RP. Yliluonnolliset vastaan ihmiset osa 1

SUSUMU

Olin totta kai ottanut hevosen alleni, koska juokseminen ei kuitenkaan ihan toiminut pitkillä matkoilla tai ainakaan, jos halusi päästä oikeasti nopeasti paikasta toiseen. Varsinkin siis, jos asia oli kiireellinen ja olisihan se nyt ikävä juttu, jos Souji joutuisi jäämään vihollisen kynsiin ja myöhemmin kuolemaan siellä. En toki tiennyt, että oliko mahdollinen kuolema jo tapahtunut tai edes sitäkään, minkä ihmeen takia Souji oli vihollisleiriin tunkenut itsensä muutenkaan, mutta ehkä se selviäisi, jos Souji olisi vielä hyvällä tuurilla hengissä eikä esimerkiksi narun jatkeena.

Mutta matka jatkui joka tapauksessa ja koska asia oli kiirellinen, niin lepotauoille ei hirveästi hukattu aikaa tai sellaiset eivät oikein tulleet nyt kysymykseenkään, jos meinasi oikeasti olla (sairaan) nopea (ja värikäs). Reilukerhot toki hevosen kannalta, mutta hevonen voisi levätä sitten perillä. Tosin en selvästikään laskenut ihan kaikkea mahdollista hidastetta tulevan kohdalleni, koska seuraavaksi tapahtui jotain hieman ehkä odottamatonta. Tai no samalla toki omalla tavalla odotettavaakin tällaisessa menossa ilman lepotaukoja, sillä hevonen kuollakupsahti tienpientareen reunaan niin äkkiarvaamattomasti, että se vaan kaatui kesken hurjan vauhdin, joten ilmalentoonhan se päättyi ja huomasin seuraavaksi makaavani maassa selälteni.

"Helvetti, ei nyt ole aikaa kuolla!" tuhahdin kaakille, kun pääsin taas jaloilleni ja tilanteentasalle. Onneksi matkaa ei kuitenkaan ollut enää paljoa jäljellä, mutta hevonen olisi kyllä silti ihan kiva. Onni kuitenkin onnettomuudessa, koska seuraavaksi paikalle laukkasi tuhatta ja sataa joku astetta paniikkisempi kaveri hevosen selässä kyselemään, että ei kai sattunut. Sitten tämä matkaaja näki tienposkessa lojuvan hevoseni ja kauhistui, että mitä oli tapahtunut. No ei kai siinä, peruslauantai, mutta vastasin lyhyesti miten onnettomasti tässä kävikään. Jostain syystä matkaaja alkoi säälimään kuollutta hevosta ja meni katsomaan sitä... tiedä sitten miksi. Ehkä tarkistamaan, että oliko tosiaan niin onnettomasti käynyt ja hevonen olisi entinen. No minulla ei ollut aikaa moiseen, koska oli kiire, joten ehkä hädässä oli kaikki keinot sallittuja, joten nappasin vaan sen matkaajan hevosen ja nousin sen kyytiin. Valjastin sen laukkaan matkaajan jäädessä nopeasti taakse, mutta tämän huudot kuuluivat pitkälle siitä, että hevonen pitäisi palauttaa tai ei hyvä heiluisi. No ei täällä muillakaan helppoa ollut, että välillä piti tyytyä vastoinkäymisiin, mutta jos hevonen olisi vielä elossa saavuttuani Kiotoon ja jos vielä tapaisin saman matkaajan... joskus, niin voisihan hevosen palauttaa. Tosin tuskin tapaisin matkaajaa enää koskaan muutenkaan, että samapa tuo. Tässä oli kuitenkin Soujin henki vaakalaudalla... ellei se mies ollut jo kuollut, mutta niin kauan kun oli vielä toivoa, niin se käytettäisiin.

Saavuin vihdoin perille ja perillä laskeuduin hevosen selästä alas ja sidoin sen vaan nopeasti kiinni, ettei se karkaisi omille teilleen tai ei kai sillä niin väliä olisi ollut. Eihän se ollut edes minun hevonen, mutta no se oli jo kiinni, joten antaa olla. Hijikata vietti yleensä aikaansa työhuoneellaan tai ainakin aina silloin, kun tätä tarvitsi johonkin, niin yleensä silloin ainakin (no en tiedä, mut leikisti ainakin XD). Joten suuntasin kyseiselle huoneelle. Koputin nopeasti ovelle jääden kuitenkin hetkeksi kuulostelemaan, minkä jälkeen raotin ovea nähdäkseni sisälle. Kun olin melko varma, etten ehkä häiritsisi tai samahan se oli, että miten paljon häiritsi, koska uutiset pitäisi kuitenkin kertoa. "Anteeksi mahdollinen häiriö, Hijikata, mutta meillä on ongelma. Se koskee Soujia... joka on tällä hetkellä vihollisen alueella. Raportista päätellen tilanne ei kuulostanut kovinkaan hyvältä, että asialle lienee syytä tehdä jotakin. Souji saattaa pahimmassa tapauksessa olla mennyttäkin kalua, mutta toistaiseksi se ei ole varmaa", selitin tilanteen pudistellen hieman maantienpölyä housuistani samalla ja kiskoen jonkun risun pätkän pitkistä mustista hiuksitani pois johtuen varmaankin siitä hevosen yllättävästä kuolemasta ja ilmalennosta, joka päätyi maahan.

KAMANOSUKE

Kamanosuke ei taas oikein jaksanut käsittää, miksi kaiken maailman turhista ihmisistä pidettiin kokouksia. Eikö siitä jo kerran päätetty ja jos Saeryos halusi hoitaa jotain otusta huoneellaan, niin aivan sama se Kamanosukelle oli. Hän äänesti asiaa vastaan toki kuitenkin, koska häntä ärsytti nämä näennäiset äänestykset. Koska vaikka oltaisiin äänestetty vastaan, niin ei kukaan olisi Saeryosia pois ajanut ja oltaisiin kuitenkin jouduttu taipumaan haltian tahtoon, koska Yukimura oli lälläri. No onneksi suurin osa oli lälläreitä ja Saeryos sai tahtonsa läpi. Siis siihen asti, että Sakura alkoi urputtamaan, ettei hänen taloonsa tuotu sairaita ihmisiä. Kas kun siellä kuitenkin sai majailla mielisairas ghoul… No sitten pohdittiin miksi Saeryos edes asui Sakuran kanssa. No sitä Kamanosukekin ihmetteli, että miksi kukaan, joka hänen kanssaan oli asunut, oli tehnyt niin ja vielä melko pitkään. No syy oli se, että koska Sakura itse pyysi haltialta apua, mutta nyt ei kuitenkaan ollut ja sitä vain tuputettiin. No Kamanosuke ei ainakaan tuputtaisi, siitä Sakura voisi olla varma. No sitten Yukimura luuli raukka saavansa rauhan maahan vain pyytämällä, ja sai huudot, ettei hän saanut puuttua muiden asioihin. Sitten Yukimura muistutti, että hän vähän niin kuin nimenomaan sai puuttua muiden asioihin, vaikka Sakura siitä nyt mielensä pahoittikin. No sitten lortto lähti haistatellen huoneesta. Ehkä tämä oli tässä ja Kamanosukekin voisi, mutta seuraavaksi olisi varmaan pakko hoitaa yksi asia pois päiväjärjestyksestä. ”Raizo, meidän pitää puhua.” Hän sanoi (jos se ei jo pinkonu jonnekin).

