään, mutta ei. Ihan oli valitettavasti vanhempiinsa tullut, ei pääkopassa mitään järkeä. Huonolla tuurilla kävisi lopulta kuten äidilleen, kun ei yhtään tajunnut pelätä ja varoa mitään. ”Sayuri, koita käyttäytyä.” Masamune sanoi ja kääntyi sitten Satorun puoleen. ”Ei mitään hätää, hän on uusi lapsenvahti, kun lohikäärmeitä ei oikein voi viedä päivähoitoon muiden lasten tavoin. Ei häntä tarvitse pelätä.” Masamune lohdutti, mutta poika kurkki aika epäilevän näköisenä edelleen hänen takaansa.

AKANE

Akanen hieman herkkiä korvia raastoi ihmismäisen lapsen äänekkyys, kun Masamunen mukana saapunut tyttölapsi alkoi pälättää kovaan ääneen. Hieman Akanekin ihmetteli lapsen itsesuojeluvaiston puutetta, kuka tahansa toinen jorogumo olisi ilman ajatuksiakaan jo hiljentänyt lapsen myrkyllä ja ripustanut seittiinsä murenemaan. Hyvä tavaton, miten äänekäs lapsi. Akane katsoi tätä vain tyynesti, kun lapsi selitti kovaa vauhtia ja kovaan ääneen jotain aivan sekopäistä, tarkkaillen kuitenkin koko ajan poikasia.
"Sanon, etten ole Silmäkäsinainen", Akane vastasi sitten rauhallisesti, jatkaen: "Vaan hämähäkki."

Sen jälkeen Akane vei katseensa Masamune-samaan sekä lapseen, joka oli piiloutunut miehen taakse, muuttaen katseensa oitis hieman lempeämmäksi ja vähemmän vakavaksi. Hän yritti jopa hymyillä hieman, vaikkakin vain vähän, ettei lapsiparka olisi niin peloissaan. Tietysti häneen totuttelu tulisi viemään hetken, olihan hän vieras olento lapsiraukan kodissa, kyllä Akane sen ymmärsi.
"Nimeni on Akane", hän sanoi hellästi, yrittäen vain olla näyttämättä uhkaavalta, vaikka se ei hänelle luonnostaan tullutkaan. Oli hankalaa yrittää toimia olentojen seurassa, joista hän ei tiennyt mitään, etenkin kun hän oli ollut niin pitkään yksin. Poikasten kanssa hän tunsi olonsa luonnolliseksi ja hyväksi, mutta nämä ihmismäiset lapsiolennot... hän oli erittäin onnellinen, ettei hänen tarvinnut hoitaa niitä joka päivä. Hän ei voinut sietää äänekkäitä, kurittomia inhimillisiä lapsia, jotka eivät käyttäytyneet lainkaan, kuten ne poikaset joihin hän oli tottunut.

"Oletan, että heidän on aika käydä nukkumaan, joten odotan kyllä mielelläni sen aikaa. Mitä enemmän poikaset saavat totutella minuun, sen parempi", Akane kuitenkin lupasi Masamunelle nostaessaan katseensa mieheen. Hänellä ei ollut kiire lepäämään, sitä paitsi hänellä kestäisi hetki tehdä huoneestaan mukava ja nukkumiskelpoinen itselleen. Ainoa asia, mitä hän hieman kaipasi jo, oli... no, kylpy. Hän ei ollut saanut kylpeä lämpimässä vedessä niin pitkään aikaan ja pelkkä ajatuskin tuntui ihanan rentouttavalta tämän päivän jälkeen. Mutta poikaset olivat kuitenkin tärkeysjärjestyksessä ensimmäisinä, tulisivat olemaan tästä päivästä lähtien.

SAYURI

Mune-Mune ei selvästikään arvostanut Sayurin suojelurefleksejä Saattoruusua ja Mune-Munea itseään kohtaan, kun vieras nainen oli päässyt sisään. Sen jälkeen kuitenkin selvisi, että Silmäkäsinainen olikin lapsenvahti ja tarkemmin sanottuna ilmeisesti lohikäärmeitä varten. "Eikö Silmäkäsinainen olekaan vaarallinen?" Sayuri kääntyi siinä kohdassa Mune-Munen puoleen laskien kätensä alas ja siinä samalla nukkensa roikottaen sitä nyt vain yhdestä jalasta. Saattoruusu tosin ei ollut siitä ihan vakuuttunut.