HIJIKATA

Hijikata oli taas kerran tekemässä töitä, kun ketään muuta tässä puljussa ei moinen näyttänyt kiinnostavan. Kondo ja Sannan olivat molemmat jossain teillä tietämättömillä, mikä ei tullut miehelle mitenkään yllätyksenä. Harvinaisen hiljaisen hetken Hijikatan elämässä kuitenkin keskeytti koputus. Oliko se kakara nyt taas tulossa tuputtamaan sitä teeksi kutsumaansa tiskivettä? Olisi nyt häiritsemättä... Sen sijaan oven avasikin Susumu. No hienoa, hän olikin jo odottanut jotain uutta tietoa ja lisää töitä, niitähän kun ei vielä ollut tarpeeksi.

Susumu aloitti kertomuksensa sillä, että heillä oli ongelma. No, milloin niitä ei olisi ollut? Mutta tämänkertainen kosketti Soujia, ja todennäköisesti sitten myös nuoren miehen tehtävää Takatorilla. "Mitä Souji siellä tekee? Hänet lähetettiin suojelemaan siviileitä, ja keräämään se tieto, mitä kaupungista nyt irti lähtee, ei riskeerata mitään omin luvin. No, mitä kaikkea osaat tapauksesta kertoa? Jättikö Souji raportin siitä mitä aikoo?" Hijikata kyseli odottaen tarkennuksia. Souji nyt ei ollut tyhmä, mutta tämä oli sairaana lähetetty vaaralliselle tehtävälle, ilman että Hijikatalle oli kerrottu mitään ensin. Joka tapauksessa mies kääntyi kunnolla Susumuun päin, jääden odottamaan, että tämä kertoisi tarkalleen kaiken, minkä tiesi.

RAIZO

Kokous päättyi lopulta sen yhden lorton melkoisen epäkypsään huutoon ja asennevammaan siitä kuinka ei halunnut katsella jotain ihmistä talossaan tuberkulooseineen. No en toki olisi itsekään katsellut, mutta mikä käski lorttoa vartavasten katselemaan ihmistä Saeryosin huoneella muutenkaan? Tai ainakin ymmärsin, että Saeryosin ajatuksena oli hoitaa sitä turhaketta omalla huoneellaan. Miksi tällaisesta oli ylipäätään edes pidettävä muutenkaan kokousta? Kuvittelin, että kokouksen aihe olisi ollut oikeasti jotenkin todella tärkeä ja mullistava, koska se ei voinut odottaa edes seuraavaan päivään vaan heti oli pitänyt lähteä vaan kokoustamaan. Ja koko kokouksen aihe oli ollut vain ja ainoastaan se, että saiko jo kuolemantuomion saanut ihminen sittenkin toisen mahdollisuuden vai olisiko se siinä. Miksi ihmiselle edes annettiin kuolemantuomio ylipäätään, kun tästä piti äänestää vielä toisenkin kerran erikseen toisesta mahdollisuudesta? No en ymmärtänyt, mutta kun lortto sitten lopulta hiljeni, osoitti kypsyytensä vielä keskisormea heiluttelemalla ja lähti paikalta, niin kokous taisi olla siinä ja porukka alkoi lähtemään. Tosin minä en päässyt kuin ylös lattialta, niin sitten Kamanosuke ilmoitti, että meidän pitäisi puhua. Kuulosti kyllä juurikin siltä kuin joku vaimo toteisi miehelleen, että nyt pitäisi puhua se vakava ilme kasvoillaan, kun mies tuli kaatokännissä huorat kainalossa kotiin, mutta ei kai siinä. "Selvä... Mistä haluat puhua?" kysyin sitten. No meistä varmaankin, mutta tarkemmin sanottuna siis... mistä?

SUSUMU

Hijikata kysyi ensimmäisenä, että mitä ihmettä Souji edes teki Takatorin linnalla. No siinähän se vitsi piilikin, koska minulla ei ollut tuon taitavaallista tietoa siitä eivätkä ne Soujin kanssa lähteneet pölvästitkään mistään mitään olleet tienneet. Olivat vaan tulleet kertomaan, että Souji oli jotenkin hämäräperäisesti kadonnut Takatorin linnalle ja jäänyt sinne vangiksi. Mutta esimerkiksi miten Souji oli sinne joutunut, niin kukaan ei osannut kertoa mitään. Miehet olivat vaan kohautelleet olkiaan ja näyttäneet niin puulla päähänlyödyiltä kuin ihminen ikinä voi näyttää. Hijikata joka tapauksessa oli jatkanut vielä, että Soujin tehtävä oli ollut suojella siviilejä ja kerätä tietoa kaupungista eikä tehdä mitä lysti. No kyllä minä sen tiesin, mutta Souji ei tainnut. No okei, ehkä siihen löytyisi ihan joku looginenkin syy, joka saattaisi hyvällä tuurilla selvitä, mutta en nyt menisi varmaksi sanomaan. Hijikata jatkoi tosin vielä perään, että mitä kaikkea osaisin kertoa tapauksesta ja jättikö Souji edes mitään raportia aikomuksistaan. "Ikävä tuottaa pettymys, mutta tietoni rajoittuvat tällä kertaa vain minulle raportoituihin tietoihin. Okitan miehet palasivat lähdöstään kaupungille jonkun ajan päästä kertoen, että Souji oli kadonnut, mutta he osasivat kyllä sen verran kertoa, että Okita on Takatorin linnalla vankina ja että hengenlähtö on lähellä. Okita ei jättänyt mitään raporttia mistään, joten tietoni rajoittuvat tähän... Olen pahoillani", kerroin hieman ikävähkön puoleiset uutiset uutisesta, josta ei hirveän tarkasti tai edes hirveästi ollut sanottavaa. Olisi varmaan itse pitänyt mennä tarkistamaan tilannetta, mutta oletin miesten kuitenkin osaavan hommansa, joten en nähnyt tarvetta sille, koska siinä olisi mennyt taas lisää aikaa ja tieto piti saada nopeasti eteenpäin.