Sayuri käänsi suuret silmänsä takaisin Silmäkäsinaiseen, kun tämä ilmoitti, ettei ollut Silmäkäsinainen vaan itseasiassa Hämäkki. "Mikä on Hämäläkki?" Sayuri kääntyi kuitenkin taas Mune-Munen puoleen, koska se kuulosti aivan uudelta lajikkeelta. Olivatko nekin lemmikkejä? Mutta miten lemmikki pystyi olemaan samaan aikaan lapsenvahti? Ehkä Hämäläkit eivät olleet lemmikkejä alkuunkaan. Olikohan sillä Hämäläkillä jotain tekemistä ylimääräisten silmien ja käsien kanssa? Varmasti, koska Sayuri ei ollut Hämäläkki eikä Sayurilla ollut kuin yksikaksi kättä ja yksikaksi silmää. Elleivät ne sitten olleet piilossa! Sayuri alkoi tunnustelemaan kainaloidensa alusia kuin etsien sieltä lisäkäsiä, mutta mitään sellaisia ei tuntunut löytyvän.

Hämäläkki ei myöskään ollut Silmäkäsinaisen nimi, koska se oli Akane, mutta pian sen jälkeen alkoi uhkaavasti vaikuttamaan siltä, että Sayurin muka pitäisi mennä jo nukkumaan. "Onko Sayurinkin pakko mennä jo nukkumaan? Jos Sayuri saisi edes vähän valvoa vielä?" Sayuri pyyteli Mune-Munelta, koska ei Sayuri halunnut vielä nukkumaan. Sayuri halusi leikkiä vielä tai tehdä vittupannukakkuja, mutta jotenkin vaikutti siltä, ettei niitä saisi enää tänään tehdä kuitenkaan.

MASAMUNE

”Ei ole.” Masamune vakuutti Sayurille, vaikka ei tämä kauheasti ollut osoittanut pitävänsä naista kauhean vaarallisena. ”Se on hyönteisen kaltainen otus, mutta hän on hämähäkkiyookai, joten se on aika eri asia loppupeleissä.” Masamune sanoi, ettei Sayuri nyt luulisi hämähäkkien olevan aina yookaita.

Masamune vilkaisi kuitenkin Akanen suuntaan, kun tämä lupasi katsoa poikasten perään sen aikaa, että Masamune saisi muut lapset nukkumaan. ”Kiitos, sain tyhjättyä ja siivottua jotenkuten huoneesi, niin voit asettua niin kotoisasti aloillesi kuin kykenet.” Masamune kiitti, kun Sayuri alkoi taas kikkailla uniajoista. ”Ei onnistu neitiseni, isäsi ei ehkä pitänyt säännöllisiä nukkumaanmenoaikoja, mutta täällä asuu muitakin, joten Sayuri ei voi elää täällä omaan tahtiinsa vaan pitää hoitaa hommat silloin kuin muutkin. Ja nyt on jo myöhä.” Masamune sanoi ja nosti taas tavarapaljouden ja Satorun syliinsä.” Tulen vapauttamaan sinut niin pian kuin saan nämä nukahtamaan. No niin Sayuri, alapa tulla sitten.” Masamune sanoi ja lähti yläkertaan. Iltapesut jäivät välistä, mutta hän ei jaksanut miettiä asiaa nyt. Hän laski Satorun ja tavarat maahan ja alkoi sitten vaihtaa Satorulle yövaatteita.

SAYURI

"Sepä hyvä!" Sayuri vastasi ja veti taas hymyä huuleen eli Turmantuoja-Möllykkään oli ollut tällä kertaa ihan turha turvautua, kun ei mitään vaaraa edes ollut. Ellei! "Mitä, jos Hämäläkkinainen osaa mystisiä hypnojuttuja ja saa Sayurin ja Mune-Munen vain luulemaan niin?" Sayurin täytyi silti varmistaa, koska eihän sitä ikinä voinut tietää ja sen Sayurikin oli ymmärtänyt, että he asuivat ja elivät monen monituisen eriskummallisen otuksen kanssa.