KAMANOSUKE

Raizo ei liikkunut sitten mihinkään ja kysyi vain, että mistähän he nyt sitten puhuivat. ”No jos nyt mentäisiin kotiin puhumaan, vaikka täältä nyt lähtevätkin kaikki, niin kivempi puhua ihan rauhassa.” Kamanosuke ehdotti ja lähti edeltä olettaen, että Raizo tulisi perässä ja jos ei tulisi, niin sitten ei oikein voinut mitään. Mutta koska Raizo tuli perässä (?) eikä tarvinnut siellä kokoussalissa tehdä Sakuroita ja vatvoa omia henkilökohtaisia asioita kaikkien kuullen. Lapset olivat Komatsulla (joka ainaki leikisti hoitaa lapsia jos unohdin sen ja se muka oli tuolla kokouksessa XD), joten niistä ei tarvinnut murehtia. Kun Raizo oli päässyt myös sisälle ja saanut oven kiinni (?), Kamanosuke kääntyi Raizoon päin. ”Haluan erota. Ei mitenkään henkilökohtaisesti, mutta tämä ei vain toimi. Ja tietenkin täällä on taas kaiken maailman turhuuksia linna täynnä, joten minun puolestani voit kyllä asua täällä. Mutta ymmärrän, jos haluat etsiä jonkun muun kämppiksen itsellesi.” Kamanosuke sanoi sitten, koska hän oli miettinyt tätä heidän tilannettaan ja tullut siihen tulokseen, että se muistutti ihan liikaa sitä samaa mitä Saizonkin kanssa oli ollut ja hän ei vain jaksanut sitä. Tällainen onnellisen normaalin perheen leikkiminen ei vain sopinut hänelle. Lapsille ei oikein voinut mitään, ellei niitä paiskaisi menemään. Raizo ei vielä ollut mitenkään kiinni tässä kuviossa, joten parempi tehdä jotain, ennen kuin he kaikki vain turtuisivat tähän.

HIJIKATA

Hijikata hieroi ohimoaan kuunnellessaan Susumun uutisia, tuntien kuinka päänsärky lähestyi. Miten aikuiset miehet osasivat tunaroida tilanteen tähän pisteeseen oli hänestä suorastaan mykistävää. Hetken mietittyään ninjan sanoja Hijikata yritti kehittää parhaan mahdollisen toimintasuunnitelman tilanteeseen. "... Emme voi olettaa Soujin olevan hengissä, mutta mikäli Takatorin linnan väki tietää, kenet on surmannut, se voi hyvinkin viitata heillä olevan aggressiivisia aikomuksia kylää, keisaria, ja Japania kohtaan. Meillä ei ole tarpeeksi tietoa, joiden pohjalta toimivaa hyökkäyssuunnitelmaa on tehtävissä, mutta keisari halusi meidän ottavan Takatorin tilanteesta selvän. Ja senhän me teemme. Yamazaki, haluan sinun palaavan Takatoriin, ja ilmoittavan Soujin joukoille, että olen tulossa vahvistusten kanssa. Ja ennen kaikkea, tarkkaile turvallisen matkan päästä linnaa, ja sen ympäristöä, älä lähesty heitä omin päin. Haluan saada saapuessani niin tarkan raportin kuin mahdollista Takatorin väestä, sitä ympäröivästä maastosta, ja kaikesta mitä voit minulle kertoa. Tulen perässä parin päivän kuluttua, kun olen saanut kerättyä sen verran joukkoja kuin pystyn ottamaan, ja jättänyt Kondolle ja Sannanille toimintaohjeet poissaoloni ajaksi. Käske Soujin joukkoja varautumaan taisteluun, mutta pitämään matalaa profiilia. Haluan heidän olevan toimintavalmiita hetkenä minä hyvänsä, vaikka näkyvästi he pitävät vain järjestystä yllä kylässä, kuten tähänkin asti." Annettuaan ohjeensa Hijikata nousi itsekin seisomaan, aloittaen itsekin valmistelut. Mies käveli tarmokasta vauhtia kohti dojoa, jossa yleensä löytyi ainakin jonkun verran porukkaa, jotka hän voisi laittaa juoksupojikseen etsimään Kondon ja Sannanin. Ja ehkä paikalla olevat kapteenit olisi hyvä kutsua myös paikalle.

TETSUNOSUKE

Tetsu oli juuri saanut pyykit hoidettua, kun oli huomannut Susumun saapuneen takaisin. Hieman hämillään hän katsoi, kun mies vain pinkoi menemään, varmaankin taas tuomaan Hijikatalle jotain uutisia. Uutisia, joita ei juuri koskaan kerrottu hänelle, koska hänhän oli vain tyhmä orja. Jättäen pyykkikorin maahan Tetsu meni hevosen luokse, joka näytti varsin läkähtyneeltä. "Susumulla oli siis kiire... Mitähän nyt on tapahtunut...?" Tetsu ei voinut vastustaa uteliaisuuttaan, ja ryntäsi sisälle itsekin, unohtaen jälleen kerran työnsä täysin.

Vastaan häntä kiiruhti Hijikata, ja mies melkein jyräsi teinipojan tieltään. "Mitä sinä siinä kuhnit, takaisin töihin, kakara", mies vain murahti, ja jatkoi matkaansa. Tetsulla oli kuitenkin tunne, että jotain oli nyt pielessä ja pahasti. Susumu oli saapunut kiireellä, ja Hijikata oli vihaisempi kuin normaalisti. Ensimmäisenä Tetsu saattoi mennä etsimään ninjaa Hijikatan huoneesta, tai toivottavasti ninja tulisi edes vastaan häntä, jos ei siellä enää kuhnaillut. Löydettyään (jostain?) miehen Tetsu pysäytti tämän(?). "Susumu? Saavuit niin kiireellä, ettet edes tervehtinyt. Jotain on sattunut, vai mitä?" teini kysyi vakavan näköisenä, ja hän todella odotti toisen vastaavan, oli tällä sitten mikä tehtävä hyvänsä kesken tällä hetkellä.

RAIZO

Kamanosuke ehdotti kyllä ihan kotiin paluuta ennen kuin puhuttaisiin mitään. No samahan se kai periaatteessa oli, mutta ei kokoushuoneellakaan enää ketään ollut(?), koska kaikki olivat lähteneet, koska kokous oli ohi. No lähdin joka tapauksessa Kamanosuken perässä, koska mitäpä sekään nyt auttaisi, jos jäisin kokoushuoneeseen ja Kamanosuke menisi kotiin. Niin, siinä ei hirveästi puhuttaisi mitään. Mutta kotiin joka tapauksessa päästiin ja sain ovenkin kiinni ja sen jälkeen Kamanosuke kääntyi minua kohti eikä eteisestä päästy edes enemmän sisälle taloon, kun Kamanosuke töksäytti, että halusi erota. Siis mistä? Sitten tämä jatkoi, ettei toki mitään henkilökohtaista, mutta tämä ei vaan toiminut. Siis mikä? Sitten Kamanosuke vaan jatkoi, että koska maailma oli turhuuksia täynnä, niin voisin kuitenkin asua täällä, mutta toki Kamanosuke ymmärsi, jos en haluaisi ja olisi aika etsiä uusi kämppis. Ahaa, hän siis puhui suhteesta eroamisesta. Mutta eihän meillä edes ollut mitään virallista suhdetta koskaan ollutkaan... eihän? Se oli ollut vaan harmitonta hauskanpitoa, joka oli kyllä päättänyt aina siihen, että Kamanosuke piti parsia kasaan, mutta emme koskaan kyllä päättäneet, että olisimme jossain suhteessa... emmehän? Ei ihastuksen tunne suhde ollut, vaikka kai se oli saattanut olla jotain enemmänkin kuin vaan ihastus, mutta no... En ollut suhdeasiantuntija. Ensimmäinen suhteeni päättyi siihen, kun pahoinpitelin kumppanini ja se oli siinä sitten, koska sellaisen raadon kanssa oli vähän vaikea olla. Mutta siinä oli suhdekokemukseni ja en ollut omasta mielestäni koskaan senkään häiskän kanssa ollut missään oikeassa suhteessa, mutta kuka tietää.

"No sehän tuli puskasta... Mutta ymmärrän toki, että olet tuota mieltä. Siis, että asiat eivät toimi. Se tapahtui ehkä vähän liian äkkiä ja pakotetussa ympäristössä, kun Yukimura lähinnä paritti meidät yhteen ja sitten, kun sinulla on lapsetkin ja niiden kanssa menee aikaa, joten tutustuminen jäi vähän toisarvoiseksi ja asiat eteni vaan toiseen. No ihan hyvä, että se tuli nyt puheeksi, vaikka toki olin itsekin ajatellut, että meidän pitäisi puhua ihan oikeasti siitä, missä mennään ja onko edes mitään. Totta puhuakseni en ollut varma olimmeko edes koskaan oikeasti suhteessa... Ja no suhdekokemukseni ovat aika köyhänpuoleiset, joten en muutenkaan ole alanasiantuntija... Enkä varmaan ehkä ole ollut mikään paras isähahmokaan yhtään kenellekään... Minulla ei ole lapsista kokemusta, koska ninjahommat menivät aina sen kaiken edelle. Olen toki ajatellut, että joskus tulevaisuudessa perhekin voisi toimia, mutta se kaikki tuli kyllä aika nopeasti yhdessä hujauksessa eteen. Mutta ei siinä... ehkä tämä on paras ratkaisu", vastasin asiaan jotain, vaikka olinkin hieman hämilläni muutenkin koko tilanteesta. "Niin ja mitä asumispuoleen tulee, niin muualla ei taida edes olla hirveästi tilaa, ellen sitten vaihda jonkun kanssa paikkaa, että jos se ei todella haittaa, niin voisin asua täällä ainakin sen aikaan, kunnes joku tila vapautuu tai viskaat minut pihalle", lisäsin vielä perään. Olihan kohtaamisemme ollut jo alusta asti hyvin teennäisesti järjestetty, kun Yukimura oli asian vaan hoitanut ja päättänyt, että näin tehdään ja kyllä meistä vielä hyvä pari saadaan. No saatiinko? Eipä taidettu. No aina ei voinut voittaa, mutta ei suhde kovinkaan näppärä idea minustakaan näissä puitteissa ollut. Suhteen rakentaminen olisi ollut helpompaa, jos lapsia ei olisi ollut, mutta ei niitä oikein voinut vaan deletoidakaan. Tai voisi toki, mutta se ei ollut minun päätösvaltani alla.
______________________________________________________________

SUSUMU

Olemattoman raportin annettuani tilanteesta, Hijikata aloitti, ettei Soujin hengissäolemista voinut olettaa, mutta tämä tietäisi sotaa... lyhyesti sanottuna. Sodan julistimisen jälkeen siihen, että Hijikata halusi minun palaavan Takatoriin ja kertovan Soujin joukoille, että vahvistukset olivat tulossa. Päätehtävä oli kuitenkin tarkkailla linnaa turvallisen välimatkan päästä sekä aluetta ylipäätään, mutta omin päin ei saanut lähestyä. Olisikohan tämä hetki sopiva aika vaihtaa taas sukupuolta? Naisien ei kuitenkaan oletettu olevan niin hyökkääviä ja epäilyttäviä, joten ehkä se olisi turvallisempaa eikä naisiin niinkään kiinnitetty huomiota. Kenties... Mutta Hijikata jatkoi vielä, että tulisi perässä parin päivän kuluttua, kunhan olisi saanut vaan joukot kasaan ja saanut toimintaohjeet myös Kondon ja Sannanin kuuluville. Soujin joukot puolestaan pitäisi käskeä taistelujalalle, mutta matalaa profiilia pitäen. "Selvä", ilmoitin ymmärtäväni tilanteen ja tehtävänannon kumartaen samalla kunnioittavasti. Hijikata kuitenkin meni seuraavaksi jo omia menojaan, että se olisi sitten siinä tällä erää ja ei kun takaisin vain. Kuinkahan monta hevosta tällä kertaa kuolisi?

Suuntasin huoneesta itsekin ulos ja ei tarvinnut pitkälle päästä, kun Tetsu saapui paikalle tullen pysäyttämään minut. Tämä aloitti sillä, että olin saapunut niin kiireellä, ettei edes tervehdyksiä keretty vaihtamaan. "No terve ja hei hei", vastasin siihen, koska ei ollut aikaa jäädä pohtimaan Tetsuja. Ei toki millään pahalla, mutta ei hyvälläkään, mutta nyt oli kiire taas seuraavaan paikkaan. Toisin sanoen siinä samalla minulta jäi Tetsun varsinaiset asiat hieman mysteeriksi, koska olin lähtenyt taas matkaan niin kiireellä, mutta jotain kai siitä, että mitähän oli sattunut. No ei mitään hyvää ainakaan, mutta antaa nyt olla. Jatkoin juosten takaisin sen hevosen luo ja irrotin sen siitä mihin sen olin sitonutkin kiinni ja kiipesin kyytiin. Sen jälkeen kannustin sen taas matkaan...

KAMANOSUKE

Raizo ei oikein edes tainnut tajuta, mistä tässä nyt oltiin eroamassa. Että kertoi kyllä paljon, että tämä oli ihan oikea ratkaisu. Raizo ymmärsi kyllä, ettei homma Kamanosukesta toiminut, mutta hänestä syy oli Yukimuran. Okei, Yukimura oli laittanut homman alulle, koska luuli, että voi puuttua toisten parisuhde-elämään. Mutta kyllä Raizo siihen Yukimuran ideaan ihan itse suostui ja tyrkytti ventovieraalle lapsenhoitoapuaan jostain syystä, mikä ei ikinä oikein selvinnyt. Ei varmaan Raizollekaan. Että ei tästä nyt oikein Yukimuraa voinut syyttää, ihan Kamanosuken ja Raizon ongelma tämä oli. Ei heitä kukaan tähän tilanteeseen pakottanut. Raizo kuitenkin myönsi, ettei edes missään kohtaa ollut varma, oliko mitään suhdetta edes, mistä voisi erota. ”No minullekin se jäi vähän epäselväksi, mutta jos oli jotain tai melkein oli, niin parempi, ettei edes melkein ole.” Kamanosuke vastasi, koska tätä epämääräistä onko vaiko eikö hommaa nyt ei ainakaan kukaan jaksaisi. Kamanosuke ei mielellään pitäisi Raizoa asumassa luonaan, koska sitten tämä tilanne ei juuri oikeastaan muuttuisi. He eläisivät silti jotain kulissiperhettä, koska ei Raizo voisi olla niin kuin mitään lapsia ei olisikaan ja aika paskanaama hän olisi, jos ei auttaisi Kamanosukea, kun samassa osoitteessa asui. Mutta kun vaihtoehtoja ei juuri ollut. ”Tietenkin saat olla täällä siihen asti, että löytyy joku parempi ratkaisu, kun ei täällä ole sitä tilaa, kun Yukimura hommaa tänne ties mitä epämääräistä porukkaa. No Sakuran talossa nyt vapautui huone, mutta se olisi liian julmaa ajaa sinua sinne.” Kamanosuke vastasi.