Mutta mikä se Hämäläkki sitten oli, niin ihan vaan hyönteinen. "Ai niin kun kärpäset?" Sayuri kysyi jo seuraavaksi, kun uusia ihmettelynaiheita sen kun vaan tuli lisää ja lisää. Miten kiehtovaa ja jännittävää! Mutta tilanne Hämäläkkinaisen kanssa oli kuitenkin toinen, koska kyseessä oli hämäläkkijookai ja asia olikin eri. "Eliiii... Hämäläkki on kärpänen, mutta Hämäläkkinainen on hämäläkkijookai, mutta hämäläkki ei ole sellainen jookai. Voiko tavallisen hämäläkin ottaa lemmikiksi ja onko niilläkin monia käsiä ja silmiä? Miksi Sayurilla on vain yksikaksi kättä?" Sayuri kysyi vähän taas lisää, koska uudet asiat tuntuivat herättävän aina lisää joukon kummallisia asioita.

Seuraavaksi Sayuri ja Mune-Mune pääsivät kuitenkin nukkumaanmenoaikaan ja Sayurin ehdotukset eivät ilmeisesti menneet läpi. "Entä, jos Sayuri olisi herra, onnistuisiko se sitten?" Sayuri yritti hämätä tilannetta, koska neidille sanottiin ei, niin ehkä herralle sanottaisiin joo? Mutta perustelut kuitenkin kävivät siten, että hommat piti hoitaa silloin, kuin muutkin, vaikka isiä ei olisikaan kiinnostanut. Valitettavasti isiäkin oli kiinnostanut nukkumaanmenoajat enemmän kuin leikkiminen, mutta aina kannatti yrittää, eikö? Sayuri lähti kuitenkin Mune-Munen perässä yläkertaan. "Saako Sayuri edes nopean vesipetohetken?" Sayuri päätti kaikesta huolimatta kysyä ja näyttää mahdollisimman herttaiselta, jos se menisi paremmin läpi, koska eihän kukaan nyt voisi sanoa ei vesipetohetkelle. Vai voisiko muka?

MASAMUNE

Kyllä tässä menisi aikaa ennen kuin Sayurista saataisiin sellainen lapsi, joka ei rasittaisi muita, mutta minkäs teki kun Unnon sukuun kuului. ”Eivät hämähäkit sellaista osaa, ole ihan rauhassa vain.” Masamune sanoi saadakseen itse hetken rauhaa Sayurin kyselyiltä, mutta turha toivo. Sitten hän jo luuli hämähäkkiä kärpäseksi. ”No ei, hämähäkki on hämähäkki ja kärpänen on kärpänen, ihan eri asia.” Masamune yritti, mutta Sayuri höpötti jo seuraavaa asiaa. Satorukin alkoi tuskastua, kun tälle oli saatu yövaatteet päälle. ”Sayu ei puhu.” Satoru komensi siskoaan ja onneksi tällä ei ollut sitä palikkaa kädessä, niin tämä ei keksinyt heittää Sayuria sillä, vaikka ei Satoru Masamunen kuuleman mukaan mitään vastaavaa koskaan tehnyt. ”No niin, rauhoitutaas nyt. Hämähäkkejä ehditään pohtia huomennakin.” Masamune sanoi ja alkoi etsiä Sayurin tavaroista tälle yövaatteita.

Sayuri ei edelleen halunnut nukkua ja yritti vielä viisastella. ”Ei onnistu, suurten ja mahtavien samurai-ninjojenkin pitää nukkua ja jos Sayuri ei mene nukkumaan, en pääse minäkään, ja sitten olen huomennakin väsynyt enkä jaksa tehdä Sayurin ja Satorun kanssa mitään kivaa. Joten pulinat pois ja tottelet kiltisti.” Masamune sanoi, kun Sayuri olisi halunnut vesipetoilla. ”Huomenna sitten, nyt on Sayuri jo yö. Isojen ja hurjien samurai-ninjojen pitäisi olla jo nukkumassa.” Masamune sanoi kaivaen Sayurille yövaatteet ja meni auttamaan tyttöä vaihtamaan vaatteita.

SAYURI

Hämäläkit eivät osanneet hypnojuttuja eli ehkä Hämäläkkinaisesta ei olisi mitään vaaraa. "Okei... Hyvä juttu!" Sayuri ilmoitti siihen. Mutta hämäläkki ei kuitenkaan ollut kärpänen, koska hämäläkki oli hämäläkki ja kärpänen oli kärpänen. "Miksi maailmassa on ihan liikaa erilaisia juttuja? Sayurin pää menee ihan sekaisin, kun on liikaa kaikkea", Sayuri sanoi pää ainakin kuvainnollisesti pyörällä maailman ihmeistä. Hyönteisiäkin oli ainakin yksikaksi, koska kärpänen ja hämäläkki olivat eri asioita. Entä, jos niitä oli enemmänkin?