RAIZO

Kamanosukelle oli jäänyt selvästikin yhtä epäselväksi se, että oltiinko tässä yhdessä vai eikö oltu ja jos melkein oltiin niin parempi, ettei oltaisi ollenkaan. Olihan suhteemme, jos sellaista nyt oli edes, ollut muutenkin melko kyseenalainen. Ehkä siitä olisi saattanut tulla jotain toisenlaisessa ympäristössä. En vaan koskaan ymmärtänyt, että jos suhteen toisella osapuolella edes oli lapsia, niin niiden kanssa hösäämiseen se aika suurimmaksi osaksi menisi. Että nykyään kyllä hieman tuntui siltä, että lapset olivat ihan kivoja, jos niistä kuitenkin loppu peleissä huolehtisi joku toinen. Toki tämä oli kokemattomuutta ja saattoi johtua myös nuoresta iästäni ja siitä, ettei minulla ole ollut koskaan ennen lapsille aikaa tai mahdollisuutta. Mutta ainakin olin parhaani joka tapauksessa yrittänyt, vaikka olinkin ajatellut lapsiarjen hieman erilaisemmaksi kuin se sitten olikin. Ei, että vieläkään sulkisin lapsia kokonaan pois elämästäni, mutta ihan täysin omia lapsia en ehkä alkaisi ikinä harkitsemaan.

Mutta sitten asumisjärjestelyyn, josta Kamanosuke nyt ei ehkä ollut ihan niin mielissään tai en ollut varma, mutta jotenkin vaikutti vaan siltä. Mutta tällä hetkellä ei juuri vaihtoehtoja ollut. Tai tokihan muuttaisin silloin yksin vaan johonkin, että ei se ehkä ihan niin mahdoton ajatus kuitenkaan olisi, jos häätö kävisikin. Ja jos tilaa ei mistään löytyisi mahdollisen häädön jälkeen, niin ei kai siinä sen jälkeen hirveästi olisi muuta kuin, että kamat kasaan ja takavasemmalle. Mutta koska minulla ei niinkään ollut mitään varsinaista paikkaa, mihin palata, niin täällä toki olisi paremmat puitteet asumiselle. Kamanosuke nyt kuitenkin vastasi, että toki saisin olla täällä siihen asti, kunnes joku muu ratkaisu löytyisi. Jatkoi tämä tosin vielä, että Sakuralla olisi tilaa kyllä nyt, kun huone vapautui, mutta onneksi sekään ei ollut ilmeisesti edes Kamanosukesta mikään ratkaisu. No, jos olisi ollutkin, niin sen akan nurkkiin nyt viimeiseksi muuttaisin asumaan, että sitten mieluummin vaikka johonkin kämäseen majataloon. En ollut koskaan edes tuntenut Sakuraa, mutta tämän kaiken kokemuksen jälkeen en oikein edes välittänytkään. "No ehkä tähän asumisahtauteen vielä jossain kohdassa jotain tolkkua saada", totesin asiaan. Tosin jos Kamanosuke oikeasti halusi minusta kunnolla eroon, niin yksinkö lapsien kanssa hän sitten meinasi täällä elää? Eikö siinä tulisi aika nopeasti hulluksi ilman apua? No tokihan täällä oli se lapsiparkki, johon pystyi lapsensa viemään, mutta ei Komatsu ja Rozu heitä vuorokauden ympäri kuitenkaan hoitaneet, että suurimman työnhän Kamanosuke joutuisi silloin tekemään itse. Ja oli se kaiketi helpompaa jakaa sitä työmäärää jonkun kanssa. No se oli Kamanosuken päätettävissä oleva asia, mutta toki auttaisin lapsien hoidossa siihen asti kunnes toinen asumisjärjestely löytyisi. Siis jos apu kelpaisi.

KAMANOSUKE

Raizo totesi enää vain, että ehkä asumisasiaan joku tolkku saataisiin ja se ilmeisesti siitä. ”Eiköhän, hyvä että ollaan tässä asiassa nyt ainakin samalla linjalla ja molemmat tietää, missä mennään ja ettei mitään enää ole jos joskus edes oli.” Kamanosuke vastasi, hiukan häntä ehkä loukkasi, ettei Raizosta heillä ollut yhtään mitään, vaikka Kamanosuke hiukan oli luullut, että tässä oli vähän jostain muustakin kyse, kuin siitä, että pari kertaa käytiin jossain vessassa roiskimassa veret seinille. No hyvä juttu, että sekin saatiin nyt sitten päätökseen. Saizon kanssa tuli roikuttua niin turhauttavan kauan vain siksi, ettei kumpikaan osannut sanoa, että nyt riittää. Etenkin kun Saizo keksi miljoona eri totuutta sille, miksi teki mitäkin, vaikka oikeasti hän vain halusi Kamanosukesta ja tämän ongelmalapsista eroon. Mistä tulikin mieleen… ”Menen hakemaan lapset Komatsulta.” Hän sanoi sitten, kun asia oli käsitelty eikä Raizollakaan näyttänyt olevan enempää sanottavaa asiaan. Miksi olisi, kun hänestä mitään juttua ei edes ollut?

RAIZO

"Niin... Onhan se pääasia toki", totesin, kun Kamanosuke sanoi siitä, että ainakin olimme molemmat samalla linjalla ja tiesimme missä menimme sen suhteen, ettei mitään enää ollut, jos joskus edes oli. No en minä tiedä oliko vai eikö ollut. Saattoi olla... tai toki nyt jotain oli. Kyllähän me molemmat tunteita tunnustettiin, vaikka se kiusallinen hetki olikin, joten kyllä siinä tietty jotain oli, mutta emme kuitenkaan koskaan päättäneet olimmeko vai emmekö olleet. Tai jos jotain sellaista olikin päätetty, niin siitä ei kyllä minusta oltu koskaan puhuttu. Ja harvoin kukaan voi vaan yksin päättää olevansa suhteessa, koska siihen vaadittiin vähintään kaksi osapuolta. Mutta kai sitä jonkinlaiseksi herääväksi parisuhteen aluksi olisi voinut luonnehtia, kun nyt asiaa tarkemmin miettii, mutta se ei vaan nyt ottanut tuulta alleen, joten kai tämä oli parasta vaan päättää sitten tähän. Yhdessä asuminen tosin saattaisi olla hieman kiusallista tämän jälkeen. No talossa oli kuitenkin kaksi huonetta, että ei meidän kylkikyljessä tarvinnut nukkua ja olla, mutta ehkä pitäisi etsiä mahdollisimman nopeasti jostain joku toinen kolo. Uuden asumismuodon etsimisestä ajatukseni kuitenkin siirtyi toisaalle, kun Kamanosuke ilmoitti, että menisi hakemaan lapsia Komatsulta. Aivan, ilmankos olikin niin hiljaista. En edes enää muistanutkaan, että veimme lapset sinne, mutta tietenkin, kun oli pitänyt mennä todistamaan sitä turhanpäiväistä kokousta. "Voin tulla mukaan, jos haluat... tai siis jos tarvitset kantoapua tai jotain... En tiedä haluatko minun enää osallistuvan lapsiesi hoitoon vai oliko sekin tässä tämän kaiken muun myötä, mutta jos vaan tarvitset apua, niin autan toki", sanoin vielä ennen kun Kamanosuke kerkeisi karkaamaan mihinkään.