Sayuri käänsi katsettaan kuitenkin Saattoruusuun, joka puhui jostain Sayusta. "Kenestä Sayusta Saattoruusu oikein puhuu? Ei täällä ole ketään Sayua", Sayuri murehti jo seuraavaksi, mutta ehkä se oli joku Saattoruusun mielikuvitusystävä. Sayurillakin oli sellaisia! Mune-Mune halusi kuitenkin vain rauhoittua ja hämäläkkejäkin ehtisi pohtia huomennakin. "Höh... Miksi tänäinen on aina niin lyhyt?" Sayuri huokaisi, koska aina tuntui siltä, että aika loppui kesken ja piti aina jaksaa odottaa seuraavaan tänäiseen, joka tuli aina vasta nukkumisen jälkeen.

Mune-Munesta suurten ja mahtavien Ninja-Samuraidenkin kuitenkin piti nukkua ja jos Sayuri ei nukkuisi, Mune-Munekaan ei nukkuisi tai ei jostain syystä pääsisi nukkumaan. Sayuri rapsutti hieman päätään ja kallisti sitä samalla, koska se ei jotenkin kuulostanut loogiselta. Mutta se ei kuitenkaan kuulostanut kivalta, että Mune-Mune olisi seuraavanakin päivänä väsynyt. Surullista kuitenkin oli sekin seikka, että vesipetohetkikin oli poissuljettu. "Mutta nukkuminen on niin kamalan tylsää..." Sayuri sanoi makean haukotuksen kuitenkin karatessa heti sen sanottuaan huuliltaan. "Höh... No okei... Sayuri menee nukkumaan", Sayuri myöntyi lopulta kuitenkin, mutta tylsää se silti oli. Nukkensa Sayuri heitti kuitenkin futonin päälle odottamaan, minkä jälkeen oli vuorossa vaatteiden vaihtoa.

MASAMUNE

”Koska olisi aika yksinäistä, jos maailmassa olisi vain yksi Sayuri, siksi.” Masamune vastasi Sayurin valituksiin maailman monimutkaisuudesta. Tietenkin Sayuri oli vasta pieni, mutta Masamune ei nyt jaksanut tämän kyselytulvaa. Sitten ihmeteltiin Sayuja ja muuta. ”Sinua hän taisi tarkoittaa, puhut joskus aika paljon.” Masamune sanoi kun Sayuri nurisi taas nukkumisen tylsyydestä. ”Hyvällä tuurilla Sayuri näkee jotain kivaa unta, niin ehkä se ei ole niin tylsää. Mutta nyt Sayuri menee kiltisti nukkumaan tai sitten vien Sayurin isin kanssa koirankoppiin nukkumaan.” Masamune sanoi saaden Sayurin vaatteet vaihdettua ja hiukset auki. ”Noin ja sitten kumpikin pehkuihin, niin minä kerron nopeasti iltasadun. Sayuri saa nyt lainata minun tyynyä, niin etsitään huomenna Sayurille oma.” Masamune sanoi ja peitteli Satorun jo vuoteeseen.

SAYURI

"Mutta sehän olisi aivan kamalaa, jos Sayuri olisi aivan yksin!" Sayuri kauhistui, joten ehkä se tosiaan oli ihan hyvä juttu, että maailma oli täynnä kaikkea. Mutta oliko sekään sitten hyvä juttu siinä mielessä, koska siihen kaikkeen mahtui myös pahoja poikia ja se ei ollut hyvä juttu kyllä alkuunkaan vaan paha juttu. Sanoihan sen jo sekin, että ne olivat pahoja poikia. Jos kaikki olisivat hyviä poikia, niin sitten ei olisi hätää. Äh, liian mutkittelevaa tämäkin! Miten maailma osasikin sattua välillä päähän? Paha maailma! Sekin oli varmasti pahojen poikien syy. Kunpa kaikki pahat pojat joutuisivat nukkumaan ämpäreissä!