KAMANOSUKE

Kamanosuke ei ihan ehtinyt lähteä, kun Raizo ehdotti tulevansa mukaan, niin kuin kantoavuksi. ”No tule vaan.” Kamanosuke vastasi, jos tämä niin kovasti auttaa halusi oikeasti. Toki se oli kiva, että jotakuta kiinnosti auttaa, tai ehkä Raizoakaan ei kiinnostanut, mutta tiesi kokemuksesta miten huonosti Kamanosuke pärjäsi itsekseen, joten siksi auttoi. Mutta kun Kamanosuke olisi hiukan niin kuin halunnut nyt päästä hänestäkin yli ja päästä elämässään eteenpäin tai johonkin. Ja se, että kaikki jatkui tylsänä vauva-arkena kuitenkin, ei muuttanut mitään. No paljoa ei oikein voinut tehdä niin kauan kuin Raizo asui samassa talossa, koska samanlaisenahan se homma tietenkin jatkuisi. No ehkä tämä etenisi edes johonkin nyt kun ei tarvinnut miettiä että oltiinko perhe vai eikö oltu.

Kamanosuke meni kuitenkin Komatsun talolle koputtelemaan oveen, koska eivät ne pennut ilmaantuneet kotiovelle ajatuksen voimalla, mikä oli kyllä sääli. Kauaa ei mennyt eikä hirveästi turhia tarvinnut rupatella, joskin siitä kokouksesta nyt hiukan piti lätistä. Mutta lopulta lapset olivat valmiita mukaan ja Raizo otti toisen (?) ja Kamanosuke toisen ja sitten matkattiin takaisin sisälle selviämään loppuilta lasten kanssa ja yrittää saada ne nukkumaan.

HARUYA

Kun kokous oli pidetty, olin Haurun kanssa palannut sille meille varattuun taloon, jossa saimme olla, nukkua, elää ja niin edelleen. Mutta sitten, kun rotantunti alkoi oikeasti lähestymään, niin aloin tuntemaan pienoista paniikinomaista tunnetta sisälläni, vaikka kyseessähän olikin vaan parannuskoe. Eikä esimerkiksi joku taistelukoe niin kuin Haurulla taas oli. Tosin saattoi Haurukin ehkä jonkun verran hermoilla koettaan, mutta se oli toki ihan ymmärrettävää, koska hänen piti taistella. Tai ei ilmeisesti ollut pitänyt, mutta itsehän hän sen valitsi. No ei kai täällä hirveästi ollut sodan kannalta hyötyä muusta kuin taistelutaidoista, parantamistaidoista ja työnteosta ja työt sai eteensä vasta sitten, jos edes pääsisi mukaan. Tai en tiedä, mutta käsitykseni mukaan asiat olivat näin eikä muita kokeita juurikaan ollut tehty, kun parannusta ja taistelua.

Jonkun ajan päästä se rotantunti sitten todella koitti, joten lähdin Haurun kanssa ulos ja linnan etupihalle, koska viime kerralla tavattiin myöskin siinä, niin oli se kai ihan loogista, että nytkin tavattaisiin. Jäimme siis odottamaan muita kokeeseenosallistujia ja sitten niitä, jotka vaan halusivat olla mukana ja sitten kaiketi Saeryosia ja Yukimuraa. Tai en ollut varma keitä kaikkia, mutta Saeryos ainakin todennäköisesti valvoisi parannuskokeeni ja Yukimura oli kuitenkin johtaja, joten kai hän nyt paikalla ainakin olisi.

SAERYOSELINERMAYORSHIWALERIERNA

Haltia oli palannut kokouksesta potilaansa luokse, jota Asamihime oli hoitanut sen aikaa, kun Saeryoselinermayorshiwalerierna oli puolustamassa hänen oikeuksiaan. Hän kertoi tilanteen kummallekin ja pyysi sitten Asamihimeä hankkimaan hänelle joitakin lääkeyrttejä, tai lähinnä siemeniä. Lakritsijuurta hänellä jo oli omasta takaa, aprikooseja ei ollut hankala hankkia, mutta efedra oli sitten hankalampi tapaus. Kyllä sitä varmasti valmiina rohtona löytyisi, mutta kun Saeryoselinermayorshiwaleriernan pitäisi kasvattaa pensas itse, jotta siitä saisi tarpeeksi vaikuttavan. Toki rohdolla oli itsessään parantavat ominaisuudet, mutta haltian piti vahvistaa sitä omilla voimillaan, jos halusi sen tosissaan tehoavan potilaaseen. Toki oli jo niin myöhä, ettei Asamihime päässyt hakemaan aineksia enää tänä yönä, mutta jos sen saisi hoidettua heti huomenaamulla, niin haltia pääsisi valmistamaan lääkettä.

Lopulta oli taas pääsykoeaika ja Saeryoselinermayorshiwalerierna jätti taas Asamihimen vahtimaan potilastaan. Hän lähti taas linnan pihalle ja kohti sitä taistelutannerta, jossa kokeet pidettiin. Yukimura oli paikalla, samoin Tsukihiko, Hoshiyomi, Hauru ja Haruya.

RAIDEN

Raiden saapui ehkä hieman omia aikojaan paikalle, kun Akitomo oli taas ketkuillut hänelle varusteiden laittamisen kanssa. Draakki ei yhtään pitänyt satulavöiden sitomisesta, ja pullisteli niitä kiristettäessä, että mokomat oli vaikea saada tukevasti kiinnitettyä. Ohjaksia mies taas ei edes vaivautunut pistämään otuksen päähän, ne olisivat kuitenkin taistelukokeessa vain tiellä, kun ei hän niitä tarvinnut. Ainoastaan keihäänsä hän nappasi mukaan, jättäen muuten tavaransa siihen pihanurkkaan, mihin oli nyt ilmeisesti jotenkin kotiutunut. Ei hänellä muutenkaan ollut mitään, mitä kukaan voisi haluta varastaa. Kuitenkin kaikki muut taisivatkin olla jo valmiina paikalla. "Pahoittelen että Akitomon kanssa kesti", Raiden totesi, vaikka tuskin he nyt varmaan mahdottomasti myöhässä olivat. Myös jostain se kirinkin asteli paikalle. "Onnea... kokeeseen", otus sanoi yleisesti kaikille, ja hymyili.