Mutta sitten siihen Sayun mysteeriin tai kuka se Sayu oikein oli. No ilmeisesti Sayuri. "Mutta eihän Sayuri ole Sayu. Mune-Mune on ihan hassu", Sayuri alkoi nauramaan, kun joku olisi lohkaissut jonkun suuren luokan vitsin. Vakava asia oli kuitenkin se, että nukkuminen oli tylsää. Mutta ilmeisesti se voisi olla myös kivaa, jos näkisi kivaa unta. "Miten sen tietää, että näkee kivaa unta? Voiko sen kytkeä päälle vai pitääkö se etsiä piilosta? Tuleeko se, jos maanittelee kauniisti?" Sayuri kysyi jo seuraavaksi, mutta sitten Sayuri ehti jo pelästymään ajatusta joutua isi-koiran kanssa koirankoppiin nukkumaan. "Mutta eihän Sayuri edes ole koira eikä paha poika eikä poika alkuunkaan. Eikä Sayuri halua olla koira", Sayuri ilmoitti siihen, minkä jälkeen kipitti kiltisti futonille, kun vaatteet oli vaihdettu ja hiukset avattu, koska Sayuri ei kyllä haluaisi olla mikään koira jossain ämpärissä! Isi saakoot pitää sen haisevan ämpärinsä.

"Iltasatuiltasatu!" Sayuri intoili kuitenkin jo seuraavaksi, kun Mune-Mune sellaisen oli luvannut kertoa ja asettuikin lopulta kiltisti mukavasti futonille napaten nukkensa ja Mune-Munen tyynyn halaukseen, kun Sayuri oli oikein luvan kanssa saanut tämän yön tyynyä lainata.

MASAMUNE

”Jos keksii muille outoja lempinimiä, niin sitten olisi ihan hyvä myös hyväksyä, että muut tekevät sitä Sayurille myös. Ja Satoru on vielä pieni eikä osaa puhua kovin hyvin.” Masamune huomautti ja sai lopulta Sayurinkin peiton alle, kun ei selvästi halunnut ruveta koiranpennuksi, mutta iltasatu tälle kelpasi. Kun lapset olivat hiljaa sängyssä, Masamune alkoi kertoa iltasatua, jota ei kuitenkaan saanut loppuun ennen kuin molemmat lapset nukahtivat, vaikka Sayurinkin oli niin kovin pitänyt saada valvoa. (?) Hän nousi ja poistui hiljaa huoneesta.

NAMIKO

Yukimuran selittäessä, miten tulta pidettäisiin yllä ettei se sammuisi, Namiko kuunteli tarkasti ja nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Puuta, lehtiä, oksia…
”Voin kyllä kerätä niitä, sen minä ainakin osaan!”, nainen lupasi innoissaan, hän halusi kovasti olla hyödyksi. Namiko antoi sormiensa hetken levätä, ennen kuin alkoi katseellaan etsiä hieman kaikkea, mitä voisi nuotiossa polttaa. Kuivia lehtiä ja pieniä risuja löytyi sieltä täältä, ja Namiko yritti kerätä niitä kasaan lähelle, kuitenkin tarpeeksi kauas nuotiosta, etteivät ne vahingossa syttyisi ennen aikojaan.

Keräillessään lehtiä käsiinsä hän huomasi useampiakin puukappaleita heidän suojansa seinämissä. Hän kokeili niitä hieman kädellään, ne olivat kuivia ja irtosivat helposti… Namiko tiesi kyllä puun lahoavan, hän oli nähnyt monta runkoa, jotka lahosivat veteen ja joista kalat ja pienet eliöt löysivät suojaa, mutta ehkä kuivunut, kuollut puu olisi hyvä sytyke?
Namiko koetti kädellään murtaa puuta hieman irti seinämästä, ja joitakin palasia irtosi helposti hänen käsiinsä. Eivät ne varmaan kovin kauaa palaisi, mutta ehkä pidempään kuin risut ja lehdet? Namiko keräsi muutamia kuivia, kuolleita puupaloja käsiinsä ja kantoi ne nuotion vierelle.
”Käyvätkö nämä? Puu on sisältä osittain kuollutta, mutta kuivaa, ajattelin että se voisi palaa paremmin, kuin oksat?”, Namiko kysyi Yukimuralta hymyillen. Hän oli säästänyt kyllä lehtiä ihan vain pehmikkeeksi, pitäisihän heidän nukkua ja hän halusi Yukimuran olevan mukavasti, toinen oli vielä kipeänä.

”Tämä on niin hauskaa… en ole ikinä ennen nähnyt tulta, ja nyt saan etsiä puuta, ettei se sammu! Miten jännittävää”, Namiko henkäisi innoissaan. Hän ei tosiaan vaatinut kovin paljon tullakseen iloiseksi, hän oli niin lumoutunut jo heidän pienestä nuotiostaankin. Lämpö ja tulen loimu oli taianomaista, Namiko ei käsittänyt miten sellaista edes oli olemassa.