HAURU

Rotantunti lähestyi ja alkoi olemaan aika siirtyä ulos kokeiden pidon suhteen. Olin valinnut kokeekseni taistelukokeen ja nyt en kyllä enää tiedä, että miksi ihmeessä, mutta ei tässä hirveästi ollut vaihtoehtoja. Haruya oli hermona oman kokeensa takia koko matkan kohtauspaikalle ja siitäkin vielä, kun saavuimme taistelutantereelle. Tosin se Raiden niminen mies kyllä puuttui paikalta. Muuten paikalla oli kaikki kokeeseenosallistujat, Saeryos ja Yukimura. Heidän lisäkseen kokeita oli tullut seuraamaan ainakin Zelfa, Rozu, Daria ja Zuko ja Zelfa lähinnä varmaankin siksi, koska Hoshiyomi osallistui myöskin tällä kertaa. Zelfa olikin parkeerannut itsensä Hoshiyomin lähistölle. Tosin viimein myös Raiden saapui paikalle syytellen sitä lentoliskoaan siitä, että oli kestänyt ja tämän jälkeen se yksisarvinen tuli toivottelemaan onnea koitokseen itse kullekin. "Kiitos", Haruya kiitteli hymyillen, mutta samalla kyllä myöskin hieman hermostuneen näköisenä. Mutta kukahan nyt sitten olisi ensimmäisenä? Toivottavasti en ainakaan minä.

TSUKIHIKO

Joku oli Tsukihikon puolesta luvannut, että hän näyttäisi Haurulle taivaan merkit taistelukokeessa. No hiukan Tsukihikoa harmitti, että ainoa joka hänelle jäi jäljelle, oli joku Hauru, mutta kiva kuitenkin, että hänet otettiin johonkin mukaan edes joskus. Olihan hän nyt päässyt kokouksiin, mutta eivät ne nyt niin ihmeellisiä olleet, eikä niissä erityisemmin tutustunut porukkaan. Lopulta se joku uusi tyyppi minilohikäärmeensä kanssa saapui paikalle ja ilmeisesti ketään ei enää odoteltu. ”No niin, aloitetaan! Vauhtia Hauru!” Tsukihiko intoili ja oli jo menossa areenalle keihäs valmiina edes ajattelematta sitä, että olisi ollut ehkä kohteliasta kysyä, jos Hoshiyomi olisi halunnut aloittaa. Mutta tällä oli Zelfa seurana, joten ei hänellä yksinäistä ollut. Tosin Hoshiyomin tuntien, yksin olisi varmaan ollut parempi.

HAURU

Kun kaikki oli kasassa ja oli ilmeisesti valmista, Tsukihiko alkoi heti intoilemaan, että nyt aloitetaan ja halusi olla vuorossa ensimmäisenä, joten se vähän niin kuin tarkoitti sitä, että minun kokeeni olisi ensin. Pitikin sattua... Voisiko vielä luovuttaa ja mennä muualle? Taistelu ei niin ikään kuin enää houkuttanut. Se oli kuulostanut hienolta silloin, kun tiesi kokeen olevan tulevaisuudessa eikä sitä siltä seisomalta tarvinnut hoitaa, mutta nyt se oli suoraan edessäpäin. "Selvä..." vastasin lopulta Tsukihikon menossa jo kovaa vauhtia keihäänsä kanssa edeltä kauemmas muista. "Onnea koitokseen, Hauru", Haruya yritti rohkaista, mutta ei tässä kai sitten muuta kuin, että se olisi menoa nyt. Mutta kuvitteliko joku, että minulla olisi edes mahdollisuutta voittaa haltijaa, joka kuitenkin oli valoa tähän aikaan illasta? Voisiko häneen edes saada iskuja vai menisikö iskut vaan läpi? No en tiennyt, koska en ollut koskaan haastanut valoa, koska se kuulosti typerältä jo muutenkin, mutta ei tässä nyt ollut tarkoitus tokikaan muu kuin näyttää taitonsa, joten voitolla ei sinänsä tehnyt mitään. Astelin myös sille itse taistelutantereelle, minkä jälkeen muuntauduin lintumaiseen muotooni tai hirviömäisempään, miten sen nyt ottaa. Nousin seuraavaksi siivillinen ja lähdin ensimmäiseksi hyökkäysyritykseksi syöksyen kohti Tsukihikoa terävät kynnet edellä (iskien johonkin kohtaan??).

TSUKIHIKO

Hyvä kun oltiin päästy edes taisteluareenalle, niin Haurulle tuli jo ensimmäinen kriisi, koska hän alkoi kasvattaa siipiä. ”Et sinä Hauru pääse lentäen vastuuta karkuun…” Tsukihiko huomautti, koska osasi hänkin lentää, mutta Hauru oli nyt päättänyt selvästi muuttua linnuksi, tosin aika huonolla tuloksella. ”Hyvänen aika, oletko katsonut peiliin, miltä näytät!?” Tsukihiko kommentoi Haurun muodonmuutosta, vaikka oli hän saattanut tämän nähdä ennenkin. Ehkä Osakan linnan taistelussa Hauru oli leikkinyt lintua, mutta saanut jonkun trauman ja se siitä taistelusta sitten. Hauru kuitenkin hyökkäsi jo kynnet ojossa Tsukihikon kimppuun, mutta Tsukihiko sai keihäänsä eteen (?), vaikka eipä Haurun kynsistä kauheasti vahinkoa hänelle olisikaan. Hänellä kun sattui olemaan haarniska ja vaikka Hauru tärvelisikin hänen vaatteensa ja varustuksensa, Tsukihiko oli kuunvaloa. Ei kuunvaloa voinut raadella, joten vähänpä harmia siitä olisi. Tsukihiko nousi taivaalle, niin olisi Haurunkin helpompi lintuilla ilmasta käsin. Mitähän hän uskaltaisi tehdä, jos hän nyt jäädyttäisi haurun kalikaksi, niin taistelu olisi aika nopeasti ohi? Tsukihiko oli varautunut johonkin velhoiluloitsuihin ja sellaiseen, ei oikein jättisuuren pulun hyökkäykseen.

HAURU

Tsukihiko ilmoitti muodonmuutokseni aikana, ettei tästä ollut pakoonpääsemistä. Ei toki ollutkaan, koska valoa oli paha mennä karkuun, vaikka olisi miten siivet ja sairaan nopea. Eli toisin sanoen en aikonut edes yrittää moista, vaikka mieli oli kyllä tehnyt, mutta sille tasolle se valitettavasti jäi. Seuraavaksi Tsukihiko halusi kuitenkin tietää olinko katsonut peiliin, koska jotain ilmeisesti oli... oudosti? Käsittääkseni kuitenkaan ei ollut... ehkä. "Tietenkin... Tai en siis nyt äsken kylläkään, mutta olen melkolailla perillä siitä, miltä näytän tässä muodossa", vastasin siihen. Mutta sitten siihen itse taisteluun ja kynnet eivät kelvanneet, koska Tsukihiko sai keihästä eteen. Loitsuni taas eivät olleet juurikaan taisteluun tehtyjä, joten lintuotushirviönä olisi joka tapauksessa yritettävä. Yritysinto oli kuitenkin hieman toisarvoinen, koska tiesin kyllä varsin hyvin, etten pahemmin voisi kuitenkaan Tsukihikolle mitään tehdä. Mutta ehkä tämän turhuuksien taiston joku laittaisi kuitenkin pian poikki, kun tajuaisi moisen järjettömyyden. Eihän tässä tarvinnut kuin vakuuttaa yleisö, joka koostui suurimmaksi osaksi heistä, jotka tiesivät jo kuka olin. Uusia kun ei hirveästi ollut näyttänyt kiinnostavan. No oli Daria paikalla ja Raiden, koska oli pakko, mutta kaikki muut olivat vanhoja tuttuja jo entuudestaan. No, mutta Tsukihiko valoili myöskin itse itsensä ilmaan, mutta mitähän sitten? Uusi hyökkäys kohti? No ei siitä hyötyä kuitenkaan olisi, mutta jos nyt näön vuoksi... Lähdin siis uudestaan hyökkäämään Tsukihikoa kohti kiihdyttäen vauhtia ja Tsukihikon kohdalla yritin uudestaan iskeä/raapaista tätä terävillä koukkukynsilläni(?).

TSUKIHIKO

Hauru siis tiedosti miten järkyttävältä näytti, mutta halusi silti näyttää tuolta. Tai ehkä hän halusi vain lennellä, koska olihan lentäminen kivaa, eivätkä Haurut normaalisti lennelleet. Tosin ehkä taistelukoe ei ollut oikea paikka lentoharjoituksille, että kai siinä oli joku muu Haurumainen logiikka, kuten se, että vaatteet eivät likaannu, jos kasvattaa sulat eteen. ”No sepä hyvä. Toivottavasti et harrasta tällaista usein.” Tsukihiko vastasi, koska mistä hän tiesi, vaikka Hauru harrasti lintuilua joka päivä. Hauru kävi taas kynnet ojossa kimppuun ja Tsukihiko puolestaan huitaisi tätä keihäällään kauemmas (?). ”Yukimura! Mitä tässä on tarkoitus tehdä? Saanko pistää Haurun paloiksi?” Tsukihiko kysyi. ”No et tietenkään saa!” Yukimura huusi takaisin. ”Niin no olisihan se ikävää sen kannalta, joka Haurun jämät joutuisi siivoamaan… Mutta miten tässä taistelussa pitäisi edetä mihinkään, jos mitään ei saa tehdä? Hauru vain kynsii noilla kanan jaloillaan, niin ei tässä oikein voi muuta, kuin hätistää pois kimpusta, jos keihäällä ei saa kunnolla lyödä… Ei kun nyt keksin, miten Hauru ei ehkä kuole!” Tsukihiko keksi ja lensi Haurun toiselle puolelle ja kosketti tämän toista siipeä alkaen jäädyttää sitä. (?) Näin sai taistelun etenemään jotenkin, eikä tarvinnut koko Haurua laittaa jäähän. Nerokasta!

HAURU

"En toki, jos se yhtään huojentaa mieltäsi", vastasin siihen, että toivottavasti en harrastanut kovinkaan usein lintuhirviöksi muuttumista. No empä oikeastaan, koska ei sille oikein ollut aikaa tai olisi varmaan ollutkin, mutta tarvetta ei ehkä niinkään, joten taistelut lähinnä tulisi hoidettua näin. Ihmismäisempiä otuksia ja ihmisiä vastaan ylipäätään oli helpompi kuitenkin taistella, koska tässä ei oikein tapahtunut mitään. Ei, että olisin halunnutkaan tapahtuvan, että sopi se näinkin, vaikka mieluummin olisin taistelematta. No, mutta sama toistui ja Tsukihiko sai huitaistua sen verran, että oli jälleen pakko ottaa etäisyyttä. Ja sittenkö olisi taas minun vuoroni yrittää samaa? Kun ei tässä hirveästi muutakaan ollut kuin hyökkäys ja isku ja siinä se riippuen miten Tsukihiko vastaisi. En kuitenkaan ollut mikään mahtitaistelija muutenkaan ja mieluummin välttelin tällaista.

Seuravaaksi Tsukihiko halusi kuitenkin tietää Yukimuralta, mikä olikaan tämän homman tarkoitus. No se olisi kieltämättä ihan kiva kuulla. Muukin kuin siis kynsiminen ja sen välttäminen? Tosin Yukimuralta ei vastausta siihen aiheeseen tullut ja Tsukihiko kysyi jo seuraavaksi, että saisiko minut laittaa osiin, johon Yukimura huusi, ettei tietenkään. "Mitä edes oikein ajattelit?!" kauhistuin siinä kohdassa, kun Tsukihiko edes heitti moista ajatusta ilmoille. Tämän jälkeen Tsukihiko piti ikävänä vain sitä seikkaa, että joku joutuisi siivoamaan sen sotkun ja minua taas alkoi muuten puistattamaan moisen ajattelukin. Tosin seuraavaksi Tsukihiko keksi jotain, johon en ehkä kuolisi. "Ehkä?!" pääsi suustani, kun Tsukihiko oli jo hiplaamassa toista siipeäni ajatuksinaan selvästi jäädyttää se. "Hei! Älä koske siipeeni!" parahdin yrittäen kääntyä pois Tsukihikon lähistöltä ja huitaisuraapaista Tsukihikon suuntaan samalla(?), että pysyisi vaan jääpuikkoineen kauempana. Siipiparka tosin oli kerennyt jo hieman jäätymään, joten lentäminen alkoi olemaan aika raskasta.

TSUKIHIKO

Onneksi tällainen rumana harakkana ihmisten ilmoilla kulkeminen ei kuulunut Haurun tapoihin, Tsukihiko jo ehti järkyttyä, että Hauru oli saanut matkoillaan uuden tyylitajun. Edellinenkin oli jo ihan riittävän omituinen. Haurun muodin muutos ei kuitenkaan nyt oikeastaan kuulunut taistelukentälle, mutta eipä se taistelukaan juuri edennyt. Haurusta oli jotenkin kamalaa, että hänet laitettaisiin paloiksi. No varmasti, mutta mieli teki, sen verran kuvottavalta hän näytti. Onneksi ei tällä kertaa ollut vielä limainenkin kaiken lisäksi. Tsukihikon neronleimauksen jälkeen Hauru sai paniikin, ettei hänen siipeensä saanut koskea. No vaikea oli sotia, jos ei saanut koskea. Tosin sitten Hauru raapaisi taas, eikä Tsukihiko hoksannut väistää, koska keskittyi Haurun siiven pakastamiseen. Jääpeite sai sulat kimaltamaan ja heti alkoi näyttää paremmalta. Mutta sitten Tsukihiko vilkaisi haarniskaansa, johon oli jäänyt kynnen jäljet. ”Senkin räähkä! Pilasit kauniin haarniskani!” Tsukihiko suuttui ja iski keihäällä Haurua päin unohtaen vahingossa sen, ettei tappaminen ollutkaan tässä nyt se tarkoitus ja tähtäsi kuukeihäänsä iskun Haurun selkään (?).